Kielen koukeroita

Aki Petteri Lehtinen

Anneli Kauppinen: Mistä kieli meihin tulee. Vastapaino 2020.

Vanhemmat riemuitsevat, kun he kuulevat pienen lapsensa sanovan ensimmäisen sanansa. He eivät tule ajatelleeksi, että lapsi on omaksunut kieltä kohdusta saakka äitinsä kautta.

Kieli on lähtökohtaisesti fyysinen, kehollinen ilmiö, jollaisena se kehittyy myös varhaislapsuudessa. Kokemuksellisuus on kielen käytön ydintä vielä aikuisiälläkin, selviää Anneli Kauppisen uutuusteoksesta. Suomen kielen dosentti, kielikasvatuksen emeritaprofessori Kauppinen on tehnyt suuren työn kartoittaessaan kielen kehityksen erilaisia teorioita yksiin kansiin.

Otetaan tyhjät pois heti kättelyssä: Noam Chomskyn ”universaali kielioppi” on vaikutusvaltainen mutta ikävä kyllä harhaanjohtava teoria. Ihmisillä ei ole varsinaista yhteistä kielioppia hallussaan syntyessään, vaan sen sijaan neurologinen valmius kielen – ja myöhemmin kieliopin – oppimiselle.

Kauppinen tarkastelee kieltä yksilön kehityspsykologian ja evoluutioteorian kanssa rinta rinnan: ”Luonnonvalinta on […] suosinut puheen kehittymistä, mutta kuitenkin antanut tilaa ihmisen pitkälle kypsymisjaksolle, joka on lajimme menestymisen tärkeimpiä edellytyksiä.” Biologisesti ottaen erityisesti peilineuronit näyttelevät suurta roolia kieleen kasvamisessa. Ne mahdollistavat jäljittelyn, joka on hienosyisempää kuin lähisukulaisillamme simpansseilla tavattava matkiminen.

Kauppisen tarkastelemat lukuisat kielitieteelliset teoriat yhdistyvät siinä, että ihmiskielen evolutiivinen lähtökohta löytyy kehollisuudesta: ”ihmiskielen on oletettu kehittyneen rituaalisten liikkeiden, jäljittelyn ja osoittamisen kautta”. Tämä on johtanut multimodaaliseen kielivalmiuteen.

Ihmislapsen luova jäljittely – aikuisten kielenkäytön soveltaminen siirrettynä toisiin tilanteisiin – on jo sinällään keino keskustella. Mutta miten kieli sitten pitäisi ymmärtää?

Lupaavin tarkastelluista teorioista on kognitiivinen kielitiede, jonka mukaan kehollinen kokemus itsestä ja toisista antaa sijaa analogioille ja metaforille, joista kielenkäyttö koostuu. Esimerkiksi suuntaudumme ajassa niin kuin tuleva olisi ”edessäpäin” ja mennyt ”takana”. Käsitteellinen ajattelu itsessään kehittyy kielen kanssa, ja siksipä aivot ymmärretään ”käsitevarastona”, vaikka sanojen ja ilmausten merkitys syntyy niiden käytössä erilaisissa konteksteissa.

Kannen kuva: Tapani Niemi

Pääkirjoitus

Ulla Järvi: Kyynel lehmän kylkeä vasten

ÄÄNI ÄÄNETTÖMILLE

Tapani Niemi: Saako tiedejournalisti essehtiä? Osa I

RAHKASAMMALEITA JA PERINNEKASVEJA

Eeva Pitkälä: Idästä saapui valloittaja
Arja-Leena Paavola: Perinnekasvien geeneillä taataan tulevaisuuden ruokaturvaa
SOTA-AJAN VIESTEJÄ JÄLKIPOLVILLE

Kalle Virtapohja: Pekka Peitsen karmea kankkunen
Päivi Kapiainen-Heiskanen: Muisti tuo sodan iholle

TEKSTIEN SISÄLLÄ

Aki Petteri Lehtinen: Kuinka tiedeteksti käsitetään
Aki Petteri Lehtinen: Kritiikki edistää ymmärrystä – kunhan kohteena on teos eikä ihminen
APURAHAHAKU MIELESSÄ

Annu Kekäläinen: Hakisinko apurahaa?

Kirjat

Arja-Leena Paavola: Hämmentävä pamfletti korona-ajasta
Pekka Wahlstedt: Hyödyn aikakausi Turun Akatemiassa
Pekka Wahlstedt: Tietopaketti mielen sairauksista
Pekka Wahlstedt: Tutkiva mielikuvitus tutkijan käytössä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin