Korona-aika kannusti museoita podcastien tekoon

Arja-Leena Paavola

Viime vuosina monet suuret, ulkomaiset museot ovat alkaneet julkaista podcasteja, joissa käsitellään niiden kokoelmiin ja näyttelyihin liittyviä teemoja. Tampereen museokeskus Vapriikissa käynnistettiin omien podcastien nauhoittaminen muun yleisötyön jäätyä tauolle.

Viestinnänsuunnittelija Tähtitalvikki Poikajärvi (vas.) ja tutkija Katri Pyysalo valmiina tekemään podcastia.
Kuva: Juha Koivunen

Vapriikin ohjelmistossa on vuosittain kymmenkunta näyttelyä, joiden teemat vaihtelevat historiasta tekniikkaan ja luonnontieteisiin. Syksystä 2020 alkaen museokeskus on julkaissut tähän mennessä 15 podcastia, jotka kestävät puolesta tunnista lähes tuntiin.

—Olimme jo aiemmin ajatelleet, että podcasteille olisi käyttöä. Osittain tämä liittyi siihen, että meidän järjestämät yleisöluennot ovat olleet perinteisesti todella suosittuja. Sitten tuli korona. Yleisötyön keskeydyttyä avautui mahdollisuus syventyä muihin asioihin ja aloimme siirtää resursseja podcastien tekoon. Käynnistimme hankkeen kesällä 2020 ja ensimmäinen nauhoitus julkaistiin saman vuoden syyskuussa, Vapriikin viestintäsuunnittelija Tähtitalvikki Poikajärvi kertoo.

Kävijätutkimuksen mukaan suurin osa museokeskuksen asiakkaista identifioituu opinjanoisiksi syventyjiksi. Valtaosa asiakkaista haluaa siis oppia uusia asioita museossa käydessään.

—Todennäköisesti muidenkin museoiden kohdalla on kyse samankaltaisesta asiakasryhmästä. Opinhaluinen asiakas pettyy, jos museossa käynti on vain viihdyttävää. Täytyy olla jotain, mistä hän ei ole aiemmin kuullut tai mitä ei ole tiennyt. Yleisöluennoilla ja podcasteissa voimme nostaa esille uusia teemoja ja syventää näyttelyjen esittelemiä aiheita. Podcastien avulla voimme myös tuoda meidän tutkijoitamme esiin ja antaa heille äänen. Olemme nimittäin havainneet, että nykyään yleisö haluaa myös tietää, miten näyttelyt syntyvät ja ketkä niitä tekevät. Voi olla, että tämä on someajan synnyttämä ilmiö, Poikajärvi arvelee.

Vapriikin podcastit edustavat laajaa otantaa esillä olevista ja jo päättyneistä näyttelyistä. Aiheet vaihtelevat palontorjunnan historiasta lapsuuteen antiikin Roomassa ja homoseksuaalisuuteen keskiajalla.

—Aloittaessamme podcastien suunnittelun kokosin keskeiset tutkijamme palaveriin ja ehdotin, että he voisivat tuoda enemmän itseään esiin. Tutkijat suhtautuivat ehdotukseen todella myönteisesti. Tunnemme toisemme hyvin ja saatoin vakuuttaa, että studiossa on ihan hyvä tunnelma. On aivan eri asia tehdä nauhoitus studiossa kuin esiintyä suorassa radiolähetyksessä, joissa monet ovat myös olleet usein mukana. Vapriikki saa paljon medianäkyvyyttä ja tutkijat ovat tottuneet siihen.

Laadusta ei kannata tinkiä

Nauhoitukset olisi mahdollista tehdä itse, mutta siihen ei haluttu ryhtyä. Poikajärvi sanoo myös tässä asiassa haluavansa pitää kiinni korkeasta laadusta.

—Otimme yhteistyökumppaniksi firman, joka tekee striimaukset, ja ostamme heiltä podcastien editoinnin. Nauhoituksia varten meille varattiin tamperelainen studio. Paikan päällä kävikin ilmi, että se on Yö-yhtyeen studio. Oli hauskaa mennä rockbändin studioon tekemään tutkijoiden kanssa nauhoitusta, se luo rennon ilmapiirin, sitä paitsi studion väki on tosi mukavaa porukkaa. He hoitavat editoinnin, minä toimin esikuuntelijana, Poikajärvi kertoo.

Osa nauhoituksista saattaa mennä pienellä editoinnilla, mutta usein niissä on esimerkiksi yskähdyksiä, sanojen toistoa ja mietintätaukoja, jotka poistetaan. Vapriikki tekee podcastit nimenomaan keskusteluina, joten jaksot eivät ole keskenään aivan yhdenmukaisia ja tyyli hieman riippuu tutkijoista. Aihe ja tutkijan persoona vaikuttavat lopputuloksen muotoutumiseen.

—Tämä ei ole pelkästään tiedeyhteisön sisäistä viestintää. Pyrimme olemaan matalan kynnyksen paikka. Varsinaisesta asiasta ei kuitenkaan luisteta. Tieteen popularisointi ei tarkoita sitä, että aihetta käsiteltäisiin heppoisella otteella, yleisöä täytyy kunnioittaa, Poikajärvi korostaa.

—Tällä hetkellä me maksamme vain studiokulut, koska käytämme omia tutkijoitamme. Joissakin podcasteissa tutkijat keskustelevat keskenään, ja yleensä heitä on kerrallaan kaksi. Joskus minä olen ikään kuin toimittajana yhden tai kahden tutkijan kanssa. Saatamme käyttää nauhoituksessa myös sellaista henkilöä, joka ei kuulu vakinaiseen henkilöstöömme, mutta on mukana tuottamassa näyttelyä.

Museoiden podcastit antavat mahdollisuuden keskittyä eri teemoihin syvällisemmin. Tiedeviestinnän näkökulmasta kyseessä on hyvä kanava, mutta kaikki on kiinni siitä, lähteekö juttu lentoon. Vapriikissa on huomattu, että tunnettu haastateltava saa enemmän kuuntelijoita.

—Tämä on kasvava juttu ja esimerkiksi yliopistot tekevät yhä enemmän podcasteja. Podcastit antavat mahdollisuuden niin sanottuun hitaaseen tietoon, mikäli haluaa oikeasti keskustella tunnin ajan asiasta sen sijaan, että kyseessä olisi vaikkapa lyhyt uutinen klikkiotsikon takana. Media sopii niille, jotka ovat aidosti kiinnostuneita, vaikka toivoisin, että tätä kautta olisi mahdollista houkutella myös aivan uusia ihmisiä aiheiden äärelle.

Didrichsen hakee kuulijoita ulkomailta

Podcasteja voidaan tehdä hyvin eri tavoin ja eri laatuvaatimuksin sekä sisällön että nauhoituksen teknisen tason osalta.

Esimerkiksi Valokuvataiteen museo on tehnyt 19-osaisen Kuva ois kiva -podcastsarjan. Sarja on toteutettu Museoviraston avustuksella. Jokaisessa jaksossa valokuvausta käsitellään eri näkökulmista ja avataan sen kulttuurisia, yhteiskunnallisia sekä historiallisia vaikutuksia. Teemoina ovat esimerkiksi kulttuurinen omiminen, katuvalokuvaus ja muotikuvaus. Keskustelut käydään alan valokuvataiteilijan ja museon henkilökuntaan kuuluvan välillä. Nauhoitukset ovat melko hälyisiä. Keskusteluun osallistujien runsas niinkuttelu voi myös olla rasittavaa kuunneltavaa.

Helsingissä sijaitseva Didrichsenin taidemuseo taas on selvästi suunnannut podcastinsa kansainvälisemmälle yleisölle.

—Olemme tehneet kolme podcastia lyhyen ajan sisällä. Ensimmäinen jakso Asuin museossa kertoo Didrichsenin taidemuseosta, sen historiasta ja museon perustamiseen johtaneista tapahtumista. Podcast valmistui syksyllä 2020 ja sitä on kuunneltu yli 3000 kertaa. Asuin museossa tehtiin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Aihe oli pitkään ollut vireillä, kunnes pandemia sysäsi vauhtia sen toteuttamiseen. Samaa voi osittain sanoa Tove Janssonista kertovasta podcastista, museon johtaja Maria Didrichsen toteaa.

Englanniksi tehty haastattelu Toven veljentyttären Sophia Janssonin kanssa toimii täydennyksenä näyttelylle Maalaaminen on kaikkein tärkeintä. Näyttely oli esillä Didrichsenillä keväällä 2021. Pandemian vuoksi kaikki halukkaat eivät päässet paikan päälle katsomaan, joten podcast pyrkii osin toimimaan korvikkeena. Tove Jansson – More than the Creator of Moomin on saanut yli 1000 kuuntelukertaa. Kolmas, taiteilija Björn Weckströmistä, on myös englanniksi. Se syntyi jatkumona sarjalle ja liittyy vielä vuoden 2022 tammikuun loppuun esillä olevaan näyttelyyn. Kuuntelukertoja on kertynyt hieman yli 700.

—Halusimme ikuistaa keskustelun hänen kanssaan, koska vuonna 1935 syntyneellä taiteilijalla on jo ikää ja näyttely tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden siihen. Meillä on lisää ideoita sekä liittyen näyttelyihin että museon eri osa-alueisiin. Aiomme toteuttaa niitä jollain aikavälillä, Didrichsen kertoo.

—Olen kuunnellut joitain muita tiedettä popularisoivia podcasteja. Esimerkiksi Amos Rexin Egyptin loisto -näyttelyn podcastit muinaisen Egyptin elämästä ja uskomuksista ovat jääneet positiivisesti mieleeni.

Missä kulkee viihteen ja tieteen raja

Suurten kielialueiden suurilla museolaitoksilla on paremmat resurssit podcastien tekoon. Ranskan kieltä taitaville on paljon tarjontaa esimerkiksi Pariisissa sijaitsevan Muséum national d’Histoire naturellen sivuilta. Podcastit nostavat esille teemoja museon kokoelmista ja siten käsittelevät muun muassa koralleja, myöhäisellä liitukaudella eläneitä hirmuliskoja sekä väestönkasvun roolia ilmastonmuutoksessa. Lapsille suunnatuissa podcasteissa kerrotaan vaikkapa timanttien etsinnästä. Ohjelmat muistuttavat radiokuunnelmia musiikin ja muiden ääniefektien hyödyntämisessä. Todennäköisesti podcasteissa on ajateltu myös niitä, jotka eivät puhu ranskaa äidinkielenään: nauhoituksissa kukin puhuu vuorollaan yksitellen, eikä ranskalaisittain toistensa päälle.

Poikajärvi on kuunnellut muun muassa brittimuseoiden podcasteja.

—Ne ovat usein aika hauskoja, ja britit popularisoivat voimakkaammin kuin me Vapriikissa. Esimerkiksi British Museum on suuri instituutio, joka saattaa ottaa haastattelijaksi jonkun tunnetun somepersoonan tai julkisuuden henkilön. Lopputulos on sekä kevyempi että viihdyttävämpi. Minusta se on hienoa. Haluaisin varmaan itsekin kokeilla vastaavanlaisten tekoa, jos meillä olisi resursseja siihen.

Toisaalta tarvitseeko tieteen popularisoinnin aina olla viihdyttävää. Kun kohteena ovat tiedonjanoiset ihmiset, kannattaa rima pitää sisällön osalta korkealla. Liian kevyt podcast saattaa karkottaa varsinaisen kohderyhmän.

—Emme ole vielä tehneet tutkimusta kuuntelijoista, mutta oletan, että he ovat akateemista väkeä. Tämän voi päätellä siitä, että silloin, kun podcastissa on mukana tiedepiireissä tunnettu tutkija, sitä myös kuunnellaan enemmän. Yritämme kuitenkin pitää tason sellaisena, että ymmärrettävyys säilyy eikä vaadi kuuntelijalta erityistä koulutusta. Tieto kuuluu kaikille.

Vapriikin podcastien kuuntelijamäärät vaihtelevat suuresti. Nimekäs tutkija tuo paljon kuunteluita, samoin suosittu aihe. Kuunnelluimpia jaksoja ovat Ritarit-näyttelyn podcastit sekä vuoden 1918 tapahtumia käsittelevät aiheet. Jokainen jakso on saanut lähes pari tuhatta kuuntelukertaa. Osa jaksoista sen sijaan saa pari sataa kuuntelua.

Tutkijat innokkaasti mukana

Moni kokeneempi toimittaja on uransa aikana nähnyt, miten suuresti tutkijoiden asenne on muuttunut suhteessa niin sanottuun suureen yleisöön. Vielä parikymmentä vuotta sitten tutkijapiirit halusivat pitää tutkimustyönsä tulokset ikään kuin oman yhteisönsä tietona.

—Julkisuusperiaate on melkein parasta, mitä tiedeyhteisölle on tapahtunut, Poikajärvi huomauttaa.

—Se, että tieteen tekijöiden on kerrottava tutkimuksestaan yleisölle julkaisuina, esimerkiksi luentona tai lehtijuttuina, on muuttanut suuresti tutkijoiden suhtautumista. Nyt on pakko osata käydä julkista keskustelua, ja perustella näkemyksiään myös tutkijapiirin ulkopuolella. Siitä hyötyvät kaikki. Myös sosiaalinen media on koulinut tutkijoita julkiseen keskusteluun.

Pyrkimys tiedon avoimuuteen näkyy Vapriikissa myös siten, että yliopistotutkijat ovat erittäin kiinnostuneita tekemään museon kanssa yhteistyötä, sillä museonäyttely nähdään julkaisuna. Sanomattakin on selvää, että museon kävijät hyötyvät tästä mielenkiintoisina näyttelyaiheina. Museossa pääsee oppimaan uutta, mikä valtaosalle kävijöistä on tärkeintä.

—Olemme saaneet jonkin verran palautetta podcasteistamme, ja se on ollut pelkästään hyvää. Tosin enemmän palautetta saamme kyllä somevideoistamme. Aika moni taho on soitellut ja halunnut kysellä podcastistamme, koska he suunnittelevat oman aloittamista. Olemme mielellämme jakaneet kokemuksiamme, jos niistä on muille apua.

Kannen kuva: Mikko Suominen

Pääkirjoitus

Heljä Salonen: Enemmän särkeä ja järkeä

VIESTINNÄN KALTEVALLA JA LIUKKAALLA PINNALLA


Mikko Suominen: Jäällä – vältä, varo vai viihdy?
Ulla Järvi: Kuuntele Jussi Valtosen puhe: Havaintoja ja illuusioita
Aki Petteri Lehtinen: Vastaiskujen vastaiskut – Entä kun tutkijat selittävätkin aiheensa itse?
Sanna Kivimäki: Tiede – viestijöiden ja toimittajien yhteismaa
Arja-Leena Paavola: Korona-aika kannusti museoita podcastien tekoon
”PYRITÄÄN RAPAUTTAMAAN MUN USKOTTAVUUTTANI TOIMITTAJANA”


Mari Heikkilä: Toimittajien häirintä on ongelma, johon pitää puuttua

NAISTEN HISTORIA ON MUUTAKIN KUIN TARINOINTIA


Päivi Kapiainen-Heiskanen: Alkuperäislähteillä myytit murtuvat – Helena Ruuska ja Minna Maijala ottivat tutkijan asenteen kohteisiinsa
Teuvo Peltoniemi: Maggie Walz – varhainen amerikansuomalainen suffragetti

AJASSA LIIKKUVAA


Niklas Bengtsson: Dopamiinipaukku kauhukirjallisuutta
Sanna Kivimäki: Vähin äänin vaikuttaa – Tieteen ja taiteen liitto näyttämöllä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin