Teksti ja kuvat: Harriet Öster
Vuonna 2009 pohja putosi monen salolaisen elämästä. Nokian matkapuhelintehdas oli vienyt Salon pikkukaupungin maailmankartalle, mutta nyt markkinoiden johtava matkapuhelinvalmistaja oli vaikeuksissa. Kolme vuotta myöhemmin Salon tehtaan tarina oli ohi. Tuotekehittäjien siirryttyä Microsoftin palvelukseen, Nokian nimeä ei Salossa näy enää missään. Kaupunki yrittää edelleen toipua romahduksesta.
Tiedetoimittajilla oli mahdollisuus tutustua Salon kaupungin vaiheisiin ja nykytilaan, kun liitto huhtikuun lopulla piti siellä vuosikokouksensa. Sen yhteydessä järjestettiin seminaari aiheesta suomalainen pikkukaupunki Nokian jälkeen.
Muutamassa vuodessa Salosta katosi 6 380 työpaikkaa, kaupungin kamreeri, talous- ja henkilöstöpäällikkö Seppo Juntti on laskenut. Niistä eniten oli ollut Nokialla, loput Nokian alihankkijoilla ja ympäröivissä palveluissa. Se on huikea määrä kaupungissa, jossa on runsaat 54 000 asukasta.
Nokian Suomeen maksamista veroista suurin osa tuli Salon kaupungille. Parhaimmillaan Salo sai yhteisöveroa 60 miljoonaa euroa vuodessa. Suurista rakennusinvestoinneista huolimatta kaupungille kertyi ylijäämää. Nyt säästöt on syöty ja kaupunki on tehnyt alijäämää viisi vuotta peräkkäin.
”Kaupungin henkilökunnalle määrättiin lomautuksia vuosina 2012 ja 2013. Kunnallisveroa nostettiin. Kaikista ei-lakisääteisistä avustuksista ja palveluista on vuositasolla säästetty yli 20 miljoona euroa. Käytännössä keskitymme nyt perustehtäviimme: terveyspalveluihin, opetukseen, vanhuspalveluihin, sosiaalityöhön ja varhaiskasvatukseen”, Juntti sanoo.
Matkapuhelintehtaan sulkemisen myötä 2 000 työpaikkaa katosi lopullisesti. Tietotekniikkaosaajia Salossa tarvitaan kuitenkin edelleen. Nokian palveluksessa olleesta 1 500 tuotekehittäjästä ja toimihenkilöstä 1 200 siirtyi yrityskaupan myötä työskentelemään Microsoftille, jolla on Salossa tuotekehitystä ja markkinointia.
Uusiakin työpaikkoja on luotu. Kaupunkiin on perustettu lukuisia lupaavia pienyrityksiä, usein entisten nokialaisten toimesta. It-alan ulkopuolella Orion avasi pakkaus- ja logistiikkakeskuksen Nokian vanhoihin tehdashalleihin. Silti Salon työttömyysprosentti on viime vuodet pysynyt tasaisen korkealla, tällä hetkellä se on 16–17 prosenttia.
”Meillä on yli 4000 työtöntä ja asukasluku on lähtenyt laskuun”, Juntti toteaa.
Intohimoa työhön kaivataan
Kaikesta huolimatta Salosta löytyy myös uskoa tulevaisuuteen.
Timo Jaatinen on ex-nokialainen radioinsinööri, joka Juntin tavoin on elänyt läpi Nokian nousun ja laskun. Hän tuli Saloon vuonna 1986 suoraan opiskelupenkiltä ja ehti olla Saloran, Mobiran ja Nokian palveluksessa 23 vuotta. Hän on ollut suunnittelemassa ja kehittämässä Mobiran hakulaitetta ja matkapuhelinpuolella Bluetoothia, värinää, simpukkapuhelimia, 3G:ta ja niin edelleen.
”Työtä tehtiin silloin oikealla asenteella ja ilolla. Sain ehkä liiankin nopeasti liikaa vastuuta – enimmillään minulla oli 1 200 alaista”, Jaatinen sanoo.
Hän lähti Nokialta vuonna 2009 ja toimii nyt liiketoiminnan kehittämisen asiantuntijana.
”Nokialaisilla on muistia siitä, että työnsä voi tehdä intohimolla. Nyt täällä on startup-yrityksiä, joissa on innokkaita nuoria. Ymmärrän heitä ja yhdessä ihmettelemme nykyistä stagnaation kulttuuria. Miksi halutaan pitää asiat entisillään, eikä katsoa huomiseen?”, Jaatinen kysyy.
”1980-luvulla täällä valmistettiin telkkareita ja monitoreita, 1990-luvulla järkyttävän suosittuja puhelimia. Huippu oli Nokian kommunikaattori. Sitten iski intohimon puute ja ruvettiin tekemään puhelimiin värikuoria…”
”Samoihin aikoihin Apple julkaisi ensimmäisen pad-tuotteensa, jonka läpimurtoon meni kymmenen vuotta. Nokialla tehtiin ensimmäinen tabletti kosketusnäytöllä jo 1990-luvulla. Sitä ei kuitenkaan katsottu tarpeeksi hyväksi markkinoille, joten vedettiin ruksi yli, eikä jatkettu kehitystyötä”, Jaatinen paljastaa.
”Ihan oikeasti oli ihme ja ylpeyden aihe, että Nokia oli huipulla niin pitkään. Mutta nyt pitää katsoa eteenpäin ja puhua tulevaisuudesta, eikä menneisyydestä”, Jaatinen sanoo.
Patruuna-aatteen tilalle kvartaaliajattelu
Teollisuuden murros näkyy toki muuallakin kuin Salossa. Toiset sanovat, että elämme kolmatta teollista vallankumousta. Historiantutkija Panu Nykänen ei tästä nimityksestä pidä, mutta myöntää, että jotakin perusteellista on muuttunut. Parhaillaan hän Jyväskylän yliopistossa tutkii Suomen paperiteollisuuden muutoksia.
”Yhteiskunnan ja yritysten väliset yhteydet ovat viimeisten viiden vuoden aikana muuttuneet. Pahiten tämä iskee yhden yrityksen paikkakuntiin, joita varsinkin paperiteollisuuden puolelta löytyy monta. Vanhastaan yrityksillä ja yhteiskunnalla on meillä ollut yhteistä pintaa, mutta onko sitä enää?”, Nykänen kysyy.
Konkreettisia esimerkkejä teollisuuden tukemista yhteiskuntahankkeista ovat vaikkapa kesäsiirtolat työntekijöiden lapsille tai paperipaikkakuntien jalkapalloseurat kuten Valkeakosken Haka tai Myllykosken Pallo. Yhteiskuntaa ylläpitävän teollisuuden taustalla on ollut sekä taloudellinen hyötynäkökulma että ideologiset syyt, kuten uskonnolliset tai poliittiset aatteet.
”1700-luvun lopulla alkanut kehitys kohti teollista yhteiskuntaa toi mukanaan patruunat, jotka perivät aateliston vanhat perinteet – varsinaista aatelistoa ei Suomessa koskaan oikeasti ollutkaan. Patruunoilla oli vastuu, velvollisuus ja oikeudet ylläpitää omaa yhteiskuntaansa”, hän sanoo.
Teollistumisen myötä moderni yhteiskunta syntyi, virkamiehineen, koulujärjestelmineen ja yliopistoineen. Silti vielä 1900-luvun alkuun Kainuussa elettiin keskiaikaa, vaikka muualla elettiin ihan muuta. Tekninen kehitys niiltä ajoilta on Suomessa ollut uskomaton.
Teollisuuspatruunat huolehtivat siitä, että yhtiöillä oli riittävästi tervettä työvoimaa ja että heillä oli asuntoja. He tukivat perhehuoltoa, raittiusliikettä ja urheiluseuroja. Heitä olivat esimerkiksi Forssan Axel Wilhelm Wahren, itsenäisyysaatetta ajanut Outokummun Eero Mäkinen sekä viimeisenä patruunana Yhtyneiden Paperitehtaiden Juuso Walden.
Patruunoiden joukossa Nykänen antaa aivan erityisen sijan Tampereella toimineelle James Finlaysonille ja hänen vaimolleen Margaretelle. Skottipariskunta toi mukanaan kveekariaatteen, jonka mukaan he huolehtivat koulusta, kunnallistekniikasta ja sairaalasta. Näin he saivat hyvää työväkeä ja hyvän ympäristön teollisuustoiminnalle.
”Viimeisten 10–20 vuoden aikana näiden aatteiden tilalle on tullut kvartaaliajattelu. Uudet tuotantohaarat eivät vaadi pitkäaikaisia investointeja ja voitot halutaan heti pois. Tekniikan ja yhteiskunnan muutoksen mukana kulutustavaratuotantokin muuttuu digitaaliseen suuntaan”, Nykänen toteaa.
”Aikaisemmin vuorineuvos asui keskellä kylää, mutta nyt yrityksistä on tullut kasvottomia. Kaikista järkyttävin muutos on kuitenkin, että teollisuuden johto ei enää tiedä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.”