Maailman mediasta

Pekka Wahlstedt

Ullamaija Kivikuru & Jukka Pietiläinen ( toim.): Maailman media. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2014:15 276 s.

2010 useampikin tutkija on väittänyt, että ihmiset eivät ainoastaan käytä mediaa, vaan suorastaan asuvat siinä päivin ja yöin.

Koko maailma ei kuitenkaan elä mediassa. Afrikassa köyhät ovat lukutaidottomia, ja heidän on tyytyminen radioon. Rikkailla tosin on netit ja televisiot.

Monissa maissa vallanpitäjät hallitsevat ja säätelevät myös mediaa. Netti paljastaa radikaalin luonteensa näissä maissa, kun aktiivit kansalaiset muuttavat maailmaa sosiaalisen median välityksellä.

Toisaalta muutokset saattavat jäädä kosmeettisiksi ja hetkellisiksi . Arabikevät ei kestänyt ja sen jälkeen on menty rajusti taaksepäin niin mediassa kuin yhteiskunnassa muutenkin.

Tällaisia asioita ei vain huomata, koska media ja suuri yleisö eivät perehdy syvällisesti asioihin ja juoksevat aina uusien kohu-uutisten perässä.

Kiintoisaa on, että maailman medialla näyttää olevan selvä suunta eri kehitysvaiheineen. Kun kehittyneissä maissa sanomalehtien levikit viettävät alaspäin, niiden suosio on Aasian maissa kovassa nousussa, koska sanomalehdet olivat pari vuosikymmentä sitten harvojen herkkua.

Kehittyvissä maissa myös seurataan ja jäljitellään eurooppaa ja etenkin Yhdysvaltoja – Bollywood on Intian unelmatehdas ja Nollywood Afrikan.

Herää tietysti kysymys millaista tulevaisuutta kohti Yhdysvaltain media on matkalla?

Vaikka kirja paljon Yhdysvaltoja käsitteleekin, maan median tulevaisuuden suhteen kirja on vähäsanainen. Liekö syynä se, että maailman sulatusuuni on niin moninainen ja täynnä eri suuntiin vieviä pyrkimyksiä. Mutta se on varmaa, että netillä ja sen mahdollistamalla kansalaisaktivismilla on tärkeä rooli sekä Yhdysvaltain että maailman median tulevaisuudessa.

Tiedetoimittaja 4/2020


Kannen kuva: Vesa-Matti Väärä

Pääkirjoitus

Tuukka Tammi: Monikasvoinen tiedetoimittaja on valpas otus

SUURAPURAHALLA KUVATAAN ELÄIMEN TUNTEITA

Ulla Järvi: Haluatko tietää, mistä sika nauttii?
Ulla Järvi: Saparon kertomaa
EUROOPPALAISTA ELÄMÄÄ KORONAN VARJOSSA

Sanna Kivimäki: Berliinin Falling Walls täynnä tulevaisuutta ja toivoa – myös etänä
Päivi Kapiainen-Heiskanen: Sukupuoli ja -polvi korostuvat eurooppalaisten etätyökokemuksissa
Aki Petteri Lehtinen: Elämän monet mahdollisuudet

TEKIJÄINOIKEUKSILLA VOI MYÖS KIKKAILLA

Päivi Kapiainen-Heiskanen: Tiedätkö, kuka laskuttaa kuvistasi?

KENEN EHDOILLA PUHUTAAN SEKSITYÖSTÄ?

Salla Nazarenko: Puhe seksityöstä on puhetta etuoikeuksista
Näin sen luin

Aki Petteri Lehtinen: Viisautta rakastavat naiset

Kirjat

Aki Petteri Lehtinen: Drugs, please
Aki Petteri Lehtinen: Aivojen sopukoista
Pekka Wahlstedt: Yhteinen kieli ei takaa yhteistä ymmärrystä
Pekka Wahlstedt: Selviytymistarinoita uupumuksesta
Pekka Wahlstedt: Tiedekulman pokkari avaa vallan umpisolmuja

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin