Matti Klinge: Yliopistoa ja Itämerta. Siltala 2017.
Matti Klingen muistelmien edellinen osa päättyi uuden aikakauden kynnykselle: Urho Kekkosen sairastumiseen, eroon ja kuolemaan. Neljännen osan avaa Koiviston kauden alku. Tämä osa tulee kuin tilauksesta oikeaan aikaan.
Koiviston tarkastelulle antaa erityistä painoa se, että Klinge itse kuului Koiviston valitsijamiehiin, vaikka Klinge ei puolueisiin halunnut sitoutuakaan. Ei myöskään Koiviston hoviin, jota tämän ympärille yritettiin pystyttää onneksi siinä onnistumatta.
Klingellä ei muutenkaan ollut ambitiota osallistua poliittiseen elämään sen enempää. Tieteen alalla hän oli sitäkin tuotteliaampi: pääteoksia olivat ”Muinaisuutemme merivallat”, joka murensi poikkitieteellisellä otteellaan käsityksen yhdestä eristyneestä kielestä ja kansasta ja moniosainen ”Helsingin yliopiston historia”, jonka keskeisin kolmas osa ilmestyi Helsingin yliopiston 350-vuotisjuhlavuonna.
Klinge osallistui aktiivisesti 1990 kunniakkaasti ja näyttävästi pidetyn 350-vuotisjuhlan järjestämiseen esimerkiksi puolustamalla ministeriön suuntaan yliopiston vanhan osan rakennusten restauroimista. Kalliilla hankkeella on kauaskantoisia seuraamuksia, kun upea vanha rakennus muistuttaa juhlavuodesta ja sen merkityksestä nykyihmisille.
Nykyajan ihmistä, etenkin tutkijoita, Klinge muistutti jo 80-luvulla siinä, että hän esiintyi paljon ulkomailla, esimerkiksi eri maiden johtavissa yliopistoissa. Klingen teoksia onkin käännetty muille kielille ennätysmääriä. Professori on myös saanut palkintoja ja muita kunnianosoituksia ulkomailla poikkeuksellisen paljon.
Vielä palatakseni muistelmien alkuun, eli Koiviston aikakauteen. Siihen liittyy paradoksi, johon Klinge ei kiinnitä huomiota, että presidentti Koivisto alkoi kutsua linnan juhliin populaarikulttuurin edustajia ja koko kansan julkkiksia. Nyt tämä kehityskulku on saavuttanut huippunsa: monet korkeakulttuurin arvostetuimmatkin edustajat – Klinge yhtenä heistä – ovat pudonneet pois kutsuvieraslistalta.
Seuraavassa osassa Klinge, joka paheksui aikaisemmissa muistelmien osissa kulttuurin vulgarisoitumista ja käytöstapojen raaistumista 60- ja 70-luvuilla, voisi ottaa kantaa tähän. Onhan Klinge huoliteltua pukeutumistaan myöten suorastaan klassisen aristokraattisen kulttuurin symboli ja arkkityyppi.
