Elämää Tšernobylissa – 32 vuotta myöhemmin

Tšernobylin ydivoimala-onnettomuus 32 vuotta sitten muutti kaiken ympäristössään. Nykyään alue on ainutlaatuinen koko maailmassa ja monenlaisia ajatuksia nostattava kokemus vierailijalle.

Suoja-alueen paikkoja merkittynä kartalle. Monista löytyy lisätietoa hiirellä klikkaamalla.

Taivaalta leijailee hiljalleen suuria lumihiutaleita. Kahlaamme lumihangessa oppaamme perässä risukkoisessa maastossa. Ympärillämme seisovat autiot kerrostalot.
Äkkiä opas pysäyttää ryhmämme ja kertoo, että olemme nyt urheilukentällä. Toden totta, kun tarkemmin katsoo niin huomaa juoksuradan kurvin. Se erottuu lumen alta vain siitä, että radalla ei kasva puita.
Tämä on 50 000 asukkaan Prypjat, joka rakennettiin nuorelle työläissukupolvelle Neuvostoliiton mallikaupungiksi. Nyt 32 vuotta Tšernobylin onnettomuuden jälkeen kaupunki on täysin autio ihmisistä. Hylättynä se symboloi alueen tarinaa konkreettisemmin kuin mikään muu.
Elämää täällä silti on. Oppaamme näytti äsken videon, jolla lähes kesy hirvi kävelee kaupunkimetsässä. Säteilytasoa pidetään haitallisena ihmiselle jatkuvaan oleskeluun, mutta luonnon kiertokulkuun sillä on havaittu olevan vain vähän merkitystä.

Suuri suojavyöhyke kahden maan alueella

26. huhtikuuta 1986 tapahtunut Tšernobylin onnettomuus levitti suurimman laskeuman voimalan lähialueelle nykyisen Ukrainan ja Valkovenäjän rajalla. Ukrainan puolella sijaitsevalta alueelta evakuoitiin pysyvästi noin 91 000 ihmistä.
Tšernobylin suojavyöhyke perustettiin pian onnettomuuden jälkeen. Ukrainan puolella suojavyöhyke on pinta-alaltaan Luxemburgin kokoinen eli 2600 neliökilometrin alue. Valko-Venäjän puolella suuren laskeuman saanut alue on kokonaan suljettu luonnonpuisto.
Suojavyöhyke ei suinkaan ole kokonaan autio ihmisistä. Alueella työskentelee ja asuu nykyään ainakin väliaikaisesti yhteensä 7 000 ihmistä. Näistä 2100 on valtion työntekijöitä, joita työskentelee pääosin alasajettujen ydinvoimaloiden parissa. Lisäksi tuhat ihmistä on aliurakoitsijoiden leivissä uuden reaktorikuoren viimeistelyssä.
Lisäksi työpaikkoja on esimerkiksi metsäpalojen vartijoille ja sammuttajille, autonkuljettajille, kaupan myyjille ja putkimiehille. Käytännössä alueella on kaikkea muuta paitsi kouluja ja lastentarhoja. Monet työntekijöistä eivät koskaan ole nähneet ydinvoimalaitosta, koska sen lähelle ei ole asiaa ilman lupaa.
Noin vuodesta 2000 lähtien Ukrainan suojavyöhykkeelle on päässyt myös turisteja erityisluvin. Virallisissa papereissa turisti-termiä ei näy, vaan kyseessä ovat vierailut tieteellisissä tarkoituksissa.

Ehtona vastuuvapaus

Suomalaisryhmämme starttaamme pitkäperjantain aamuna matkaoppaamme Igorin kyydissä Kiovasta kohti Tšernobylia. Matka kestää pikkubussilla noin kaksi tuntia.
– Tiedättekö, mikä on paras suoja säteilyltä?, Igor kysyy meiltä ajaessaan.
– Etäisyys, vastaan.
Igor on yllättynyt ja sanoo, että todella harvinaista kuulla jonkun saavan sen heti oikein. Yleensä ihmiset ehdottavat lyijyä tai muita aineita.
Hänen mukaansa kovia säteilytasoja ei ole juuri muualla kuin niillä alueilla, joista voimalat on mahdollista nähdä. Tästä huolimatta on hyvin tarkkaan rajoitettua, mille alueille vierailijat päästetään.
Igor neuvoo, että kaikesta muusta saa ottaa kuvia paitsi tarkastuspisteistä tai varsinkaan niistä vartijoista, jotka kantavat kalashnikoveja.
Ensimmäisellä tarkastuspisteellä allekirjoitamme vastuuvapauspaperin. Siinä hyväksymme, että tunnemme riskit ja noudatamme ohjeita. Olemme itse vastuussa, mikäli menemme rakennuksiin sisälle.
Perjantai on hyvä päivä vierailulle, sillä turisteja on selvästi vähemmän kuin viikonloppuisin. Oppaamme pyrkii viemään meidät kohteisiin aikaisin ennen kuin suurin osa turistiryhmistä saapuu.

Hirvet, sudet ja hevoset viihtyvät

Metsäisten maisemien halki ajaessamme Igor kertoo, että alueella on paljon eläimiä, mutta ne välttävät niitä paikkoja, joissa ihmiset käyvät eniten. Hän näyttää puhelimestaan videota hirvestä kävelemässä talvella harvassa metsikössä taustallaan hylättyjä kerrostaloja. Toisessa videossa on hevoslauma talvisella niityllä.
– Villihevoset täällä ovat pienempiä kuin normaalit hevoset, mutta poneja suurempia, Igor kuvailee.
Vuonna 1995 tänne tuotiin Mongoliasta kahdeksan paria Przevalskin hevosia. Ne ovat kotiutuneet hyvin ja nykyään hevoslaumoissa on jo yli sata yksilöä.
– Hevoset ovat arojen eläimiä, jotka luonnostaan arastavat metsiä, mutta nyt parin sukupolven jälkeen hevoset oleskelevat täällä usein metsässäkin, selittää Igor.
Valitettavasti emme retkellämme näe hevosista muuta merkkiä kuin lantakasoja tien reunalla.
Susitiheys on täällä maailman suurimpia. Arvion mukaan pelkästään Ukrainan alueella asuu yli 200 sutta, joille on paljon riistaa lähinnä hirvistä ja kauriista. Rajan toisella Valko-Venäjällä susia voi olla vieläkin enemmän, koska siellä liikkuu ihmisiä vähemmän. Susia nähdään vain harvoin, koska ne osaavat vältellä ihmisiä.
– Majavia, kettuja, ilveksiä kaksi karhuakin, Igor listaa, kun kyselen häneltä mitä kaikkea muita villieläimiä täältä löytyy. Koska eläimiä ei metsästetä ja valtaosalla suojavyöhykkeestä kuljetaan vain harvoin, populaatiot kehittyvät täysin vapaasti.

Suojaa sadaksi vuodeksi

Ensimmäinen sarkofagi kattonsa menettäneelle ydinvoimalayksikölle rakennettiin loppuvuodesta 1986, jolloin säteily aiheutti suuria rajoitteita. Tämän vuoksi alkuperäinen suoja päädyttiin rakentamaan tavoitteena vain 30 vuoden kestävyys.
Uuden suojakuoren rakentaminen vanhan päälle alkoi kansainvälisellä rahoituksella vuonna 2000. Se liu’utettiin reaktorin päälle vuonna 2016 ja viimeistely jatkuu yhä.
Pääsemme katsomaan suojakuorta lähimmillään 300 metrin päästä. Sieltä löytyy sarkofagin rakentajien muistoksi pystytetty patsas.
Halli on valtavan kokoinen, korkeudeltaan 108 metriä, leveydeltään 260 metriä ja pituudeltaan 160 metriä. Sen tasainen peltiseinä tekee mittakaavan arvioimisesta vaikeaa.
– Täällä säteilee vähemmän kuin kotonani Kiovassa, kertoo oppaamme ja näyttää säteilymittariaan. Syyksi hän kertoo, että paikan maapohja on vaihdettu viiden metrin syvyydeltä.
Suojarakennus on suunniteltu kestämään 100 vuotta. Suurin haaste on rakenteiden korroosio ja se, että metallirakenteita ei pystytä maalaamaan uudestaan. Tämän vuoksi kaksiosaisen katon väliin pumpataan jatkuvasti kuumaa ja kuivaa ilmaa.
Suojakuoriprojektista kerrotaan tällä videolla.

Alueelta toiselle ajaessamme pysähdymme tarkastuspisteelle. Siellä on vanhanmallisia bioskannereita säteilymittauksiin. Niihin mennään seisomaan ja laitetaan kädet sivulla olevien anturien päälle. Laite piippaa ja avaa portin, mikäli säteilytaso sopii rajoihin.
Oppaamme kertoo, että hänen ryhmilleen on käynyt kaikkien vuosien aikana vain neljästi, että varoitustaso ylittyy. Kaikissa tapauksissa selvittiin pesemällä kengät. Mikäli tietyn oppaan ryhmäläiset ylittävät rajan liian usein, menettää opas lisenssinsä alueella.

Kuin hylätty Hervanta

Vain kolmen kilometrin päässä onnettomuusreaktorista sijaitseva Prypjatin kaupunki on retkemme pääkohde. Igor johdattaa meidät eri puolille hylättyä kaupunkia.
Prypjat muistuttaa mielestäni vahvasti 90-luvun Hervantaa. Selkeästi suunniteltu, suoria linjoja, korkeita betonitaloja, mutta vaihteeksi myös viheralueita. Sittemmin Hervannan idea on pilattu tunkemalla uusia asuintaloja kaikkialle. Täällä puolestaan luonto on ottanut vallan ja puita kasvaa kaikkialla, jopa rakennusten sisällä.
– Kaupungin säilymisen ykkösvihollinen on avoin ympäristö. Nyt on nähtävissä, miten rakennukset alkavat hajota. Betoni kuitenkin kestää vielä, Igor selittää.
Kävelylenkkimme vie kiehtoviin kohteisiin, kuten pianokauppaan, elektroniikkaliikkeeseen, kouluihin, lastentarhoihin ja uimahalliin. Keskustassa sijaitseva huvipuisto on yksi kaupungin ikonisimmista paikoista. Se ei koskaan ehtinyt avautua yleisölle.
Rakennuksista on viety kaikki arvokas, jäljellä on lähinnä romua ja roskaa, mutta myös paljon julisteita ja papereita. Nekin tarjoavat tietyllä tavalla aikamatkan Neuvostoliiton arkeen.
Paikoin pistää silmään, miten tavaroita on järjestelty valokuvauksellisiin asetelmiin. Pohdimmekin keskenämme, keitä salaperäiset somistajat ovat. Ovatko tavarat asetelleet vain valokuvaavat turistit vai panostaako joku turistien viihdyttämiseen ammattimaisesti? Samalla asetelmat saavat meidät kyseenalaistamaan joidenkin näkemiemme esineiden aitouden.
Prypjatin katukuvassa näkyy ajoittain kiertäviä vartiopartioita. He eivät ole kiinnostuneita turistiryhmistä, nämähän maksavat vierailuluvillaan heidän palkkansa. Sen sijaan vartijat etsivät alueelle laittomasti tulleita ”stalkereita”, jotka kenties pyrkivät varastamaan sieltä jotain. Tämän vuoksi meitä varotetaan liikkumasta muuten kuin ryhmämme välittömässä läheisyydessä.
Kaupungin nykytilaa kuvaa hyvin tämä musiikkivideo.
Netistä löytyy videota myös kaupungista ennen onnettomuutta. Tuntuu surrealistiselta nähdä loistossaan rakennuksia, jotka nyt ovat raunioina. Tässä yksi neuvostounelmaa maalaava video.

Asumista lähellä luontoa

Yövymme hostellissa Tšernobylin kylässä, jossa asuu yli puolet suljetun alueen asukkaista. Nimestään huolimatta kylä sijaitsee 16 kilometrin pääässä voimaloista eli huomattasti kauempana kuin Prypjat. Laskeumaa ei myöskään tullut paljoa sen suuntaan.
Aamulla Igor ajaa vie meidät sillan yli Pripet-joen itärannalle Paryshivin kylään. Siellä asui aikoinaan 1200 ihmistä, nykyään asukkaita on enää kolme. Kymmenessä viime vuodessa asukasmäärä on puolittunut. Kylässä on kesällä miehitetty paloasema metsäpalojen varalta.
Ivdokia hymyilee leveästi saapessaan avamaan koristellun portin pihaansa. Portista hyppää koiravanhus, heiluttaa iloisesti häntäänsä ja pyörii ympärillämme.
73-vuotias Ivdokia on poikkeuksellisen nuori alueen pysyväisasukkaaksi. Igor on sopinut hänen kanssaan saavansa tuoda vierailijaryhmiä ja talven aikana hän on käynyt täällä noin kerran kuukaudessa. Tuomme tuliaisiksi ruokaa Tšernobylin kyläkaupasta.
Ivdokia asuu yksin talossaan, jonka vieressä on kanala ja vaja. Lähes puolen hehtaarin tontti on aidattu, koska muutoin villisiat tulisivat syömään ja tuhoamaan kasvit. Käväisemme katsomassa puutarhaa, jossa nyt talvellakin törröttää viimevuotinen maissipelto. Viljelyksinä hän kasvattaa lähinnä juureksia, mutta omenapuutkin tuottavat satoa ja jopa vesimelonitkin kasvavat täällä.
– Koiraa ei saa koskaan ottaa mukaan sienimetsälle, koska muutoin sudet tulevat ja vievät sen. Ihmisiä sudet eivät vaivaa, Ivdokia kertoo Igorin tulkkaamana.
– Villisikoja oli ennen paljon, mutta viime aikoina ne ovat hävinneet, ehkä jonkin taudin vuoksi. Myös paljon käärmeitä ja siilejä näkyy maastossa, Ivdokia jatkaa.
Sisällä tuvassa on kuin oltaisiin palattu ajassa 60-luvulle. On siistiä ja koristeltua. Jääkaappi ja valot löytyvät, muuta elektroniikkaa ei ole näkyvillä. Perunakellari on nyt keväällä tulvinut ja Ivdokia on peitellyt juurekset tuvan lattialle ryijyn alle.
Igor painottaa meille, että täällä ei edetä Robinson Crusoen lailla eristyksissä ja kaksi kertaa kuukaudessa vierailee myymäläauto. Valtio tuo polttopuut, mutta asukkaiden täytyy itse pilkkoa ne.
– Täällä matalin on näkemäni säteilytaso koko suljetulla alueella, Igor kertoo. Hän nostaa nähtäville Ivdokian kotoa löytyvän virallisen säteilyraportin, jossa analysoitiin Ivdokian kasvimaan satoa. Cesium-137-pitoisuus jää alle kymmenekseen raja-arvosta, mutta strontium-90 ylittää rajan hieman.
Muutama vuosi onnettomuuden jälkeen sallittiin muuttaminen takaisin joillekin alueille suojavyöhykettä tietyillä reunaehdoilla. Asukkaiden tuli olla asuneita siellä aiemmin ja vähintään 45-vuotiaita, jotka eivät enää hanki lapsia.
Takaisin muutti lähes 2000 asukasta. Kuitenkin osa heistä koki elämisen alueella liian hankalana, koska kaikkialla ei aluksi ollut sähköjäkään. Nykyään asukkaiden keski-ikä alueella on 85 vuotta.

Turismin tulevaisuus on epävarma

– Kaikkinä näinä vuosina turismi on tuottanut yhteensä ehkä 15-20 miljoonaa euroa, huomauttaa Igor.
– Samana aikana voimala-alueeseen on investoitu useita miljardeja euroja. Uusi ydinjätteen varastointipaikka maksoi sekin 150 miljoonaa euroa, hän kertoo.
Kun lukuja vertaa toisiinsa, ymmärtää mittakaavaa suojavyöhykkeen projekteihin.
– Yksityisyritykset eivät uskalla investoida turismiin esimerkiksi uusien majoitustilojen rakentamisella tai kunnostamisella, sillä valtio voi milloin tahansa päättää vierailut, Igor toteaa.
Käänne voisi olla esimerkiksi, kun ensimmäinen vierailija kuolee tapaturmaisesti Prypjatissa. Mitä tahansa voi sattua ja vastuuvapautuksista huolimatta sellainen olisi huonoa julkisuutta Ukrainalle.

Retki Tšernobyliin pääsiäisenä 2018 oli Lumo-lehden lukijamatka ja Traveller Oy vastasi järjestelyistä. Tšernobylin tutustumisesta vastasi ukrainalainen Solo East Travel. Ympäristötoimittajat ry tuki jäseniään pienellä matkastipendillä.