Huippuvuorilla Heikki Lihavainen löysi uuden kulman maailmaan

Elina Venesmäki

Kuvat: Eeva Pitkälä

Melkein heti muutettuaan Huippuvuorten Longyerbyeniin Heikki Lihavainen hankki kiväärin.

Heikki Lihavainen

Heikki Lihavainen on ollut töissä ilmatieteen laitoksella vuodesta 1996 asti, ja hän toimi siellä ennen muuttoaan Huippuvuorille ilmakehän koostumuksen tutkimusyksikön päällikkönä, erityisalanaan ilmakehän pienhiukkaset.

”Näin tämän mahdollisuutena tehdä jotain ihan toisenlaista. Tutkimuksessa lähestymistapa on hyvin monialainen – ja ulkoilmaihmisenä pidin tietenkin tätä aluetta kiinnostavana”, hän sanoo.

Huippuvuorille hän lähti niin ikään johtajaksi, kansainväliseen Svalbard integrated artic earth observing system SIOSiin. Huippuvuorilla elo on vain aivan toisenlaista kuin Helsingin Kumpulan kampuksella.

Se kivääri sitten? No, jääkarhujen varalta tietenkin. Niitä eksyy välillä taajaman keskustaankin, ja etenkin taajaman ulkopuolella on syytä olla varuillaan. Ei jääkarhuja ammuta kuin, jos ne hyökkäävät ihmisen kimppuun tai jos ne eivät pakene varoituslaukauksesta, mutta varmuuden vuoksi ase pitää olla. Taajaman ulkopuolella ei saa olla lainkaan ilman asetta.

Kaikki Huippuvuorille menevät tutkijat passitetaan ampumaradalle sekä uimaan ja nousemaan jääkylmästä vedestä vaatteet päällä. Ympäristö on hurja ja siksi kaikkia opetetaan pysymään hengissä.

Jääkarhujen takia Huippuvuorilla on myös ollut tapana pitää ovea auki, jos jonkun pitää paeta karhua kohdalla olevaan taloon. Lihavainen pitää ovea lukossa, etteivät hänen koiransa karkaa. Avain on kuitenkin lukossa, ja sisään pääsee.

Ilmasto lämpenee nopeasti

Lihavaisen uuden organisaation tarkoituksena on optimoida Arktiksella tehtäviä mittauksia niin, että niistä saataisiin enemmän irti. SIOS osaa esimerkiksi paikantaa, missä tarvitaan lisää mittauksia.

Samalla he lisäävät yhteistyötä eri laitosten välillä, jotta tutkijat voivat mennä tekemään mittauksia toistensa luo. Monella maalla on myös mittauslaitteita ihan vierekkäin, ja SIOS osaa sanoa, että kannattaisi mennä vaikka eri puolelle saarta. Kohteena on kaikki luonnontieteen tutkimus merenpohjasta ilmakehän yläosiin.

Huippuvuoret on hyvä paikka tutkia Arktista aluetta.

Heikki Lihavainen

Ilmasto muuttuu Huippuvuorilla nopeammin kuin etelämmässä, ja sen näkee jo. Lihavainen on asunut Longyerbyenissä vasta alle vuoden, mutta hän on jo nähnyt, miten moni talo on kallistunut. Huippuvuorten ikiroutaan ei ole voinut tehdä perustuksia, ja talot on siksi paalutettu kahteen metriin. Nyt ikirouta sulaa ja talot pitäisi paaluttaa kuuteen metriin.

Kannen kuva: Mikko Suominen

Pääkirjoitus

Heljä Salonen: Enemmän särkeä ja järkeä

VIESTINNÄN KALTEVALLA JA LIUKKAALLA PINNALLA


Mikko Suominen: Jäällä – vältä, varo vai viihdy?
Ulla Järvi: Kuuntele Jussi Valtosen puhe: Havaintoja ja illuusioita
Aki Petteri Lehtinen: Vastaiskujen vastaiskut – Entä kun tutkijat selittävätkin aiheensa itse?
Sanna Kivimäki: Tiede – viestijöiden ja toimittajien yhteismaa
Arja-Leena Paavola: Korona-aika kannusti museoita podcastien tekoon
”PYRITÄÄN RAPAUTTAMAAN MUN USKOTTAVUUTTANI TOIMITTAJANA”


Mari Heikkilä: Toimittajien häirintä on ongelma, johon pitää puuttua

NAISTEN HISTORIA ON MUUTAKIN KUIN TARINOINTIA


Päivi Kapiainen-Heiskanen: Alkuperäislähteillä myytit murtuvat – Helena Ruuska ja Minna Maijala ottivat tutkijan asenteen kohteisiinsa
Teuvo Peltoniemi: Maggie Walz – varhainen amerikansuomalainen suffragetti

AJASSA LIIKKUVAA


Niklas Bengtsson: Dopamiinipaukku kauhukirjallisuutta
Sanna Kivimäki: Vähin äänin vaikuttaa – Tieteen ja taiteen liitto näyttämöllä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin