Ulla Järvi
Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen vieraili Tiedetoimittajien Paluu tulevaisuuteen -kongressissa Heurekassa. Puheessaan hän jo viittasi seuraavalla viikolla yliopistoille lähetettävään kuuluisaan ”ohjaavaan kirjeeseen”, joka saikin sitten tulikivenkatkuisen vastaanoton.
Kuva: Adolfo Vera
Jokainen vuosi näyttää tuottavan uusia sanoja ja sanontoja, joiden painoarvo ja legendaarisuus punnitaan tulevina vuosina.
Yleiskieleen ovat jääneet sellaisetkin takavuosien uudissanat kuin salarakas, päivystävä dosentti tai seksihelle. Yhteistä niille on, että sanojen takana on usein sanavalmis toimittaja, joka on vienyt sanan lehtien palstoille, mutta vasta niiden leviäminen laajemmalle mediaan takaa uudissanojen vakiintumisen.
Uudissanoille on tavallista, että ne liittyvät oman aikansa kiivaimpiin julkisiin keskustelunaiheisiin. Mitähän jää vuodesta 2015 elämään? Luultavimmin ainakin suvakki ja vatulointi. Vuonna 2016 nähdään myös, mitä tapahtuu pakkolaeille.
Maahanmuuttokeskustelu ja hallituksen poliittinen retoriikka ovat olleet perinteiseen suomalaiseen keskusteluilmapiiriin verrattuina poikkeuksellisen kovasanaisia. Suomeahan ei ole pidetty minään brittiläisen väittely-ihanteen tai ruotsalaistyylisen diskutera-kulttuurin kaltaisena keskustelevuuden tyyssijana. Meillä on ollut tapana urahtaa tai jyrähtää.
Niinpä moni hieraisikin silmiään eduskuntavaali-iltana, kun saimme leveästi hymyilevän pääministerin, joka suorastaan hehkui tulevaisuudenuskoa ja innostusta. Toki hän varoitti meitä kovista ajoista, mutta vakuutti samalla myös yhteistyön ja ripeän toimeenpanon voimasta. Pääministeri Juha Sipilän rinnalla muikeilivat twiittiajan kosmopoliitti Alexander Stubb ja jytkykansan airut Timo Soini. Kaikki he ovat taitavia julkisen debatoinnin hyödyntäjiä.
Niinpä nyt vajaan vuoden jälkeen pettymys on käsinkosketeltavaa. Puhetta ja debattia on toden totta saatu. Mutta keskustelevuus ei olekaan edennyt hallituksen johtamiskulttuuriin.
Perussuomalaiset eivät osaa toimia median kanssa, Kokoomus ei osaa olla äänestäjiensä kanssa, ja Keskusta ei löydä keskusteluyhteyttä ay-liikkeeseen.
Osaako hallitus enää olla kansan kanssakaan? Monet hallituksen ulostulot on tulkittu negatiivissävytteisesti. Opetus- ja kulttuuriministerin ”paimenkirje” yliopistoille varmasti tarkoitti hyvää, mutta kompastui onnettomiin sanavalintoihin. Pääministerin vetoava tv-puhe ei sytyttänyt yhteishenkeä tuottavuusloikkaa varten, ja valtiovarainministerin moderni puheilmaisu on lähinnä ärsyttänyt. Sori siitä.
Mediassa puhetta politiikasta on ollut ehkä enemmän kuin vuosikymmeniin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että maailmanselittäjille on tilausta. Tiedeviestinnän ammattilaisille on riittänyt kysyntää – eikä näytä siltä, että tarve vähenisi vuonna 2016. Kaiken maailman dosentit, tarttukaa siis julkisuustilaanne, sitä on nyt tarjolla!
