Miten koukutat yleisösi?

Dunedinin lempeä syyskesä olisi houkuttanut ulkoilmaan, varsinkin kun olimme ikkunattomassa salissa. Tämä oli kuitenkin maaginen hetki. Uusi-Seelanti unohtui tyystin, kun matkasimme apinoiden maailmaan.

Professori Tetsuro Matsuzawa Japanista pisti kaiken nähneet tiedeviestijät hiljaisiksi. Esiteltyään tutkimustaan apinoista hän suipisti suunsa ja täytti salin sointuvalla apinakommunikaatiolla.
Näin ne viestivät, hän selitti ja jatkoi, että kohta kuuluu metsästä vastaus.
Jälleen salin täytti apinamainen huuto.
Että noin pienestä miehestä lähtee iso ääni, oli ensimmäinen ajatus.
Toiseksi ajattelin, että tämän esityksen taidan muistaa loppuikäni.

1. Outo tunne valtaa sielun

Mikä erottaa hyvän puhujan sellaisesta, joka jättää pysyvän muistijäljen?
Heitä ainakin yhdistää innostus. Se tarttuu yleisöön.
Professori Matsuzawa näyttää videoita, joiden perusteella hän on voinut todistaa, että apinan välitön muisti on parempi kuin yliopisto-opiskelijalla.
Olemme ihmisinä menettäneet muistiamme, koska puhe syrjäytti sen. Siksi apinat voittavat meidät vaativissa muistitehtävissä. OK. Kuulostaa järkevältä.
Mutta apinoillakin on viestintäkyky. Siihen liittyi professorin yllätyksellinen apinahuhuilu Otagon yliopiston suuren luentosalissa.

2. Kaikki elämäni tarinat

Toinen muistiinpainuvan esityksen elementti on tarina. Lindaun Nobel-konferenssissa helikobakteerista kuuluisaksi tullut australialainen nobelisti Barry Marshall näytti torjuntakirjettä tiedelehdestä: valitettavasti tutkimus ei ollut kelvannut lehdelle. ”Jokaisen pitäisi kehystää tällainen kirje”.
Pohdiskelu on tehokas tapa koukuttaa yleisöä. Neanderthalilaisia tutkinut Svante Pääbo Falling Walls-tapahtumassa Berliinissä mietti, kuinka science fiction muuttuisi todeksi. Voisimme kloonata muinaisen sukulaisemme.
”Mielestäni se olisi epäeettistä. Silloin olisi maailman yksinäisin”, Pääbo sanoi. Se ajatus jäi kaihertamaan. Yksinäisyyttä on olemassa syvälajeina. Olla ainoa maailmassa, huh huh.

Dunedinin PCST-seminaarissa tarinallisuudesta piti huolen Lee Berger. Eteläafrikkalainen tutkija aloitti sanomalla, että me kaikki luulimme, että löytöretkien aika on ohi. Bergeriltäkin olivat työt loppumassa. Kuka kaipaa yhtä arkeologia? Kunnes löytyi luola, jossa oli ennalta tuntemattoman lajin luita. Sieltä syntyi evoluutiota täydentävä havainto. Homo naledi.
Berger kertoi innostuksesta, lastensa (pienikokoisia) käyttämisestä apuna pääsystä ahtaaseen luolaan, opiskelijoistaan ja sosiaalisesta mediasta. Elämä on löytöretki, samoin matka somen voimaan.

3. Ryhmäydy kaltaistesi kanssa ja tee varma nakki

Tieteen tarinallisuus ei kuitenkaan riitä. Hyvän tiedeviestinnän tulee olla todellisuuteen pyrkivää. Oikotietä ei ole. Siksi hyvän kokouksien ominaisuutena kolmas on vertaiskeskustelut ja satunnaiset tapaamiset. Parhaita ovat tauot, tietää vanha tiedekansa.
Oma roolini oli kahdessa sessiossa: esitys ajatushautomoiden kvasitieteellisyydestä toi puheille muutaman hengenheimolaisen.
Toinen työpaja liittyi osallistumiseen. Sen teimme saksalaisen tiedetoimittajakollegan Wolfgang Goeden ja Heurekan elämysjohtajan Mikko Myllykosken kanssa. Koska puhujina emme ole Matsuzawan ja Bergerin tasoa (vielä), turvauduimme ns. varmaan nakkiin. Osallistimme lajitoverit. Sekin toimi hyvin.