Tutkija Katri Saarikivi ja toimittaja Jarno Liski keskustelivat Sanan valta -koulutuspäivässä siitä, miten tutkijan ja toimittajan yhteistyötä voisi parantaa. Samaa mieltä he olivat mm. siitä, ettei valheita pitäisi kutsua uutisiksi. Kuva: Ulla Järvi
Tutkija Katri Saarikivi ja toimittaja Jarno Liski keskustelivat Sanan valta -koulutuspäivässä siitä, miten tutkijan ja toimittajan yhteistyötä voisi parantaa. Samaa mieltä he olivat mm. siitä, ettei valheita pitäisi kutsua uutisiksi.
Kun tutkija Katri Saarikivi luki otsikon väitöstutkimuksensa aihepiiristä tehdystä jutusta, häntä hävetti. Siinä sanottiin, että musiikin harrastaminen voi luoda lapsille superaivot. Kyseistä juttua musiikin harrastajat jakoivat innoissaan sosiaalisessa mediassa ja juttu laitettiin musiikkikoulujen ilmoitustauluille luettavaksi. Saarikiven mielestä otsikko oli liian yksioikoinen, eikä superaivojen luomista voinut tutkimuksesta päätellä.
”Mikä otsikon olisi pitänyt olla? toimittaja Jarno Liski kysyy Saarikiveltä.
”On jonkin verran näyttöä siitä, että musiikin harrastaminen voi tukea lasten kuulo- ja tarkkaavuustaitojen kehitystä tietyssä ikävaiheessa”, Saarikivi vastaa.
Sanan valta -yleisö nauraa.
Jarno Liski: ”Otsikkoja muutetaan toimituksissa verkkoon sopiviksi, lyhyiksi ja klikattaviksi, jolloin otsikosta voi tulla epätarkka. Toimittajalla voi olla myös liian valmis ajatus siitä, minkälainen hänen jutustaan on tulossa, eikä välttämättä pysty muuttamaan sitä jutun teon edetessä. Jos jutussa ei ole näkökulmaa, ei sekään ole hyvä asia.”
Usein toimittajat joutuvat vetoamaan kiireeseen juttua tehdessään. Saarikiven mielestä syy on ”mielenkiintoinen, sillä silloin toimittajalla ei ole aikaa empatialle tai ottaa asiasta perusteellisesti selvää ja kuitenkin perusteellista tietoa tieteessä ja journalismissa arvostetaan. Tutkijoiden pitää voida seisoa sanojensa takana.”
Jarno Liski: ”Journalistit ymmärtävät, että tekevät toisinaan väkivaltaa tieteelle sitä popularisoidessaan, mutta se ei ole pahantahtoista. Toimittajien tehtävänä on saada tavalliset ihmiset lukemaan juttuja, ja heidän tulee harjoittaa näitä taitoja. Se voi joskus mennä hiukan pieleen, eivätkä kaikki nyanssit tule aina kerrottua.”
Katri Saarikivi: ”On paljon eroa, kuka on tekstin yleisönä. Tutkija kirjoittaa verenhimoiselle tutkijajoukolle, jonka mielestä kaikki on pielessä. Lehtijutuissa kerrotaan usein vain tutkimustuloksista, eikä siitä, miten siihen on päädytty. Tämä voi luoda kuvaa siitä, etteivät tutkijat tiedä, mitä tekevät ja voi heikentää tieteen luotettavuutta. Miksi lukijoille tarjotaan vain tietyntasoisia juttuja, haluaako media miellyttää liikaa lukijaa?”
Jarno Liski pohti, voisiko tiedejuttuun saada lukijaa koukuttavaa draamaa siitä, millaisia haasteita tutkijat tutkimuksessaan kohtasivat ja miten haasteet ratkottiin. Se voisi vähentää tarvetta hakea dramatiikkaa ja raflaavia otsikoita tutkimuksen johtopäätöksiä kärjistämällä.
Kuva: Ulla Järvi
Tutkija Katri Saarikivi ja toimittaja Jarno Liski keskustelivat Sanan valta -koulutuspäivässä siitä, miten tutkijan ja toimittajan yhteistyötä voisi parantaa. Juttu on osa keskustelusta.
Jarno Liski on tutkiva toimittaja, jota virkamiehet pelkäävät, varsinkin verohallinnossa. Hän on yksi Ylegate-kirjan kirjoittajista. Hän kysyy sitä, mitä muilta jää kysymättä.
Katri Saarikivi on psykologian maisteri ja aivotutkija, joka korjaa toimittajien kirjoittamat jutut punakynällä. Hän veti NEMO-projektia (Natural Emotionality in Digital Interaction), jonka tavoitteena oli tuoda empatiaa nettiin. Hän johtaa HUMEX-projektia, jossa tutkitaan empatiaa ja vuorovaikutusta työssä.