Ei aihetta hehkuttaa – epäonnistumisesta tiedottaminen ja uutisointi ei ole helppoa

Mikko Suominen

Uutisoijan on helppoa päästä haltioitumaan, hihkumaan ja hehkuttamaan, kun kaikki menee hyvin. Aina ei voi kuitenkaan voittaa, ei edes joka kerta. Sekä tiedottajan että toimittajan roolit muuttuvat yllättävän monimutkaisiksi ja vaativiksi, kun täytyy kertoa asioiden menemisestä pieleen.

Kuolonuhrin vaatinut Virgin Galactic -yhtiön ensimmäisen avaruusturismiin tarkoitetun rakettilentokoneen tuhoutuminen lokakuussa 2014 oli epäonnistuminen, jollaista ei pysty peittelemään.
Kuva NTSB

“Tärkeää ei ole se, kuka äänestää, vaan se, kuka äänet laskee”, kerrotaan Isä Aurinkoisen aikoinaan todenneen. Vastaavilla linjoilla voisi kenties lohkaista myös avaruustoiminnasta: “Tärkeää ei ole miten käy, vaan se, miten tapahtumat uutisoidaan”.

Avaruustekniikka on erinomainen ala tarkastella epäonnistumisten mediakäsittelyä, koska sellaiset ovat alalla arkipäivää. Toisaalta ne eivät aina nouse näkyville. Syy alan viestinnän haasteellisuuteen piilee monissa tekijöissä.

Yksi puoli piilee alan monimutkaisuudessa verrattuna siitä uutisoivien taustatiedoihin. Toisekseen kyseessä on myös alan johtajien heikko osaaminen viestinnässä sekä ajoittainen moraalin puute. Kolmas haaste löytyy mustavalkoisuutta hakevasta mediasta.

Kuolonuhreja vaatineen laukaisuyrityksen epäonnistumista on vaikea kiistää. Toisin on miehittämättömien luotainten laita. Niiden mediakuvan toisinaan häikäilemätönkin manipulointi menee läpi hämmästyttävän tehokkaasti.

Tiedottaja kilpasilla toimittajan kanssa

Vastakkain mediapelissä ovat usein tapahtumista raportoiva tiedottaja sekä niistä isolle yleisölle oman mediansa kautta kertova toimittaja. Tiedottajana voi varsinkin ensivaiheessa toimia projektijohtaja, joka on yleensä taustaltaan insinööri tai tieteentekijä eikä välttämättä omaa paljoakaan mediatuntemusta.

Tiedottajan tehtävänä on yleensä paitsi kertoa aiheesta, myös pönkittää edustamansa tahon imagoa. Tiedottaja on usein kovassa puristuksessa, hankkeen taloudellisten intressien painostaessa positiivisten asioiden korostamiseen ja negatiivisten jättämiseen huomiotta.

Eettisesti valveutunut tiedottaja ei valehtele eikä piilota totuutta, mutta hän saattaa hieman pehmentää sen kipeintä osuutta ja tuoda ohessa myös positiivisia asioita julki.

Toimittajalta voi edellyttää kykyä päätellä tiedotuksen ja ymmärryksensä avulla asioiden todellinen laita, laatia kokonaiskuva ja selittää se omalle yleisölle heille sopivalla tasolla.

Mikäli kyseessä on ylityöllistetty journalisti, saattaa hän usein niellä tiedotteen sen enempiä pureksimatta. Aihealueeseen perehtyneeltä tiedetoimittajalta pitäisi sen sijaan olettaa aiheeseen tutustumista ja parempaa kokonaiskuvaa.

Jälkiviisaus on aina helpointa

Kaikkea tietoa ei yleensä ole saatavilla välittömästi ja usein kokonaiskuvaa voi olla hankalaa hahmottaa välittömästi keskellä “sodan sumuna” tunnettua hämminkiä. Tiedotuksessa tätä käytetään toisinaan hyväksi. Jälkiviisaana voi katsoa alan historiallisiin tapauksiin ja nostaa osalle syyttävän sormen.

Nykyaikana voi tuntua kliseiseltä ja leimaavalta yhdistää tiettyjä toimintatapoja kansallisuuksiin. Avaruuspuolella on kuitenkin monia, osin humoristisiakin esimerkkejä siitä, miten eri kulttuureissa suhtaudutaan epäonnistumisiin avaruustoiminnassa.

Neuvostoliitossa onnistuttiin lähes aina

Eräs tapa suhtautua epäonnistumiseen on keksiä aivan uusi selitys, jolloin ei tarvitse edes kieltää mitään julkisesti.

Klassinen tarina liittyy Neuvostoliiton Luna-1-luotaimeen, jonka oli tarkoitus iskeytyä Kuuhun vuonna 1959. Sen mukana oli kommunismin kaikkivoipaisuutta juhlistava mitalikokoelma, jonka oli tarkoitus levitä törmäyksessä kiertolaisemme pinnalle.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt nappiin ja luotain ohitti Kuun päätyen Aurinkoa kiertävälle radalle.

Propagandakoneistolle tämä ei ollut ongelma, koska lennosta tai sen päämäärästä ei oltu tiedotettu etukäteen. Mediakoneistossa lento käännettiin voitoksi ja kansalaisille kerrottiin mahtipontisesti, että “neuvostotiede on luonut uuden planeetan”.

Presidentin sanaa ei kyseenalaisteta

Yutu eli Jadekani -mönkijän ajomatka ja toiminta Kuun pinnalla jäivät alkuperäistavoitteista, joten tavoitteita muutettiin kesken kaiken.
Kuva Chinese Academy of Sciences

Kiinalle tyypillinen tarina liittyy Chang’e 3 -kuulaskeutujaan ja sen mukana matkanneeseen Jadekani-mönkijään vuonna 2013. Etukäteen kiinalaistutkijat olivat listanneet lennolle suuren määrän kunnianhimoisia tiedetavoitteita.

Luotaimen laskeuduttua onnistuneesti jo ensitunneilla kävi ilmi, että lämpötila Kuun pinnalla oli huomattavasti odotettua suurempi. Insinöörit tiesivät heti olosuhteet todettuaan, että teknisiä ongelmia oli tiedossa. Ratkaisu kuitenkin keksittiin nopeasti.

Mönkijän ensimmäisten ajometrien jälkeen Kiinan presidentti Xi Jinping julisti suorassa lähetyksessä luotainlennon “täydelliseksi onnistumiseksi”. Näin vältyttiin ainakin näennäisesti kasvojen menettämiseltä hylkäämällä viralliset tiedetavoitteet vain tunteja laskeutumisen jälkeen.

Jadekani pääsi lopulta ajelemaan Kuun pinnalla vain sata metriä 5–10 kilometrin tavoitteestaan ja sai suoritettua ainoastaan pienen osan tieteestään. Se ei kuitenkaan enää paljoa haitannut jo “valmiiksi onnistuneen” lennon julkisuuskuvaa.

Japani onnistui, muttei suunnitelmien mukaan

Riippumatonta ja neutraalia arviointia varten olisi selkeintä sopia etukäteen käytettävä mittari, jolloin subjektiivisille tulkinnoille jäisi mahdollisimman vähän tilaa. Japanin avaruusjärjestö Jaxa on kunnostautunut tällä saralla Hayabusa-luotaimessa, joka palautti näytteen Itokawa-asteroidilta vuonna 2010.

Tavoitteen suorittamiselle oli jo suunnitteluvaiheessa julkaistu pisteytys nollasta 500 pisteeseen sen mukaan, miten pitkälle lentosuunnitelmassa päästäisiin. Pistemäärä nousi 50:een ionimoottorien startattua, 100 pisteeseen moottorin tuhannen käyttötunnin myötä, 150 pisteeseen Maan painovoimalinkouksen myötä ja niin edelleen. Lopulta asteroidinäytteen tuominen maanpinnalle toisi koko potin kotiin.

Tavoitteena oli saada useita grammoja asteroidiainetta, mutta näytteenottomekanismi vikaantui ja poimi vain muutaman pölyjyvän kyytiinsä. Palautus kuitenkin onnistui ja vaikka näytettä oli alle milligramma, riitti se täysien pisteiden saavuttamiseen sekä samalla tieteelliseen koostumusanalyysiin.

Ei siis mennyt ihan kuin Strömsössä, mutta silti tavoite saavutettiin kiistattomasti.

Hymy on dataa tärkeämpää?

Komeetalle matkanneen ESAn Rosetta-luotaimen Philae-laskeutuja oli tiedearvoltaan pieni osa isommasta kokonaisuudesta, mutta julkisuudessa hyvin näkyvä osa.

Sen laskeutumiseen lokakuussa 2014 oli suunniteltu kolme eri järjestelmää komeettaan kiinnittymiselle: harppuuna, kylmäkaasumoottori ja jääruuvit. Etukäteen ei tiedetty tarkkaan miten kovaa pinta on ja monenlaisilla järjestelmillä haluttiin suunnittelussa taata pinnalle pääseminen.

Järjestelmistä kaksi ensimmäistä eivät koskaan toimineet vikojen vuoksi ja kolmas ei riittänyt pitämään laskeutujaa paikoillaan. Philae ponnahti välittömästi irti komeetasta ja lensi kahdella pompulla vinoon asentoon rotkon pohjalle. Tarjolla ei ollut paljoakaan valoa aurinkopaneeleille ja laskeutujan toiminta jäi lyhyeksi ja pätkittäiseksi.

ESAn tuolloinen pääjohtaja Jean-Jacques Dordain kuittasi tapahtuman: “Tietääkseni lennon onnistuneen, minun ei tarvitse katsoa tietokoneita tai monimutkaista dataa, minulle riittää kun näen tutkijoiden hymyn. Tämä oli suuri onnistuminen!”.

Jälkeenpäin, kun kiihtyvyysdata kertoi kiistatta irtoamisen ja pomppimisen, käänsi Dordain senkin positiiviseksi: “Emme laskeutuneet vain kerran, vaan peräti kolmesti!”

Mediassa laskeutumista tervehdettiin lähes pelkästään onnistumisena. Tieteellisesti Philae sai jonkin verran mittaustuloksia ja kuvia, mutta teknisestä näkökulmasta laskeutuminen painui selvästi epäonnistumisen puolelle.

Tilannetta voisi verrata maanpäällisessä esimerkissä vaikka juuri lanseerattuun automalliin, jonka päästyä myyntiin paljastuisi, etteivät sen normaalit jarrut eikä edes käsijarru toimisi. Moottorijarrutuksella voisi toki pysähtyä, mutta hankalasti. Sellainen ei todennäköisesti olisi julkisuudessa onnistuminen.

Johtaja voi pelätä otsikointia

Yksi syy epäonnistuneeksi leimautumisen pelkoon on median usein fingerporimaiseksi kääntyvä otsikointi eli että kommenteista poimitaan epäolennainen, mutta lukijoita vetävä osa. Syynä on sekä se, että katastrofiotsikoilla haetaan lukijoita että se, etteivät uutisoijat ymmärrä avaruustekniikan luonnetta ja riskien suuruuksia.

Viime vuosien koomisin esimerkki epäonnistumisen kiistämisestä tapahtui lokakuussa 2016. Tuolloin yhteys ExoMars-ohjelman Schiaparelli-laskeutujaan menetettiin laskeutumisen loppuvaiheessa, jolloin osa tavoitedatasta oli jo saatu talteen.

Seuranneessa lehdistötilaisuudessa ESAn vastikään asemaansa noussut pääjohtaja Jan Wörner aloitti toteamalla olevansa tyytyväinen. Hän väisteli ja kiisti median kysymykset luotaimen tuhoutumisesta kerta toisensa jälkeen.

Katsojasta tuntui kuin Wörnerille tärkeintä olisi ollut välttää epäonnistuminen-sanan käyttö. Taustalla häämötti vain puolentoista kuukauden päästä koittava avaruusjärjestön jäsenmaiden ministerikokous, jossa ExoMars-ohjelman rahoitusjatkosta päätettäisiin.

Syystä tai toisesta livenä lähetetyn lehdistötilaisuuden alkuosaa ei enää löydy verkosta, mutta osa Wörnerin väistöistä löytyy kuitenkin tästä videosta.

Voi toki todeta, että käytännössä tilanne ei ollut sataprosenttisen varma, ehkäpä vain noin 99-prosenttisen todennäköinen. Wörner vetosi tietämättömyyskorttiin ja kaiken lisäksi poistui kesken kaiken lehdistötilaisuudesta.

Poistumisen jälkeen tilaisuutta paikkasi ansiokkaasti ESAn lennonjohtaja Andrea Accomazzo, joka toimi pätevän asiallisesti ja myönsi laskeutujan suurella todennäköisyydellä menetetyksi.

ESAn Rosetta-luotaimen heräämistä horroksestaan juhlittiin riemulla tammikuussa 2014. Sen sijaan pienemmän osan tieteestä, mutta näkyvän osan julkisuudesta sisältäneen Philae-laskeutujan kohtalo ei ollut yhtä hurrattava.
Kuva ESA / Jürgen Mai

Nasa on ottanut opikseen

Tiedotuksen tasossa Nasa erottuu edukseen useimmista avaruusjärjestöistä. Paitsi, että heidän tiedotteensa ovat pääosin selkeitä ja ammattitaitoisia, myös epäonnistumisista osataan yleensä kertoa avoimesti.

Avoimeen tiedottamiseen ovat osaltaan johtaneet kokemukset ihmishenkien menetyksiin johtaneista turmista ja niiden vaatimasta tiedotuskäytännöstä. Ulkopuolisen tutkijaryhmän Nasan avustuksella laaditut sukkulaonnettomuuksien tutkintaraportit kuuluvat maailmanhistorian parhaimpiin avaruustekniikan dokumentteihin.

Riskejä on vaikea käsittää

“Epäonnistuminen ei ole vaihtoehto” on Nasaan usein yhdistetty lause. Todellisuudessa sitä ei koskaan käytetty edes Apollo 13 -lennon yhteydessä. Ennemminkin se on Hollywoodin keksimä idealisoiva slogani, joka on omiaan kasvattamaan väärinkäsityksiä avaruustekniikasta.

Riskit ovat yleensä suurempia kuin maallikko kuvittelisi eivätkä ne koskaan ole nollassa, vaikka kallista suunnittelua, analyysia ja testausta tehtäisiin miten paljon.

Esimerkiksi Nasan suunnitellessa vuonna 2003 laukaistavaa Mars-mönkijää oli alussa asetettu tavoite, että punaisen planeetan pinnalle saataisiin toimiva laskeutuja 75 prosentin todennäköisyydellä.

Tekninen analyysi antoi tätä huonomman laskelman eikä sitä saatu näköpiirissä olevilla muutoksilla parannettua tarpeeksi. Ratkaisu oli yksinkertainen – matkaan lähetettiin kaksi identtistä mönkijää eri paikkoihin, jolloin saavutettiin vaadittu teoreettinen todennäköisyys vähintään yhden onnistumiselle.

Mustavalkoisesta harmaan sävyihin?

Tyypillistä manipulointia huomattavasti kiinnostavampaa olisi lukea todenperäisempiä uutisia, joissa myönnettäisiin suoraan sekä onnistuneet että epäonnistuneet osiot. Harvoin kaikki menee täysin nappiin ja toisinaan jo epäonnistunut laukaisu vie tiedetavoitteet savuna taivaalle.

Ehkäpä avaruustekniikkaan tulisi suhtautua enemmän kuin joukkueurheiluun. Kaikesta harjoittelusta, panostamisesta ja uhoamisesta huolimatta usein jäädään mitalitta. Voidaan myös onnistua osassa peleistä samalla kun osassa ei.

Epäonnistuminen tavoitteessa silloin tällöin ei ole maailmanloppu. Tärkeää on oppia tekemään asioita paremmin ja välttää samoja virheitä. Yleensä piilotellut yksityiskohdat nousevat esille kuitenkin hieman myöhemmin, jolloin ne eivät enää välttämättä ylitä uutiskynnystä.

Epäonnistuminen tavoitteessa silloin tällöin ei ole maailmanloppu.

“Onnistuneelle teknologialle todellisuuden tulee olla etusijalla PR:ään verrattuna, koska luontoa ei voi huijata”, totesi fyysikko Richard Feynman kuuluisin sanoin liitteessään Challenger-sukkulan onnettomuusraporttiin.

Sanoman voisi kääntää myös tiedeviestinnän kentälle: “Onnistuneelle PR:lle täytyy todellisuuden olla etusijalla onnistumisen hakemiseen verrattuna, koska historiankirjoja ei voi huijata.”

MATKALLA MAAILMALLA

Arja-Leena Paavola: Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

ESSEE

Elina Hiltunen: Mahdoton tulevaisuuden ennustaminen?

Kolumni

Salla Nazarenko: Keskiluokan korpivaellus

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin