Lähestyykö sukupuutto?

Pekka Wahlstedt

Elizabeth Kolbert, suom. Pirkko Vesterinen: Kuudes sukupuutto: luonnoton historia. Atena 2016. 367 s.

kuudes-sukupuutto

Tiedetoimittajat voivat hyödyntää sujuvaa ja havainnollista kielellistä ilmaisutaitoaan maailman parantamisessa. Tästä on osoituksena amerikkalaisen toimittajan Elizabeth Kolbertin kirja Kuudes sukupuutto: se on saanut tietokirjojen Pulitzer-palkinnon, listattu New York Timesissä vuoden kymmen parhaan kirjan joukkoon ja noussut New Yourk Timesin bestseller-listalle.

Kirjan sanoma on hyvin vakava. Elämme kuudetta suurta sukupuuttoaaltoa. Sitä voi verrata edelliseen, jossa valtava asteroidi törmäsi maahan ja pyyhkäisi dinosaurukset maan päältä. Meneillään oleva joukkotuho on vain hitaampi ja huomaamattomampi.

Kuudes sukupuutto ei olekaan 1800-luvun teollisen ja teknisen vallankumoksen tulosta, vaan se alkoi jo jääkaudella, jolloin maston kokoisista poskihampaistaan nimensä saanut mastodontti ja muut jättiläismäiset eläimet kokivat perikatonsa.

Homo sapiens ei tuolloin(kaan) elänyt sopusoinnussa luonnon kanssa, kuten yleisesti on uskottu. Myös lajikumppaninsa neandertalinihmisen hän raivasi häikäilemättömästi tieltään.

Keskiajalla katosivat Madagascarin jättimäiset makit, kääpiövirtahevot ja norsulinnut ja renessanssi-ajalla Uuden-Seelannin moat. Nyt tuhoaalto on jo paisunut tsunamiksi.

Kirjoittaja kiertää eri paikoissa tutkimassa katoavia lajeja, kuten sammakoita, lepakoita ja lukemattomille lajeille kodin ja ravinnon tarjoavia koralliriuttoja.

Kuudes sukupuutto esittelee myös itse kehitysteoriaa ja sen kehitystä. Ajatus että maailmaa ei ole luotu kerralla ja valmiina, syntyi 1700-luvulla. Kehityksen löysi epäorgaanisesta maailmasta geologi Lyell ja orgaaniseen sen toivat Lamarck ja Darwin.

Kehitysajattelun teorian esittelyn nivominen omilla tutkimusmatkoilla kerättyihin konkreettisiin havaintoihin tarjoaa lukijalle, niin maallikolle kuin tutkijalle ja toimittajalle, herättävän ja vakuuttavan todistuksen, että eivät vain eläinlajit vaan myös niiden sukupuuton aiheuttaja itse ja kenties koko elämä maapallolla ovat lähempänä tuhoa kuin koskaan sukupuuttojen pitkän ketjun aikana.

Tiedetoimittaja 4/2020


Kannen kuva: Vesa-Matti Väärä

Pääkirjoitus

Tuukka Tammi: Monikasvoinen tiedetoimittaja on valpas otus

SUURAPURAHALLA KUVATAAN ELÄIMEN TUNTEITA

Ulla Järvi: Haluatko tietää, mistä sika nauttii?
Ulla Järvi: Saparon kertomaa
EUROOPPALAISTA ELÄMÄÄ KORONAN VARJOSSA

Sanna Kivimäki: Berliinin Falling Walls täynnä tulevaisuutta ja toivoa – myös etänä
Päivi Kapiainen-Heiskanen: Sukupuoli ja -polvi korostuvat eurooppalaisten etätyökokemuksissa
Aki Petteri Lehtinen: Elämän monet mahdollisuudet

TEKIJÄINOIKEUKSILLA VOI MYÖS KIKKAILLA

Päivi Kapiainen-Heiskanen: Tiedätkö, kuka laskuttaa kuvistasi?

KENEN EHDOILLA PUHUTAAN SEKSITYÖSTÄ?

Salla Nazarenko: Puhe seksityöstä on puhetta etuoikeuksista
Näin sen luin

Aki Petteri Lehtinen: Viisautta rakastavat naiset

Kirjat

Aki Petteri Lehtinen: Drugs, please
Aki Petteri Lehtinen: Aivojen sopukoista
Pekka Wahlstedt: Yhteinen kieli ei takaa yhteistä ymmärrystä
Pekka Wahlstedt: Selviytymistarinoita uupumuksesta
Pekka Wahlstedt: Tiedekulman pokkari avaa vallan umpisolmuja

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin