Teksti ja kuvat Petri Kiuttu
Tiedetoimittajien opintomatka Kapkaupunkiin ja lähialueille tarjosi kovaa tiedettä ja luontoelämyksiä. Parikymmentä suomalaista tiedetoimittajaa piti matkaa hienona ja onnistuneena.
Etelä-Afrikka on kaukana, vaikka aikaeroa Suomeen ei ole. Lentomatka Helsingistä Kapkaupunkiin nopealla välilaskulla Amsterdamissa kestää vajaat parikymmentä tuntia. Aikaerosta johtuvaa rasitusta eli jetlagia ei kuitenkaan pitkästä matkasta huolimatta oikeastaan tunne. Ainoastaan pitkä lentomatka väsytti.
Kaukaisen sijainnin lisäksi ennen matkaa mietitytti lähinnä Etelä-Afrikan turvallisuus. Tiedetoimittaja Jari Mäkisen johtama matka sujui tältäkin osin erinomaisesti, eikä kenelläkään ryhmän jäsenellä ollut ongelmia turvallisuuden kanssa. Kapkaupungissa asuimme varsin rauhallisella alueella lähellä kaupungin kaunista ja suosittua satama-aluetta Waterfrontia.
Mitä sitten Kapkaupungista ja sen ympäristöstä sekä Stellenboschin yliopistokaupungista ja puoliaavikolla sijaitsevasta Sutherlandin observatorioalueesta jäi mieleen? Valtavasti kokemuksia ja näkemyksiä siitä, kuinka kehittynyttä ja innovatiivista tiedettä tehdään eteläisellä pallonpuoliskolla Afrikan kehittyneimmässä maassa.
Henkiökohtaisesti vaikuttavimpiin kokemuksiin luen eteläisen tähtitaivaan kauneuden Sutherladin kylmässä illassa ja alkuyössä. Sutherland on Etelä-Afrikan kylmin paikka. SALT-observatorion tieteellisen johtajan Petri Väisäsen mukaan lämpötila oli laskenut jopa lähelle nollaa viikkoa ennen vierailuamme SALT:lla. Vierailuaikamme ajoittui marraskuun puoliväliin. Sutherland sijaitsee ylänköautiomaalla eli Karoolla noin 400 kilometrin päässä Kapkaupungista.
Marraskuussa Etelä-Afrikan luonto oli lähes kauneimmillaan. Kun pohjoisella pallonpuoliskolla kuljettiin vakaasti kohti syvintä syystalvea ja vuoden pimeintä aikaa, oli Etelä-Afrikassa meneillään sirkein kevät. Tämä antoi muillekin kuin botaniikan innokkaimmille harrastajille hyvän syyn tutustua Kirstenboschin kansalliseen kasvitieteelliseen puutarhaan. Aivan erityisen hieno paikka. Vaikka oma kasvitieteellinen tuntemukseni on vallan heikkoa, uskallan suositella Kirstenboschia lämpimästi kaikille. Puutarha on kaunis ja valtavan laaja. Kesäpäivä (tai kevätpäivä) sujuu puutarhassa erinomaisen kauniissa merkeissä.
Sutherlandin observatoriovierailu oli monille ryhmän jäsenille yksi matkan suurimmista kohokohdista. Myös matka Sutherlandiin ja pikkukaupungin verkkaisen elämän seuraaminen vajaan parin vuorokauden ajan oli erittäin mielenkiintoista. Sutherlandin observatorio ei suinkaan ollut ainoa tähtititieteellinen paikka, mihin matkalla pääsimme. Heti alkumatkasta tiedetoimittajat tutustuivat Kapkaupungin kaupunkiobservatorioon.
Tähtitieteen lisäksi luonto ja maisemat tekivät syvän vaikutuksen Etelä-Afrikassa. Etelä-Afrikan lounaisin kohta Hyväntoivonniemi sekä eteläisin kärki Cape Point tekivät suuren vaikutuksen. Näkymät olivat dramaattiset ja postikorttimaiset. Matkalla tutustuimme Kapin niemimaan suojelualueen Boulders Beachin eteläafrikanpingviineihin.
Luonnon lisäksi viinit ovat tärkeä osa ihmisen elämää. Tästä syystä erittäin kaunis yliopistokaupunki Stellenbosch oli erityisen mieluisa kohde monelle. Stellenboschin yliopistoalue eli kampus lienee maailman kauneimpia. Tämän lisäksi lähiseuduilla sijaitsee merkittävä osa Etelä-Afrikan viinitilojen parhaimmistosta. Matkan viimeisen illan illallinen nautittiin viinitilalla.
Kapkaupungin tunnetuin nähtävyys on Table Mountain eli Pöytävuori. Pääsimme Pöytävuoren kansallispuistoon ja noin kolmen kilometrin levyinen vuoristo vaikutti komeana hallitsijana koko matkamme ajan taivaanrannassa. Vuorelle pääsy kaapelihisseillä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi, koska oli liian tuulista.
Henkilökohtaisesti matkan vaikuttavin kokemus oli iltapäiväkävely Delftin townshipissä. Township tarkoittaa perinteistä eteläafrikkalaista ja perinteisesti köyhien mustien ihmisten asuinaluetta. Townshipit rakennettiin apartheidin aikana muille kuin maan valkoiselle väestölle. Vaikka lienee hiukan kornia tehdä huomioita opastetun ja turvallisen iltapäiväkävelyn perusteella, löytyi Delftistä kuitenkin sellaista iloa ja elämää, mitä ei muualla Etelä-Afrikassa kohdannut. Ja Etelä-Afrikassa oli muutenkin valloittavan valoisia ja ystävällisiä ihmisiä.