Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

Arja-Leena Paavola

Jeanne d’Arcin oikeudenkäynti ja sen seurauksena annettu kuolemantuomio tunnetaan yhtenä historian suurena oikeusmurhana. Sata vuotta sitten pyhimykseksi julistetulla naisella on uskonnollisen asemansa lisäksi yhä tärkeä rooli Ranskan kansallistunteen nostattajana ja populaarikulttuurin sankarina.

Rouenin Historial Jeanne d’Arc -museon seinälle heijastettu kohtaus Jeannen näytellystä oikeudenkäynnistä. (Kuva: Arja-Leena Paavola)

Koillis-Ranskasta Domrémyn kylästä kotoisin ollut Jeanne d’Arc (1412-1431) on kautta historian ainoa henkilö, jonka katolinen kirkko on sekä tuominnut harhaoppiseksi, että julistanut pyhimykseksi. Tuomioon johtaneella oikeudenkäynnillä oli valtapoliittiset tavoitteet, jotka puettiin uskonnollisen argumentaation kaapuun. Annettu kuolemantuomio koettiin vääräksi jo omana aikanaan, ja vastustuksen pelossa sen täytäntöönpanoa kiirehdittiin.

Jeannen kohtalosta on kirjoitettu valtavasti populaariteoksia, tieteellisiä julkaisuja ja hänen elämästään on tehty ainakin 30 elokuvaa. Hyvin pian sen jälkeen, kun nuori nainen oli poltettu roviolla, alkoi syntyä myös legendoja. Haluttiin osoittaa, että kyseessä todellakin oli uskonsa puolesta kuollut marttyyri. Yhtenä arvokkaimpana pyhäinjäännöksenä pidettiin 1800-luvulla löydettyä kokonaisuutta, johon kuului kertomuksen mukaan roviolta pelastettu kankaanriekale, hiiltynyt puunkappale ja pala kylkiluuta. Pyhäinjäännös tutkittiin vuonna 2007 ja tulos julkaistiin muun muassa Nature-lehdessä. Radiohiiliajoituksen sekä siitepölyanalyysin avulla havaittiin kaikkien yllätykseksi, että materiaali olikin peräisin egyptiläisestä muumiosta ja ajalta 200-500 eKr.

Jeanne d’Arcin oikeudenkäynnistä on sen sijaan säilynyt autenttista tietoa. Aikakauden käytännön mukaisesti oikeuden istunnosta laadittiin pöytäkirjat, joissa teksti etenee osittain kysymys- ja vastaus -tyylillä. Vuonna 2017 pöytäkirjat julkaistiin suomeksi Matti Norrin kääntämänä kirjassa Polttoroviolta pyhimykseksi (Art House 2017). Käännöstä täydentää professori Jyrki Knuutilan tutkimus roomalaiskatolisen kirkon oikeudenkäytöstä Jeanne d’Arcin oikeustapauksessa.

Jeannella ei ollut sodissa sellaista strategista roolia, että häntä olisi voitu syyttää esimerkiksi sotarikoksista. Syytteen perusteiksi otettiinkin hänen jumalallisiksi kokemansa näyt ja pukeutuminen miesten sotilasasuun. Nämä tulkittiin harhaopiksi ja siksi syytettä käsitteli kirkollinen tuomioistuin.

– Oikeudenkäyntipöytäkirjoja lukiessa hämmästyttää se, että Jeanne d’Arc oli hädin tuskin osannut kirjoittaa oman nimensä, silti hän on ollut selvästi älykäs ja oppinut. Kuulustelijat asettavat hankalia teologisia kysymyksiä. On todella kiinnostavaa, miten hän osaa vastata tehtyihin kompakysymyksiin siten, että ei sortunut kerettiläisyyteen. Kokonaisuudessaan oikeudenkäynti oli kuitenkin farssi. Alusta alkaen oli selvää, että siinä ei tule käymään hyvin, Jyrki Knuutila kertoo.

Ranska irti englantilaisten ikeestä

Jeanne d’Arcin lapsuus osui aikaan, jolloin käynnissä oli jatkuvia kahakoita ja taisteluja satavuotiseen sotaan liittyen. Kertomukset sotatoimien raakuudesta vaikuttivat nuoreen tyttöön ja hän alkoi 13-vuotiaana nähdä ilmestyksiä. Niissä pyhimykset kehottivat häntä toimimaan siten, että Ranska vapautuisi englantilaisten vallasta. Näkyjen innoittamana Jeanne päätti pyrkiä prinssi Kaarlen luo kertomaan saamistaan viesteistä.

– Jälkipolvet ovat pyrkineet selittämään uskonnollisia näkyjä esimerkiksi psykologian kautta. Keskiajan ihmisen kokemusmaailmassa ei kuitenkaan ollut mitenkään outoa, että pyhimykset näyttäytyvät tai ilmestyvät uniin. Tavallaan se oli pyhimysten tehtävä: toimia välittäjänä ihmisen ja Jumalan välillä. Ei siis ollut syytä kiistää hurskaana tunnetun tytön näkyjä, Knuutila huomauttaa.

Uskomatonta kyllä tyttö pääsi Kaarlen puheille ja päätyi sotajoukkojen hengellisenä johtajana auttamaan ranskalaiset voittoon Orléansin piirityksessä. Pian ympäri Eurooppaa Jeanne d’Arc saavutti mainetta Jumalan välikappaleena. Prinssi kruunautti itsensä Ranskan kuninkaaksi ja hänestä tuli Kaarle VII, juuri mihin pyhimykset olivat ilmestyksissä kehottaneet tähtäämään.

Jeannen tehtävänä sotajoukoissa oli toimia taisteluhengen nostattajana ja eräänlaisena hengellisenä visionaarina. Jeanne d’Arc nautti suurta kansansuosiota, mikä teki hänestä vaarallisen englantilaisten silmissä. Toukokuussa 1430 Burgundilaiset ottivat Jeannen vangiksi ja myivät hänet englantilaisille. Nuori nainen tuotiin oikeudenkäyntiä varten englantilaisten hallussa pitämään Rouenin kaupunkiin.

Jeannea kuulusteltiin kaikkiaan viisitoista kertaa kolmen viikon aikana. Pääsyytteenä oli kerettiläisyys.

– Hän ei saanut suoraan kuolemantuomiota, sillä kanonisen oikeuden mukaisesti Jeannelle annettiin viimeinen mahdollisuus perua kaikki ja siten välttää kuolemantuomio. Vaihtoehtona tarjottiin mahdollisuutta viettää loppuelämä vankeudessa. Tähän tilaisuuteen hän tarttui, Knuutila kertoo.

– Englantilaisten kannalta se oli huono ratkaisu ja siksi he pyrkivät löytämään toisen keinon saada kuolemantuomio. Tikunnokkaan nostettiin vaatteet: naisten ei sopinut tuohon aikaan käyttää miesten asua, kuten Jeanne oli usein tehnyt. Ristiin pukeutumisen katsottiin sotivan Jumalan luomaa järjestystä vastaan. Tuomion yhteydessä hän oli luvannut vastedes pukeutua sukupuolensa mukaisesti. Vankilassa Jeanne otti kuitenkin jälleen miesten vaatteet käyttöön.

Yleensä nunnien kuului toimia naisten vanginvartijoina, mutta Jeanne laitettiin englantilaisten sotilaiden valvonnan alle. Vankilaan päätyessään naiset olivat todella haavoittuvassa asemassa. Knuutilan mukaan raiskauksen pelko johti siihen, että Jeanne pukeutui housuihin, joihin vielä oli neulottu saappaat kiinni. Myöhemmin myös kerrottiin, että vartijat olisivat varastaneet naisen vaatteet.

– Kanonisen oikeuden mukaan nainen voi pukeutua mieheksi olosuhteiden niin vaatiessa. Tätä ei kuitenkaan otettu Jeannen tapauksessa huomioon, ja siten toimittiin ajan lakia vastaan, Knuutila korostaa.

Jeanne d’Arc poltettiin roviolla Rouenin torilla 30.5.1431. Hän oli 19-vuotias. Vuonna 1450 aloitettiin kunnianpalautus, joka myöhemmin johti tuomion kumoamiseen. Sata vuotta sitten, vuonna 1920 Jeanne julistettiin pyhimykseksi.

Orléansin neitsyenä tunnetun Jeannen kultti oli saanut uutta pontta 1800-luvulla Napoleonin sotien jälkeen, jolloin Ranskan nykyinen valtio syntyi. Jeannesta tuli esikuva kaikille ranskalaisille ja sittemmin hänestä tuli Ranskan kansallispyhimys. Kenraali Charles de Gaulle piti Jeannea vastarintaliikkeen symbolina.

Näkymä piispalinnan tornista Rouenin kaduille. (Kuva: Arja-Leena Paavola)

Myös monissa muissa maissa juuri 1800-luku merkitsi kansallispyhimysten ja esikuvallisten ihmisten kultin nousua. Tämä näkyy meillä suhtautumisessa vaikkapa Mikael Agricolaan, joka kohosi suurmiehen asemaan vasta 1800-luvulla.

Tämän päivän Ranskan poliittisessa elämässä Jeanne d’Arc toimii esikuvana vasemmistolle, joka näkee hänet ensisijaisesti vallanpitäjien ja kirkon pettämänä uhrina. Monille ranskalaisnaisille hän on esimerkki oman tiensä määrätietoisesta kulkijasta. Erityisesti oikeisto on ottanut kansallispyhimyksen omakseen. Jeanne d’Arc on ranskalaisille patriooteille esikuva isänmaanrakkaudessa ja tavoitteessa saada ulkomaalaiset pois Ranskasta.

Historia näkyy Rouenin kaupungissa

Menneisyys näkyy monin tavoin tämän päivän Rouenissa. Pahamaineista vankitornia ei enää ole jäljellä, sen sijaan arkkipiispan palatsi ja tori, jossa tuomio pantiin täytäntöön, ovat yhä jäljellä. Kaupungissa on useita Jeanne d’Arciin viittaavia kadunnimiä ja hänen hahmonsa esiintyy kahviloiden ja ravintoloiden tunnuksissa.

Rouenissa vieraillessa oli kiinnostavaa keskustella paikallisten kanssa pyhimyksen asemasta. He kertoivat, että aiemmin Jeannen kokemaa kohtaloa jotenkin hävettiin. Nyt ilmapiiri on muuttunut ja historiasta otetaan kaikki irti jo turismin vuoksi. Korona tosin rajoittaa Orléansin neitsyeen pyhimykseksi julistamisen satavuotisjuhlia.

Entisessä arkkipiispan palatsissa, aivan Rouenin katedraalin kyljessä, sijaitsee pyhimykselle omistettu museo Historial Jeanne d’Arc. Konkreettisen esineistön puutteessa museossa on päädytty kertomaan hänen tarinansa nykytekniikkaa hyödyntämällä. Elämänvaiheet, sotahistoria ja etenkin oikeudenkäynti esitetään multimediateoksina, joissa näyttelijät esittävät kohtauksia ja käyvät vuoropuhelua oikeudenkäyntipöytäkirjojen mukaisesti.

Tieteellisesti tutkittua tietoa värittää populaarikulttuuri. Museossa on hyödynnetty useita Jean d’Arcista kertovia elokuvia, joita on tehty aina vuodesta 1898 alkaen. Näytteillepanon ideana on, että kävijä kulkee huoneesta toiseen, ja kussakin huoneessa käynnistyy kohtaus, joka rakentuu yhden teeman ympärille. Lopputulos on vaikuttava ja tunteisiin vetoava. Samalla elämyksellisyyteen ja näyteltyyn aineistoon pohjaava toteutus saavat pohtimaan, millaista ja kenen tulkintaa historiasta museossa esitellään.

MATKALLA MAAILMALLA

Arja-Leena Paavola: Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

ESSEE

Elina Hiltunen: Mahdoton tulevaisuuden ennustaminen?

Kolumni

Salla Nazarenko: Keskiluokan korpivaellus

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin