Missä ovat aikamatkustajat nyt?

Teksti: Juri Timonen
Kuvat: Antti Patrikka

Tiedetoimittaja Jari Mäkinen ja mediatutkija, filosofian tohtori Veijo Hietala keskustelivat Helsingin Bio-Rexissä järjestetyssä Paluu tulevaisuuteen -elokuvatapahtumassa aikamatkustuksesta. Taustalla näkyvä DeLorean DMC-12 -auto edusti Paluu tulevaisuuteen klassikkoelukvatrilogiassa 1980-luvun näkemystä aikakoneesta.

Tiedetoimittaja Jari Mäkinen ja mediatutkija, filosofian tohtori Veijo Hietala keskustelivat Helsingin Bio-Rexissä järjestetyssä Paluu tulevaisuuteen -elokuvatapahtumassa aikamatkustuksesta. Taustalla näkyvä DeLorean DMC-12 -auto edusti Paluu tulevaisuuteen klassikkoelukvatrilogiassa 1980-luvun näkemystä aikakoneesta.

Vuonna 1989 valmistuneessa Robert Zemeckisin tieteiselokuvassa Paluu tulevaisuuteen II hypätään ajassa eteenpäin, lokakuun 21. päivään vuonna 2015. Millaisena tuo päivä nähtiin 26 vuotta sitten, ja millainen se todellisuudessa oli?

Osana juhlavuottaan Tiedetoimittajain liitto osallistui Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) järjestämään Paluu tulevaisuuteen -elokuvatapahtumaan. Helsingin Bio Rexissä järjestetyssä tapahtumassa esitettiin elokuvatrilogian kaikki kolme osaa ja keskusteltiin aikamatkailusta. Liitto järjesti elokuvia edeltäneen keskustelutilaisuuden, jossa tiedetoimittaja Jari Mäkinen ja filosofian tohtori, mediatutkija Veijo Hietala keskustelivat aikamatkustuksesta, tulevaisuudesta ja tieteiselokuvista.

Mediatutkija Veijo Hietala näkee tieteielokuvissa esitettyjen tulevaisuusvisioiden muuttueen synkemmiksi 1900-luvun aikana.

Mediatutkija Veijo Hietala näkee tieteielokuvissa esitettyjen tulevaisuusvisioiden muuttueen synkemmiksi 1900-luvun aikana.

Tiedetoimittaja Jari Mäkinen alusti keskustelua kertomalla aikamatkustuksen yleisistä ongelmista. Tunnetuimpana esimerkkinä hän mainitsi niinkutsutun isoisäparadoksin. Paradoksissa aikamatkaaja matkustaa menneisyyteen ja tappaa isoisänsä tämän ollessa lapsi. Koska aikamatkustajaa ei murhan seuraksena koskaan syntyisi, hän ei voisi matkustaa meneisyyteen ja tappaa isoisäänsä. Paradoksi kuvaa hyvin aikamatkustuksen ongelmia: menneisyyden muuttaminen voisi vaikuttaa hyvin arvaamattomin tavon tulevaisuuteen. Mäkisen mukaan myös se, ettemme ole tavanneet tulevaisuudesta tulleita aikamatkaajia osoittaa, ettei aikamatkustusta tulla keksimään.

Pelon ilmapiiri näkyy tulevaisuuskuvissa

Kautta historian ihmiset ovat kuitenkin halunneet spekuloida tulevaisuudella. Mäkinen ja Hietala listasivat lukuisia tulevaisuutta spekuloivia tieteiselokuvia alkaen Georges Mélièsin ohjaamasta klassikkoelokuvasta Matka kuuhun (Le Voyage dans la lune, 1902). Suurin muutos elokuvien tuevaisuuskuvassa on Hietalan mukaan tapahtunut tunnelmassa. Vielä ennen sotia elokuvien tulevaisuusvisiot olivat valoisia ja positiivisia, mutta näkemys tulevaisuudesta on muuttunut synkemmäksi ja dystooppiseksi. Suurimpana syynä Hietala arvelee olevan kylmän sodan kokonaiselle sukupolvelle luoma pelon ilmapiiri.

Jari Mäkisen mukaan emme ole tavanneet aikamatkustajia, koska aikamatkailua ei tulla keksimään ainakaan siinä muodossa, jossa se tieteiselokuvissa esitetään.

Jari Mäkisen mukaan emme ole tavanneet aikamatkustajia, koska aikamatkailua ei tulla keksimään ainakaan siinä muodossa, jossa se tieteiselokuvissa esitetään.

Mediatutkimuksen kannalta merkittävimpänä elokuvana Hietala pitää Ridley Scottin ohjaamaa Blade runneria (Blade Runner, 1982). Hänen mukaansa tämä Philip K. Dickin romaaniin perustuva elokuva on yksi tutkituimmista tieteiselokuvista. Elokuvassa eletään synkkää tulevaisuutta Los Angelesissa vuonna 2019.

Tulevaisuuskuvaukseen liittyy myös spekulaatio teknologian ja tieteen kehityksestä. Useimmissa tulevaisuusvisioissa vain osa teknologisista edistysaskelista on osattu ennakoida. Paluu tulevaisuuteen II -elokuvan toteutumattomista keksinnöistä Jari Mäkinen mainitsi muun muassa sekunnin tarkat sääennustukset, lentävät autot sekä kolmiulotteiset mainokset. Hän muistutti kuitenkin, että elokuvassa reaaliaikaiset videopuhelut ovat arkea, joka on todella toteutunut.

Tiedetoimittaja 4/2020


Kannen kuva: Vesa-Matti Väärä

Pääkirjoitus

Tuukka Tammi: Monikasvoinen tiedetoimittaja on valpas otus

SUURAPURAHALLA KUVATAAN ELÄIMEN TUNTEITA

Ulla Järvi: Haluatko tietää, mistä sika nauttii?
Ulla Järvi: Saparon kertomaa
EUROOPPALAISTA ELÄMÄÄ KORONAN VARJOSSA

Sanna Kivimäki: Berliinin Falling Walls täynnä tulevaisuutta ja toivoa – myös etänä
Päivi Kapiainen-Heiskanen: Sukupuoli ja -polvi korostuvat eurooppalaisten etätyökokemuksissa
Aki Petteri Lehtinen: Elämän monet mahdollisuudet

TEKIJÄINOIKEUKSILLA VOI MYÖS KIKKAILLA

Päivi Kapiainen-Heiskanen: Tiedätkö, kuka laskuttaa kuvistasi?

KENEN EHDOILLA PUHUTAAN SEKSITYÖSTÄ?

Salla Nazarenko: Puhe seksityöstä on puhetta etuoikeuksista
Näin sen luin

Aki Petteri Lehtinen: Viisautta rakastavat naiset

Kirjat

Aki Petteri Lehtinen: Drugs, please
Aki Petteri Lehtinen: Aivojen sopukoista
Pekka Wahlstedt: Yhteinen kieli ei takaa yhteistä ymmärrystä
Pekka Wahlstedt: Selviytymistarinoita uupumuksesta
Pekka Wahlstedt: Tiedekulman pokkari avaa vallan umpisolmuja

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin