Olli Tammilehto

Osallistuin elo-syyskuun vaihteessa viidenteen kansainväliseen degrowth-konferenssiin. Degrowth, josta on Suomessa käytetty sanoja talouslasku ja kohtuutalous, kokosi Budapestin Corvinus-yliopistoon yli 600 ihmistä eri puolilta maailmaa. Heistä suurin osa teki talous- tai yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Kyse oli siinä suhteessa poikkeuksellisista yhteiskuntatieteilijöistä, että he ottivat luonnontieteelliset tutkimustulokset hyvin vakavasti. He ymmärsivät, että ilmastonmuutoksen ja yleisen ekologisen kriisin oloissa talouskasvupolitiikan jatkamien on mahdotonta, mikäli haluamme säilyttää edes suurin piirtein nykyisenkaltaisen maapallon ja sen asujaimiston.
Konferenssin avajaispäivänä Barcelonan yliopiston ekologisen taloustieteen professori Giorgos Kallis argumentoi niitä käsityksiä vastaan, joiden mukaan talouskasvu voitaisiin kytkeä irti luonnonvarojen käytön kasvusta. Hiljattain on esimerkiksi tehty tutkimus eri maiden materiaalisesta ”jalanjäljestä”. Se osoittaa vakuuttavasti, että talouden kasvu johtaa edelleen aineellisen kulutuksen kasvuun.
Talouskasvun historiaa käsittelevän, monia kansainvälisiä palkintoja niittäneen väitöskirjan tehnyt Matthias Schmelzer kritisoi voimakkaasti teknologiauskoa, jolla kasvun jatkamista perustellaan. Pariisin ilmastokokous edusti hänen mukaansa teknokraattisen utopismin uutta aaltoa. Kasvun ja fossiilisten polttoaineiden käytön jatkamista oikeutetaan uskolla, että joskus vuosisadan jälkipuoliskolla keksitään toimiva teknologia imeä valtavat määrät hiilidioksidia ilmakehästä ja haudata se pysyvästi maahan.
Nykyoloissa kasvuttomuus johtaa työttömyyteen ja epätasa-arvon kasvuun. Siksi lukuisat konferenssin puheenvuorot ja keskustelut käsittelivät tapoja organisoida talous ja politiikka niin, että tasa-arvo toteutuu. Kasvupakosta vapauduttaessa tilaa ehkä olisi toiselle keskeiselle arvolle, joka voisi olla solidaarisuus. Tähän viittasi alustuksessaan muun muassa yhden konferenssin pääalustuksista pitänyt Oregonin yliopiston filosofian apulaisprofessori Barbara Muraca.
Lontoon Brunel-yliopistossa opetus- ja tutkimustyötä tekevä Gareth Dale loi omassa key note -puheenvuorossaan katsauksen kasvuparadigman historiaan. Hänen mukaansa jo 1700-luvun lopulta alkaen kasvun lupaus on ollut keskeinen tapa oikeuttaa epätasa-arvoa. Näin ollen hallittu talouslasku voisi merkitä yhden esteen häviämistä räikeiden toimeentuloerojen poistamisen tieltä.
Helposti konferenssissa saattoi saada vaikutelman, että nämä degrowth-talousmiehet ja -naiset elävät eri planeetalla kuin reaalisen talouden syövereissä liikkuvat liikenaiset ja -miehet. Tukholman yliopiston Resilience Centressä työskentelevä Jennifer Hinton väitti, ettei asia ole lainkaan niin. Myös liike-elämässä on havaittavissa suuntaus tehdä asiat aivan toisin. Tämä ilmenee voittoa tuottamattomien tai yleishyödyllisten yritysten lukumäärän nopeassa kasvussa.
Konferenssin järjestäjät olivat tehneet toimittajien työn helpoksi. Varsinkin alussa pressi-pöydän äärestä sai runsaasti tietoa ohjelman yksityiskohdista ja mahdollisista haastateltavista. Tapahtuman edetessä tiedottajia alkoi olla vaikea löytää. Syy selvisi pian: Unkarin tiedotusvälineet laidasta laitaan olivat erittäin kiinnostuneita konferenssista. Päätiedottaja kertoi antaneensa yli sata haastattelua.
Aikaisemmin degrowth olisi Unkarissa kuitattu joksikin menneen reaalisosialismin haikailuksi. Paikallisten mukaan nykyisin kuitenkin entisessä Neuvostoblokissa on aitoa kiinnostusta sekä kapitalismin että sosialismin ylittävään talousvaihtoehtoon.
Yleisön kommentit unkarilaisen median konferenssia käsitteleviin juttuihin olivat mielenkiintoisia. Toisaalta konferenssiin yritettiin käyttää vanhoja leimakirveitä tai niiden yhdistelmiä. Se edusti joidenkin kommentoijien mukaan ”hippikommunismia” tai ”esoteerista marxismia”. Toisaalta konferenssin nähtiin tuovan keskusteluun jotain aidosti uutta. Yksi kommentoija kirjoitti: ”Tämä on 21. vuosisadan ääni.”