Suomen tiedetoimittajain liiton julkaisu

Mittaako arviointikysely museon laatua?

Riina Linna

Istanbulin PCST2016 konferenssissa Eric Jensenin ”Using Surveys in Science Communication Evaluation: A Very Brief Introduction to the State of Art” ei opettanut minulle kaikkea mitä minun pitää osata tehdäkseni laadukasta arviointia, mutta kävi läpi räikeimpiä ja yleisimpiä arviointilomakkeiden laatimisen virheitä ja puutteita. Reilun tunnin salissa istuttuani tajusin miksi niin monessa arviointikyselyssä museot saavat niin huikean hyvää palautetta.

Tekniikan museossa eletään suurta keskellä suurta näyttelyuudistusta. Vanhoja näyttelyjä on purettu ja ensimmäinen uusista näyttelyistä, sähköisen viestinnän historiasta kertova Etäunelmia – Yhteys yli ajan ja paikan on avattu. Uuden näyttelyn myötä kävijän rooli muuttuu passiivisesta sivustaseuraajasta aktiiviseksi toimijaksi ja kokijaksi . Tai näin ainakin toivomme, sillä ”lisää toiminnallisuutta” on ollut yksi niistä asioista, joita asiakkaamme ovat palautelomakkeissa toivoneet.
Perinteisesti tekniikan historiaa esitetään hyvin laitekeskeisesti aikajärjestyksessä kronikoiden. Kronologinen kerronta luo syy-seuraussuhteita ja rakentaa kuvaa, jossa juuri tekniikka on ohjannut ja määrännyt tulevaisuuden suunnan. Uusi Etäunelmia-näyttelymme ei ole erityisesti myytinpurkajaksi tehty ja näyttelyssä on esillä tuttuja laitteita lennättimistä kännyköihin. Mutta tarina ei ole itseisarvoisesti tekniikasta eikä tärkeintä ole selittää laitetta miten se toimii –näkökulmasta.
Unelmia liikkuvasta elämäntavasta ja maailman kattavasta sosiaalisesta ja teknologisesta verkostosta on esitetty jo 1800-luvulla, kauan ennen konkreettista tekniikkaa ja laitteita. Näyttely nostaa keskiöön ihmiset. Ei vain laitteiden käyttäjinä vaan myös unelmoijina, harrastajina, kehittäjinä, uutta ja vanhaa kulttuuria sekoittavina käyttäjinä, tekniikkaa pelkäävinä. Tekniikan harhapolut ja väärät ennustukset ovat nekin esillä. Tämä näkökulman muutos on meillä Tekniikan museossa isompi muutos kuin entistä runsaampi toiminnallisuus. Mutta minkä tarinan kävijät ymmärtävät näyttelyssä käytyään? Lukevatko he sen narratiivin, jonka ovat tottuneet näkemään vai tätä uutta mitä kerromme? Ja onko sillä mitään väliä? Pitää ehkä yrittää selvittää.
En vielä tiedä millainen se arviointilomake on, en edes sitä mikä on tutkimuskysymys. Kuitenkin nyt tiedän, että ihmisillä on taipumus olla samaa mieltä. Ja että ”opitko tänään?” ei ole hyvä kysymys (vaatii liikaa itsereflektiota). Ja vaikka itse erilaisia kyselyjä täyttävänä vastaan tosi usein ”en tiedä”, ja samalla mietin, että mitähän se kyselyn tekijä tästä nyt oikein saa, kun en vastaa juuri mihinkään, niin se kohta on siellä vaihtoehdoissa oltava, jos ei halua vääristää tuloksia väkisin johonkin suuntaan. Ja jos oppimista haluaa tutkia, vain vierailun jälkeen tehtävä kysely ei riitä.
Monet museoissa käytetyt arviointimallit ovat alkujaan markkinointia varten kuluttajakäyttäytymisen arvointiin ja vaikuttamiseen kehitettyjä, joita sovelletaan kävijätutkimuksessa. Ne eivät välttämättä ole parhaita mahdollisia vaikuttavuuden, oppimisen tai asenteisiin vaikuttamisen selvitäämiseen. Nyt ymmärrän miksi ne harvoinvastaavat niihin kysymyksiin mitkä minua kiinnostavat.
Oi, miten paljon helpompaa olisi tietämättömänä tehdä näitä kyselyjä. Kynnys on kasvanut. Mutta olen hyväksynyt, ettei se ensimmäinen Tekniikan museossa tehtävä ”post-Istanbul” kävijätutkimus tule olemaan täydellinen tai edes tieteellisesti validi eikä ehkä kuusi seuraavaakaan. Mutta jos yrittäisi oppia. Siihen Eric Jensen Mallorca-salissa kuitenkin innosti.
Kirjoittaja on Tekniikan museon tuottaja

Julkaistu

26 loka, 2016

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)