Maggie Walz oli Michiganissa asunut amerikansuomalainen liikenainen ja toimittaja, joka taisteli 1800- ja 1900-luvun vaihteessa feminismin, kristillisen raittiusajattelun ja vähäosaisten amerikansuomalaisten puolesta. Hän perusti Drummondin saarelle jopa oman utopiayhteisön, joka pohjautui näihin tavoitteisiin.
Maggie Walz toimi niin monilla elämänaloilla, että hänet tunnettiin myös suomalaispiirien ulkopuolella. Hän toteutti ”Amerikkalaisen unelman” eli nosti itsensä köyhyydestä miljonäärikerhoon. Maggietä kutsuttiin myös ”Copper Countryn Jane Addamsiksi” maailmankuulun, Nobelin rauhanpalkinnon saaneen amerikkalaisen sosiaaliaktivistin mukaan. Maggie oli mediajulkkis muissakin kuin omissa lehdissään.
Margareta Johanna Wälivainio syntyi 1861 lehtolapsena Ylitornion lestadiolaisseudulla ja lähti Yhdysvaltoihin vuonna 1881. Hän päätyi Calumetiin Michiganin Kuparisaaren alueelle ja pääsi piiaksi Jacob Ojanperän sukulaisperheeseen. Viitisen vuotta kului kotiapulaisena ja kaupanmyyjänä. Margaretaa oli jo kouluaikana pidetty älykkäänä ja ahkerana tyttönä. Samaa tarmoa hän osoitti nytkin jättämällä maalliset iltahuvit sikseen, ja opiskeli sen sijaan ahkerasti englantia iltakoulussa. Hän vaihtoi nimeään useaan otteeseen, ja päätyi lopulta kokonaan englanninkieliseen nimeen Maggie J. Walz. Myös hänen veljensä John, joka tuli myöhemmin Yhdysvaltoihin, käytti samaa sukunimeä.
Värväystoiminta alkaa
Säästeliästä elämää viettänyt Maggie lähti jouluna 1887 käymään kotonaan Suomessa. Palatessaan hän toi 14 suomalaistyttöä piioiksi Calumetiin. Värväystoimintansa herätti Tornionlaaksossa närää. Haparandabladet moitti häntä ahneeksi naiseksi, joka houkutteli köyhiä Amerikkaan turmeluksen tielle. Maggie Walz lähetti myöhemmin lehdelle kirjeen, jossa hän kertoi keränneensä Calumetissa suuria summia, jotka oli lähetetty Suomen köyhille. Maggie jatkoi värväystään ja järjesti lisäksi nuorille suomalaisnaisille iltakursseja, joilla opiskeltiin englantia ja amerikkalaista kotitaloutta. Järjestipä hän ryhmämatkan myös iäkkäille suomalaisille, jotka halusivat palata Suomeen loppuelämänsä ajaksi.
Lahjakas Maggie pääsi 1893 suomalaisten tuntemaan Valparaison kauppakouluun Indianaan ja opiskeli samalla lisää englantia. Liike-elämän lisäksi Walz oli kiinnostunut kaikista ajankohtaisista yhteiskunnallisista virtauksista. Raittiusyhdistys Pohjantähteen hän liittyi 1885, ja kiihkeänä raittiusihmisenä hänen sanotaan jopa särkeneen pulloja Calumetin saluunoissa.
Vuonna 1894 Walz perusti Linda Malmbergin kanssa Calumetin suomalaisten naisten yhdistyksen. 1899 oli vuorossa Naisten Lehti, jota Walz toimitti ja rahoitti. Michigan Pressin naisten klubiin hän liittyi 1904. Naisten Lehden mottona oli ”Edistys, raittius, koulutus, hyväntekeväisyys”, mikä sopisi myös iskulauseeksi kaikelle Maggie Walzin omalle toiminnalle. Hän toimi myös Amerikan Suometar -lehdessä ja kirjoitti sekä antoi haastatteluja moniin muihin amerikansuomalaisten lehtiin.
Suomalaisten naisten yhdistyksessä oli satakunta jäsentä, ja raittiusyhdistyksessä vielä enemmän. Kaiken kaikkiaan Walzin on laskettu toimineen aktiivisesti 22 järjestössä, joista suurin osa oli raittius- ja naisjärjestöjä, mutta myös paikallinen Tornionlaakso-yhdistys. Maggie Walzin elämän kohokohtia olivat epäilemättä 1910 osallistuminen International Women’s Christian Temperance Unionin Glasgown maailmankongressiin Yhdysvaltojen valtuuskunnan jäsenenä, ja presidentti Calvin Coolidgen vastaanotolle Valkoisessa Talossa.
Oma kivipalatsi
Varallisuutensa Maggie Walz keräsi liike-elämässä. Vuonna 1902 hän rakennutti Calumetiin komean kolmekerroksisen kivitalon, jossa oli asuntojen ja kauppojen lisäksi amerikansuomalaisille tarjolla monenlaisia palveluita: laivalippujen myynti, työvoimanvälitys, valtion uudisasutusagentti, kääntäjä, notaari, kiinteistönvälittäjä, sekä Amerikan Suometar -lehti, jonka talouspäällikkönä Walz toimi.
Detroitissa ilmestyneessä News-Tribune -lehden jutussa ”Mitä yksi ainoa suomalaisnainen on tehnyt maamiestensä hyväksi Yhdysvalloissa” listattiin Walzin mainetekoina mm. hänen perustaneen mm. iltakouluja ja asuntoja nuorille suomalaisnaisille, Naistentalon, collegen ja parantolan Marquetten kaupunkiin sekä suomalaisen ihannesiirtokunnan Drummond-saarelle.
Maggie Walzia haastateltiin vuonna 1913 vasemmistolaisessa World’s Work -lehdessä otsikolla ”Pyöröpäiden enkeli”. Pyöröpää oli suomalaisista käytetty paikallinen pilkkanimi. Artikkelissa G.L. Price arvioi Walzin olleen Kuparisaaren alueen suomalaisten todellinen poliittinen johtaja.
Paljon myöhemmin (1986) hänen elämäntyötään kiiteltiin historiateoksessa ”Naiset, jotka uskalsivat”. Kirjassa muistutetaan, että Maggien kuuluisuudesta huolimatta aiemmat amerikansuomalaiset historioitsijat eivät häntä juuri arvostaneet, eikä häntä näy nykyäänkään Wikipediassa Calumetin ”tunnettuja amerikansuomalaisia” -listalla.
Amerikkalainen unelma
Uskovainen, kapitalismia kannattava sekä raittiutta ja naisten asiaa ajava Maggie Walz olikin hyvin kiistanalainen hahmo. Amerikansuomalaisten parissa oli monia sekä poliittisia että uskonnollisia ryhmiä, joita Maggie ärsytti. Walzin saavutettua ”Amerikkalaisen unelman” myös hänen rikkaudestaan ja piinkovasta business-ajattelustaan keskusteltiin kriittisesti.
Toimittaja Price pyysi Maggieta kommentoimaan arvosteluita, että hän olisi kerännyt suuren omaisuutensa hyväntekeväisyystoimintansa avulla: ”Neiti Walz ei kiellä, että hän voisi koska tahansa kirjoittaa shekkeihinsä kuusinumeroisen dollarimäärän”. Walz myöntää myös olevansa aggressiivinen, liikemiesmäinen ja itsevarma. Mutta hän väittää myös, että ”syytteitä esittävät vain kateelliset, jotka eivät ole saaneet häneltä avustuksia”.
Maggie pysyi koko elämänsä jäsenenä Apostolisessa luterilaisessa kirkossa, mutta ei noudattanut enää lestadiolaisuuden vaatimuksia, eikä piilotellut rikkauksiaan, vaan piti näyttäviä koruja ja esiintyi aina viimeisen muodin mukaisissa kukkahatuissa ja komeissa turkiksissa.
Romahdus ja kaiken loppu
Mutta sitten onni alkoi kääntyä. Walz oli saanut suurhankkeeseensa, osuustoimintaan ja itsellisiin perhekuntiin nojaavaan Drummondin yhteisöön liki parisataa jäsentä. Moni lähti mukaan lähinnä sen vuoksi, että Walz pysyi järjestämään jokaiselle huokealla oman uudismaapalstan. Edellytyksenä oli kuitenkin raivata kivinen ja metsäinen palsta, rakentaa talo ja asua palstalla viisi vuotta. Osa kääntyi urakan edessä takaisin, mutta monet raatoivat suomalaisen sisun voimalla. Paljon nähtiin nälkää, sairasteltiin tai jopa kuoltiin onnettomuuksissa. Heikon elämänlaadun lisäksi kiistoja alkoi nousta myös utopiatavoitteista: livettiin lestadiolaisuudesta ja raittiusaatteesta. Walzin kunniaksi Kreetaniksi nimetylle keskuspaikalle nousi elokuvateatteri ja jopa saluunoita, joissa juotiin ja tanssittiin.
Samalla yhteisöön alkoi muuttaa radikaaleja kommunistimainareita työttömyyden vaivaamalta Kuparisaarelta. Ennen pitkää heitä oli enemmistö, he kaappasivat vallan ja Maggie Walz sai lähteä.
Calumetissa vastoinkäymisiä tuli lisää: tulipalo tuhosi Walzin komean liiketalon ja samalla hänen arkistonsa. Lopullinen isku tuli Kuparisaaren kaivososakkeiden romahduksessa, jossa Maggie Walz menetti koko omaisuutensa.
Maggie Walz kuoli köyhänä ja yksin vuonna 1927, mutta häntä ei ollut unohdettu, sen todistavat suomen- ja englanninkielisten lehtien laajat muistokirjoitukset. Niiden mukaan Walz oli paitsi tiukka liikenainen, voimakas johtaja, intohimoinen naisasian, raittiuden ja sosiaalihuollon edistäjä, myös ”vaikuttavin puhuja, jota olen koskaan kuunnellut. Hän kykeni kääntämään kenet tahansa puolelleen”, kuten todettiin yhdessä artikkelissa. Tarvittiin kuitenkin lähes vuosisata ja Maggien ajaman suffragetti-aatteen nousu feminismiksi ennen kuin hän nousi historiankirjoihin. Vuonna 2015 Maggien nimi lisättiin myös arvostettuun Michiganin Women’s Hall of Fame -luetteloon.
Teuvo Peltoniemi on tutkinut 1970-luvulta lähtien kaukomaissa sijainneita suomalaisia utopiayhteisöjä. Maggie Walzin jäljillä hän kävi Yhdysvalloissa 2014 ja 2020. Peltoniemi on julkaissut utopioista ”Kohti parempaa maailmaa” -kirjan (Otava 1985) sekä runsaasti artikkeleita ja radio-ohjelmia. Hän ylläpitää Facebookissa ryhmää ”Suomalaiset utopiayhteisöt”. www.facebook.com/groups/finnutopias