Lasikattoja yli sadan vuoden takaa

Sanna Kivimäki

Naisten aika. Valkoinen varis ja muita oppineita naisia. Toimittaneet Riitta Mäkinen ja Marja Engman. Gaudeamus 2015.

9789524953726

Muistatko, kuka oli Suomen ensimmäinen naispuolinen lääkäri? Milloin Suomeen saatiin ensimmäisiä naispuolisia ylioppilaita? Entä kuka oli ensimmäinen maisterisnainen, tohtori tai professori?

Naisten aika: Valkoinen varis ja muita oppineita naisia kertaa suomalaisten naisten opintaipaleiden takkuisuutta eri tyyliin laadittujen elämäkerrallisten tekstien voimin. ”Valkoinen varis” viittaa lajiominaisuuksiltaan poikkeuksellisiin yksilöihin, aikansa outolintuihin, joiden lukuhalu ja sitkeys kantoivat vaikeuksista huolimatta korkeisiinkin akateemisiin tutkintoihin.

”Naisten aikaan”, 1800- ja 1900-lukujen taitteen molemmin puolin, naiset liikehtivät monilla kentillä, mutta tässä oppi ja edistys yhdistyvät nimenomaan muodollisen akateemisen sivistyksen hankkimiseen – tai vähintäänkin erilaisten kurssien käymiseen. Vaikka työväenliikkeen opinhaluiset naisaktivistit on mainittu esipuheessa ohimennen, heitä ei kuitenkaan esitellä yksilöllisissä elämäkerroissa. Esimerkiksi ajatuksen naisten vaalikelpoisuudesta toivat kuitenkin esiin juuri työväenliikkeen naisvaikuttajat. Tässä teoksessa pääkaupunkikeskeisyyteen ainoan poikkeuksen tekee kasvitarhakoulun Pohjanmaalle perustaneen Nora Pöyhösen esittely. Maanviljelyskemian luentoja seurannut nainen jakoi oppejaan omassa koulussaan Haapavedellä.

Vuosisadan vaihde on mitä mielenkiintoisinta aikaa, ajatteleepa mitä tahansa yhteiskunnallista liikehdintää. Suomen saloilla aktivoiduttiin niin raittiusliikkeessä, poliittisissa puolueissa, suomalaisuusliikkeessä, äänioikeusliikkeessä ja naisliikkeessä – ja kaikissa näissä osittain päällekkäinkin, eikä mitenkään ristiriidattomasti. Kansainvälisten esikuvien mukaan perustettiin ensin Suomen Naisyhdistys, sittemmin Unioni Naisasialiitto Suomessa. Samalta ajalta on peräisin myös Martta-liitto ja monet muut yleishyödylliset yhdistykset.

Naisten aika on siitä erikoinen tietokirja, että se kertoo itsestään hyvin niukasti. Tapanahan on kertoa, mihin tiedon tarpeeseen teos pyrkii vastaamaan juuri nyt ja miten se suhteutuu aiempiin opiskelua, tietoa, tietämistä ja sukupuolta koskeviin teksteihin. Naisten aika tarjoaa kuitenkin kaksi esipuhetta. Karmela Bélinki ja Riitta Mäkinen luovat laajemman katsauksen ”naisten aikaan” 1900-luvun taitteen molemmin puolin, toimittajat Marja Engman ja Riitta Mäkinen kertovat niukasti teoksen syntyhistoriasta.

Teoksen fokus on akateemisuudessa ja yliopistotoiminnassa, vaikka oppia on tietenkin hankittu myös monilla muilla tavoilla, esimerkiksi sukutaustan ja varallisuuden turvin. Yllättävä tieto on, että yläluokan nuorten naisten oli toisinaan vaikeampi päästä opiskelemaan kuin porvaristyttöjen. Nouseva keskiluokka oli opiskelun suhteen ennakkoluulottomampaa kuin vanha yläluokka.

Nouseva keskiluokka oli opiskelun suhteen ennakkoluulottomampaa kuin vanha yläluokka.

Bélinkin ja Mäkisen johdantoluku valaisee sitä tosiseikkaa, että sukutausta, varallisuus, naisverkostot sekä perheen tai läheisten miespuolisten esimerkkien rohkaisu olivat ehdottoman tärkeitä näille edelläkävijänaisille. Osa heistä joutui vielä anomaan yliopistolla vapautusta sukupuolestaan, kuten ajalle tyypillinen, nyt jo huvittavaltakin kuulostava ilmaisu kuului.

Täytyy kyllä hattua nostaa, paitsi näille edelläkävijänaisille, myös kaikille heidän taustallaan vaikuttaneille miehille ja naisille. Topeliuksen rooli monen naisen taustatukijana ja jopa Suomen naisyhdistyksen sihteerinä tunnetaan hyvin, mutta oli heitä muitakin: kansakoulun isänä tunnettu Uno Cygnaeus kannusti eteenpäin esimerkiksi ensimmäistä maisterisnaista, Emma Irene Åströmiä, ja naisten opiskelua edistivät myös yliopistomiehet Theodolf Rein, Ernst Gustaf Palmén ja Valfried Vasenius.

Myös toisten naisten tuki oli ensisijaisen tärkeää, varsinkin, jos heillä sattui olemaan rahaa ja vaikutusvaltaa. Esimerkiksi vapaaherratar Fanny Palmén lobbasi menestyksekkäästi Rosina Heikelin lääkärin uran edistämiseksi ja kauppaneuvoksetar Ellen Dahlströmin lahjoituksen turvin Alma Söderhjelm sai yleisen historian professuurin Åbo Akademissa.

Hilma-Granqvist

Hilma Granqvist.

Kannustuksesta huolimatta monen naisen näyttää jääneen ikään kuin puolitiehen ja akateeminen elämä sosiaaliseen paitsioon. Maisteriksi ja jopa tohtoriksikin asti saattoi päästä yliopiston suostumukselle, jos intoa, aikaa ja rahaa riitti, mutta sitten lasikatto tuli vastaan; oikeastaanhan yliopisto oli ikään kuin varattu miesten keskinäiselle toiminnalle. Tässä voi nähdä jotakin yhtäläisyyttä tämänkin päivän akatemian kanssa, samoin kuin siitä tosiseikassa, että naisten kansainväliset suhteet saattoivat vaikeuttaa uraa kansallisille tieteille omistautuneessa suomalaisessa yliopistossa. Paras esimerkki varhaisesta kansainvälisestä tutkijasta lienee Hilma Granqvist, jonka antropologiset tutkimukset Palestiinan alueella olivat aikaansa edellä. Nyttemmin Granqvist muistetaan tiedemaailmassa paremmin, kiitos esimerkiksi nais- ja sukupuolen tutkimuksen Hilma-verkoston, joka on hänen mukaansa nimetty.

Kaiken kaikkiaan Naisten aika on yhtäältä kiehtovaa, mutta toisaalta hieman puuduttavaa luettavaa. Painavana ja kovakantisena hakuteoksena sen luettavuus ei ole parhaimmasta päästä, eivätkä sinänsä kiinnostavat kuvat lukukokemusta juurikaan kevennä. Oppineiden naisten valintakriteerejä ei selvitetä lukijalle, elämäkerrat on laadittu hyvinkin erityylisesti, eikä ainakaan itselläni ole ihan tarkkaa näkemystä ole siitä, millaisille lukijoille teos on tarkoitettu. Naishistoriaan perehtyneet tuntevat tutut sankaritarinat ”ensimmäisistä naisista” eri aloilla ja alaa harrastavat voinevat perehtyä useimpiin elämäkertoihin esimerkiksi Kansallisbiografia-hankkeen sivuilla . Toisaalta, hakuteokset tarjoavat verkon täsmäpalveluita laajemman kuvan ja auttavat kontekstoimaan yksittäisiltä näyttäviä tarinoita toisiinsa.

Itse pidin eniten kirjoituksista, jotka kiinnittävät sankarinaisten vaiheet akatemian historiaan yleensä, kuten erilaisiin verkostoihin. Esimerkiksi Mervi Kaarnisen kirjoittamat luvut naismaisteri Emma Irene Åströmistä oman elämäkertansa tuottajana tai varhaisten naisylioppilaiden urakehityksestä ovat nautinnollista luettavaa, samoin Riitta Oittisen pohdinta Tyyni Tuuliosta kirjoittamisen sekatyöläisenä ja oppineiden naisten elämäkertojen kirjoittajana.

MATKALLA MAAILMALLA

Arja-Leena Paavola: Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

ESSEE

Elina Hiltunen: Mahdoton tulevaisuuden ennustaminen?

Kolumni

Salla Nazarenko: Keskiluokan korpivaellus

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin