Millainen mahtoi olla 9-kertaisen olympiavoittajan Paavo Nurmen (1897–1973) suhtautuminen toimittajiin? Vaikea. Kiistatta. Mutta tässä erikoisessa suhteessa on enemmän sävyjä, kuin äkkinäinen arvaakaan.

Toimittaja Kalle Virtapohjan kirja patsaan näköisestä miehestä, Paavo Nurmesta, ilmestyi tänä vuonna.
Kirjoitin kolmatta vuotta Paavo Nurmen elämäkertaa Mies josta tehtiin patsas. Paavo Nurmen ennätykset, maine ja perintö (Docendo 2017). Tuona aikana seurustelin hyvin paljon Paavon kanssa. Mutta aina Paavo ei ollut juttutuulella. Luikki karkuun. Olenhan toimittaja ja tietokirjailija.
Kirjan nimi ”Mies josta tehtiin patsas” kertoo siitä, että kirjoitin miehestä, jonka pään sisään en lopultakaan päässyt. Kirjan nimi ei ole Nurmi. Tai Paavo. En tavannut häntä elävänä.
Kirjoitin aikanaan ylioppilaaksi Helsingissä, missä on kaksi valosta Wäinö Aaltonen tekemästä Nurmi-patsaasta. Opiskelin Jyväskylässä, missä on viimeisin eli viides valos juoksijapatsaasta. Ja toimin vuosia urheilutoimituksen päällikkönä Turun Sanomissa, ainoassa urheilulehdessä, joka julkaisee myös kuolinilmoituksia. Turussa on ollut oma valos juoksijapatsaasta 1950-luvun puolivälistä lähtien.
Vain Lausannen juoksijapatsasta en ole käynyt katsomassa. Vielä.
Kun luonteeltaan vaatimaton ja mielellään syrjäänvetäytyvä Paavo suostui poseeraamaan Wäinö Aaltosen patsaan mallina syksyllä 1924, hän teki vastoin omaa luontoaan. Vanhempana hän katuikin sitä, että oli suostunut malliksi.
Paavo Nurmi varjeli omaa yksityisyyttään. Siitä on paljon tarinoita. Kun toimittajat olisivat halunneet haastatella Paavoa junassa, tämä näytteli nukkuvaa. Oliko se lapsellista? Niin, pitääkö urheilijan olla aina valmis antamaan haastattelua, jos toimittajat haluavat kysellä? Tätä kannattaa pohtia.
Miten maailman palvotuin urheilija voi tyylikkäästi kieltäytyä haastattelusta tuottamatta pettymystä pyytäjälle? Kun nurkan takaa tulee aina uusi pyytäjä…
Saippuavaahtoa
Paavo Nurmen nihkeä suhtautuminen toimittajiin sai vahvistusta raskaan Amerikan-kiertueen aikana vuonna 1925. Paavo juoksi 55 kilpailua. Hän ei osannut englantia, eikä antanut haastatteluja. Silti lehdet julkaisivat haastatteluja, ja artikkeleita Paavosta vielä ahkerammin kuin Paavo rikkoi ennätyksiä!
Toimittajat kirjoittivat siitä mitä Paavo söi, ja mitä ei syönyt. Ja siitä miltä Paavo näytti, ja miten hän käytti käsiään juostessaan.
Minusta ei ole ihme, että Nurmi piti toimittajia saippuavaahdon levittäjinä. Paavo selitti, että kun toimittajalle sanoo A, se kirjoittaa A, B, C, D. Näin ollen Paavo teki johtopäätöksen, että ei kannata juuri mitään sanoa.
Toisaalta, Paavo Nurmi kirjoitti itse paljon. Hänen artikkeleitaan julkaistiin muun muassa Suomen Urheilulehdessä, Työläisurheilijan Joulussa, Helsingin Sanomissa ja Dagens Nyheterissä.
Radiotervehdyksiä
Paavo tutustui nykyaikaisiin tiedotusvälineisiin Amerikassa 1920-luvulla. Hän sanoi radiossa muutaman sanan. Kun muistetaan, että Paavo ei ollut englantia opiskellut, hänen radioesiintymisensä on täytynyt rajoittua vaatimattomiin tervehdyssanoihin.
Vuonna 1931 Paavo oli ruotsalaisen toimittajan radiohaastattelussa. Ehkä senkin lähetyksen suurin kliimaksi koettiin juuri silloin kun Paavo tervehti kuulijoita.
Ja Berliinin olympiakesänä ”Saksan Jukola” tohtori Werner Storz ”haastatteli” Paavo Nurmea. Storzin ennätykset 200 metrillä (21,5), 400 metrillä (48,4) ja pituushypyssä (736) olivat kansainvälistä tasoa.
Nopea oli myös Paavo Nurmen osuus. Paavo sanoi saksankielisen tervehdyksen. Kaikkiaan Storz teki puolen tunnin ohjelman Suomen urheilusta.
Mies, josta oli tehty patsas, puhui kuulijoille radioaalloilla. Siitä voi olla varma, että Paavo on pitänyt ylipuhua kaikkiin noihin tilanteisiin, lausumaan muutamia opeteltuja tervehdyssanoja. Paavon oma ego ei sellaista todellakaan kaivannut. Mutta Paavoon tehosi, jos sanottiin, että se on Suomelle eduksi.
Paavo Nurmi puhuu!
Ihmeellisin asia Paavo Nurmen suhteessa toimittajiin on se, että Paavo Nurmi oli ensimmäinen urheilija ainakin Suomessa, ehkä koko maailmassa, jota haastateltiin elokuvassa. Tämä tapahtui vuonna 1931, kun radiotoimittaja, tohtori Martti Jukola haastatteli suurjuoksijaa elokuvassa ”Sano se suomeksi”. Paavo kertoi tässä ensimmäisessä pitkässä kotimaisessa äänielokuvassa muun muassa ajatuksiaan seuraavan vuoden olympiakisoista ja harjoittelustaan.
Paavon haastattelu oli vain irrallinen osa elokuvan alussa. Se oli myyntivaltti, jolla elokuvaa levitettiin. Juonta tuosta irrallisista tilanteista koostuneesta elokuvasta oli turha hakea.
Ääni. Se oli se elokuvatekninen sensaatio. Ja sensaatio oli sekin, kun Paavo Nurmi puhui! Tuota alkupätkää esitettiin Ruotsissakin nimellä ”Hemma hos Nurmi”. Kunpa jostain arkistojen kätköistä vielä joskus löytyisi edes pieni pätkä tuota kadonnutta haastattelua!
Lista niistä elokuvista, joissa Paavo Nurmi esiintyi omana itsenään, on lähes mykistävä. Useimmat elokuvat olivatkin mykkäelokuvan kaudelta. Yksi merkittävimmistä tapauksista oli Nurmi-Wide-ottelu uusitulla Turun urheilupuiston kentällä vuonna 1926. Itse tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander istui katsomossa.
Mielenkiintoista on, että Paavolle tyrkytettiin kymmenientuhansien dollarien elokuvasopimusta Yhdysvalloissa 1925. Paavo kieltäytyi, koska ei halunnut menettää amatöörioikeuksiaan.
Nurmen toimittajakaverit
Vaikka Paavo Nurmella on maine toimittajia karttavana oikuttelijana, hänellä oli hyvä suhde muutamiin toimittajiin. Kaikkein eniten hän arvosti Dagens Nyheterin toimittajaa Henry Rydahlia. Jostain kumman syystä tämä sai Paavolta lukuisia haastatteluja.
Nurmi ystävystyi Rydahlin kanssa niin hyvin, että hän kutsui ruotsalaisen saunomaan kesämökilleen Kallvikiin. Lainasipa Paavo rahaakin Henrylle.
Ei luultavasti ole väärin olettaa, että juuri Rydahl oli juonimassa sitä, että Paavo Nurmen kirjoittama artikkelisarja ilmestyi Dagens Nyheterissä 1930–1931.
Ja Rydahl oli luultavasti se tärkeä välittäjä, joka saattoi Paavo Nurmen valmennukseen pari ruotsalaista kestävyysjuoksijaa 1930-luvun puolivälissä.
Kun Rydahl 1950-luvun loppupuolella kuoli, Paavo kirjoitti hänelle kauniin muistokirjoituksen. Se julkaistiin pari päivää sen jälkeen, kun Dagens Nyheter oli julkaissut Paavo Nurmen lähettämän osanottosähkeen – suomeksi.
Tahko Pihkala
Suomalaisista toimittajista Paavo Nurmi arvosti vanhalla iällä Lauri ”Tahko” Pihkalaa ja Sulo Kolkkaa.
Pihkala oli paljon muutakin kuin toimittaja; innovaattori, innostaja, urheilujohtaja, visionääri. Mutta hän oli myös urheilutoimittaja.
Urheilujohtaja Pihkalan kanssa Nurmi joutui törmäyskurssille, mutta toimittaja Pihkalan kanssa Paavo tuli juttuun. Jopa siinä määrin, että Paavo kirjoitti Tahkolle suosituskirjeen Amerikan yliopistoja varten, kun tämä oli katkaissut välinsä Urho Kekkosen kanssa ja teki tunnekuohussa lähtöä Yhdysvaltoihin.
Sulo Kolkka oli puolestaan Paavo Nurmen seuratoveri Turun Urheiluliitosta. Kolkka juoksi joskus samoissa kilpailuissakin kuin Paavo, mutta kaksikon tasoero oli suuri. Keskinäinen luottamus syntyi luultavasti monista eri asioista.
Kolkka toimi muun muassa Helsingin olympiakisojen sanomalehtiosaston päällikkönä 1952. Kisojen suurin salaisuus oli se, kuka toisi soihdun Olympiastadionille. Paavo Nurmi toi. Tieto on ollut melkoisella varmuudella myös Kolkalla, mutta hän ei sitä levitellyt.
Urho Kekkonen
Kun käsitellään Paavo Nurmen suhdetta toimittajiin, ei voi unohtaa Urho Kekkosta.
Ensiksi Kekkosen kautta on mielestäni selitettävissä, miksi Paavo Nurmi ja Martti Jukola ajautuivat eri suuntiin. Tohtori Jukola oli saanut Paavon mukaan elokuvaankin, mutta samoihin aikoihin hän riitautui Urho Kekkosen kanssa.
Kekkonen oli puolestaan Paavo Nurmen näkövinkkelistä äärimmäisen pätevä urheilujohtaja. Kekkonen puolusti Paavon amatöörioikeuksia Los Angelesin olympiakisojen edellä. Ja vaikka Kekkonen hävisi, hän järjesti omalakisesti Nurmelle oikeuden kilpailla kotimaassa.
Kun Nurmi lopetti juoksu-uransa, Kekkonen pyysi hänet mukaan Suomen Urheiluliiton valmennusrinkiin vastaamaan kestävyysjuoksijoiden valmennuksesta.

Ne piikkarit.
Kuva: Kalle Virtapohja
Ja lisäksi, juuri Kekkonen teki ehkä tunnetuimman Nurmi-haastattelun. Paavo Nurmen 70-vuotishaastattelua varten Yleisradion Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen juonivat, että pyydetään Kekkonen haastattelijaksi. Sitten saadaan vihdoinkin Nurmen haastattelu myös Yleisradion arkistoihin.
Näin tapahtui. Muutama päivä ennen Paavo Nurmen syntymäpäivää kokoontui viiden miehen seurue Tamminiemessä. Kekkonen oli isäntänä ja haastattelijana, ja hänen tukenaan oli liikemies ja urheiluvaikuttaja Kalle Kaihari. Paavo Nurmi oli paikalla ystävänsä Armas Toivosen kanssa. Armas saavutti olympiapronssia Los Angelesin olympiamaratonilla 1932. Edelleen voidaan jossitella, kuinka Armaksen mitalin olisi käynyt, jos Paavo olisi saanut tuon maratonin juosta. Olisiko kipeiden akillesjänteidensä vuoksi ontuen kävellyt Paavo pystynyt juoksemaan 42 kilometriä, vai olisiko Juoksijoiden kuninkaan taival päättynyt noloon keskeytykseen?
Ja haastattelun viides mies? Hän oli tietysti Pekka Tiilikainen. Paavo Noponen kertoi myöhemmin, että Linnasta oli vihjaistu, että ei Tiilikaisen välttämättä tarvitse tulla, kyllä Kekkonen hoitaa haastattelun. Mitä ihmettä!?! Tiilikainen ei olisi mistään hinnasta jäänyt tuosta tilaisuudesta pois.
Myöhemmin uutisoitiin, että Yleisradio maksoi Urho Kekkoselle haastattelupalkkion tästä tunnin haastattelusta, josta lähetettiin puolen tunnin kooste Nurmen syntymäpäivän kunniaksi. Liekö se uutinen ollut Tiilikaisen kuittaus siitä, että hänelle oli tehty hävytön ehdotus historiallisesta haastattelusta poisjäämisestä? Tuota ei voi enää tarkistaa.

Ylen Elävässä arkistossa on juttuja Paavo Nurmen tarinasta. Tässä kuvaleikkeessä on kuva tuosta ainutlaatuisesta haastattelusta, jonka tekijä oli itse presidentti Urho Kekkonen (vas.). Keskellä kauppaneuvos Kalle Kaihari ja oikealla Paavo Nurmi.
Tarkkaavainen lukija ihmettelee, mitä Kalle Kaihari teki siinä haastattelussa. Oikea vastaus on Kekkonen ja Nurmi. Kaihari oli molempien kaveri.
Kun toimittaja Raimo Seppälä pääsi 1970-luvun alussa haastattelemaan Paavo Nurmea tämän kotiin, oven saranat voiteli Kalle Kaihari, joka järjesti Aamulehden toimittajalle tuon ainutkertaisen tilaisuuden. Nurmi kuoli syksyllä 1973. Raimo Seppälä eteni myöhemmin Aamulehden päätoimittajaksi.
Linkkejä:
Aamulenkki-blogi
Paavo Nurmen tarina