Salla Nazarenko

Iäkäs nainen myy mustaa tulppaania kadulla Kiovan keskustassa.
”Ihanko totta? Ei liity meihin”, naurahtaa Narod’na pamjat’(”Kansan muisto) – järjestön johtaja Jaroslav Zhikin. Hänen vainajien etsintään ja vaihtamiseen keskittyvä järjestönsä on saanut kansan suussa nimen ”Musta tulppaani”.
Tapasin Zhikinin, rauhallisen, raamikkaan miehen, syyskuussa 2015. Hänellä on siisti toimisto Kiovan keskustassa sijaitsevassa liikerakennuksessa. Ensinäkemältä ei edes uskoisi, miten synkkien asioiden kanssa suuressa upottavassa nahkatuolissa istuva Zhikin operoi. Hänen järjestönsä on tällä hetkellä Ukrainan ainoa, joka etsii järjestelmällisesti vainajia Itä-Ukrainan rintamilta. Narod’na pamjat’ on myös ainoa taho, joka pääsee edes osittain venäjämielisten separatistien hallitsemille alueille.
Kaikki alkoi Zhikinin harrastuksesta – joka puolestaan juontaa hänen perheensä historiaan.
”Isoäidilläni oli rakas veli, joka katosi rintamalla Latviassa vuonna 1941. Isoäiti puhui paljon veljestään ja siitä, miten tärkeää olisi tietää, minne veli jäi, jotta voisi edes laittaa sinne kukan.”
”Luultavasti isoäitini haikeat tarinat saivat minut aloittamaan tämän työn. Hänen veljeään en joskaan löytänyt yrityksistäni huolimatta.”
Näin Zhikin alkoi harrastaa maailmansodissa kadonneiden etsintöjä eri puolilla Ukrainaa ja myös naapurimaissa. Hänen mukaansa mukaan pelkästään Ukrainassa on yksinomaan toisen maailmansodan jäljiltä 200 000 saksalaisssotilaan sekä 700 000:n puna-armeijan sotilaiden jäännöksiä.

Harrastuksesta tositoimiin

Zhikinin historiaharrastus muuttui kuitenkin synkeäksi todellisuudeksi 2014, kun Itä-Ukrainan konflikti eskaloitui avoimeksi sodaksi.
Zhikin alkoi organisoida vapaaehtoisia vainajien etsintäryhmiä. Tietoa levitettiin lentolehtisin, internetissä ja puskaradion kautta; paikallisasukkaat voivat ilmoittaa improvisoiduista haudoista ja muista vainajalöydöistä suoraan järjestölle. Myös vastapuolen kanssa on saatu sovittua toiminnasta. Esimerkiksi Donetskin lentokentän rajuissa taisteluissa maaliskuussa 2015 kentälle jäi 40 Ukrainan armeijan sotilaan ruumiit kapinallisten voitettua taistelut.
”Muutaman viikon ruumiit olivat Donetskin ruumishuoneelta, mutta saimme onneksi neuvoteltua niiden luovuttamisesta meille.”
Usein konfliktitilanteissa tämänkaltainen työ kuuluu Punaiselle Ristille. Zhikinin mukaan Narod’na pamjat’ harrastaa tietojen vaihtoja Punaisen Ristin kanssa, mutta kansainvälisellä järjestöllä ei ole riittäviä lupia konfliktialueella toimimiseen. Narodna pamjat’ luottaa epävirallisiin verkostoihin. Helmikuussa 2016 Punaisen Ristin kansainvälinen komitea kuitenkin tiedotti, että pääsy Itä-Ukrainaan on helpottunut ja myös Punainen Risti osallistuu vainajien vaihtamiseen.

Politiikka ei kosketa vainajia

Ukrainassa, kuten sotivassa maassa aina, nostatetaan isänmaallista tunnelmaa. Enemmän tai vähemmän improvisoituja rahankeräyksiä näkee mitä oudoimmissa paikoissa – jopa olutravintolasta löytyi lipas, jossa kerättiin rahaa aseisiin.
Narod’na pamjat’ hillittyine johtajahahmoineen sen sijaan ei ota kantaa politiikkaan. Ruumiit toimitetaan haudattaviksi sille puolelle, jota vainaja edustaa. Zhikin ei kommentoi kapinallisia tai Venäjän roolia sodassa edes kysyttäessä: poliitikot hoitavat politiikan, hän sanoo.

”Ukrainan armeijan sotilaat tunnistamme asepuvusta. Vastapuolen vainajista on joskus vaikea saada selvää; heillä ei ole niin selkeitä merkkejä puvuissaan. Mutta toimitamme vainajat aina asianmukaisille viranomaisille.”
Narod’na pamjatilla on lupa haravoida Itä-Ukrainassa aluetta, joka Zhikinin mukaan vastaa noin viittä prosenttia konfliktialueesta. Silti sieltä löytyi vuodessa lähes tuhat vainajaa. Ylivoimaisesti suurin osa on sotilaita, mutta Naro’dna pamjat´auttaa myös siviilejä esimerkiksi silloin, jos muualla Ukrainassa asuvat sukulaiset eivät uskalla tehdä vaarallista matkaa konfliktialueelle menehtynyttä läheistään hakemaan. Itä-Ukrainan konfliktissa kuolleiden lukumäärän virallinen arvio tammikuussa 2016 oli Open Society Instituten nettisivujen mukaan 9098; ruumiita oli löydetty ja tunnistettu vain vähän toista tuhatta. Toisaalta Ukrainassa ei ole yhtenäistä tilastointia sotavainajista vaan puolustusvoimilla, sisäministeriöllä ja kansalaisjärjestöillä on omat lukemansa. Siksi on vaikea sanoa, paljonko ihmisiä on kadonnut. Narod’na pamjatin kuumaan linjaan, vuosi sitten avattuun puhelimeen, tulee tuhat yhteydenottoa vuodessa. Osa yhteydenotoista on toki päällekkäisiä, mutta silti on selvää, että sotilaita katoaa sotatantereelle lähes päivittäin.
”Määrä on suuri siihenkin nähden, että läheskään kaikki ihmiset eivät tiedä kuuman linjan olemassaolosta. Monet poikansa menettäneet perheet asuvat kaukaisissa kylissä, joissa ei olla kuultukaan internetistä. Meidän ei ole helppo levittää tietoa järjestöstämme. Jaamme lentolehtisiä konfliktialueilla aina kun voimme.”
Vainajien etsijöiden työ on vaarallista. Itä-Ukrainassa on miinakenttiä – etsijät ovat usein joutuneet perääntymään matkaltaan nähtyään tankkimiinan aivan auton pyörän vieressä tai eksyttyään miinakentälle.
”Jumala varmaankin suojelee meitä.”

Rauhallinen, asiallinen Zhikin kiihtyy hieman vasta kysyttäessä järjestön rahoituksesta sekä Ukrainan valtion tavasta hoitaa ruumiinetsintä.
”Kaikissa konflikteissa on ollut tapana muodostaa yhteinen komissio vainajien etsintää varten. Niin oli Vuoristo-Karabahissa Armenian ja Azerbaidzanin sotiessa, niin oli Jugoslavian hajoamissodissa, niin oli Vietnamissa. Meillä ei sitä vain ole, eikä valtio rahoita toimintaa.”
Omasta liiketoiminnastaan Zhikin ei mainitse mitään, mutta toistaiseksi se on jäissä. Hänen työaikansa kuluu Mustan Tulppaanin tehtävissä, ja rahoitustakin riittää ainakin toistaiseksi – hänen omasta pussistaan.