Anneli Kauppinen: Mistä kieli meihin tulee. Vastapaino 2020.
Vanhemmat riemuitsevat, kun he kuulevat pienen lapsensa sanovan ensimmäisen sanansa. He eivät tule ajatelleeksi, että lapsi on omaksunut kieltä kohdusta saakka äitinsä kautta.
Kieli on lähtökohtaisesti fyysinen, kehollinen ilmiö, jollaisena se kehittyy myös varhaislapsuudessa. Kokemuksellisuus on kielen käytön ydintä vielä aikuisiälläkin, selviää Anneli Kauppisen uutuusteoksesta. Suomen kielen dosentti, kielikasvatuksen emeritaprofessori Kauppinen on tehnyt suuren työn kartoittaessaan kielen kehityksen erilaisia teorioita yksiin kansiin.
Otetaan tyhjät pois heti kättelyssä: Noam Chomskyn ”universaali kielioppi” on vaikutusvaltainen mutta ikävä kyllä harhaanjohtava teoria. Ihmisillä ei ole varsinaista yhteistä kielioppia hallussaan syntyessään, vaan sen sijaan neurologinen valmius kielen – ja myöhemmin kieliopin – oppimiselle.
Kauppinen tarkastelee kieltä yksilön kehityspsykologian ja evoluutioteorian kanssa rinta rinnan: ”Luonnonvalinta on […] suosinut puheen kehittymistä, mutta kuitenkin antanut tilaa ihmisen pitkälle kypsymisjaksolle, joka on lajimme menestymisen tärkeimpiä edellytyksiä.” Biologisesti ottaen erityisesti peilineuronit näyttelevät suurta roolia kieleen kasvamisessa. Ne mahdollistavat jäljittelyn, joka on hienosyisempää kuin lähisukulaisillamme simpansseilla tavattava matkiminen.
Kauppisen tarkastelemat lukuisat kielitieteelliset teoriat yhdistyvät siinä, että ihmiskielen evolutiivinen lähtökohta löytyy kehollisuudesta: ”ihmiskielen on oletettu kehittyneen rituaalisten liikkeiden, jäljittelyn ja osoittamisen kautta”. Tämä on johtanut multimodaaliseen kielivalmiuteen.
Ihmislapsen luova jäljittely – aikuisten kielenkäytön soveltaminen siirrettynä toisiin tilanteisiin – on jo sinällään keino keskustella. Mutta miten kieli sitten pitäisi ymmärtää?
Lupaavin tarkastelluista teorioista on kognitiivinen kielitiede, jonka mukaan kehollinen kokemus itsestä ja toisista antaa sijaa analogioille ja metaforille, joista kielenkäyttö koostuu. Esimerkiksi suuntaudumme ajassa niin kuin tuleva olisi ”edessäpäin” ja mennyt ”takana”. Käsitteellinen ajattelu itsessään kehittyy kielen kanssa, ja siksipä aivot ymmärretään ”käsitevarastona”, vaikka sanojen ja ilmausten merkitys syntyy niiden käytössä erilaisissa konteksteissa.