Päiväkirja luo intiimiä historiaa

Katri Karasma

Maarit Leskelä-Kärki, Karoliina Sjö & Liisa Laulu (toim.): Päiväkirjojen jäljillä. Historiantutkimus ja omasta elämästä kirjoittaminen. Vastapaino 2020.

Suosituin kirjoittamisen muoto Suomessa on päiväkirjan kirjoittaminen. Joka kymmenes suomalainen kirjoittaa päiväkirjaa. Sen genrejä on runsaasti. Siitä erotetaan henkilökohtainen (intiimi) päiväkirja, muistikirja, matkapäiväkirja, kirjailijapäiväkirja, poliittinen päiväkirja, sääpäiväkirja, luontopäiväkirja, lokikirja, sotapäiväkirja, sota-ajan päiväkirja, sairauspäiväkirja ja traumapäiväkirja. Jotkut päiväkirjat voivat olla niin yksityisiä, että ne eivät avaudu ulkopuoliselle lukijalle. Merkinnät on tehty kirjoittajalle itselleen.

Päiväkirjojen teemat ovat vaihtelevia. Niitä ovat sää, vuodenajat, terveys, sairaudet, uskonto, tunteet, toiveet, muistelu, rakkaus, perhe, ystävät, työ, kasvu ja kehitys, yhteiskunnalliset tapahtumat, sodat ja politiikka. Päiväkirja luo turvallisen tilan, jossa kirjoittaja voi arvioida ja paljastaa itseään ilman että hänen tarvitsisi tuntea sitä sopimattomaksi. Se voi olla turva- ja pakopaikka yhteiskunnan roolien ja odotusten vaatimuksille. Se on itseymmärryksen väline. Siihen kirjataan ahdistus, suru ja murhe. Onnellisina aikoina päiväkirja jää helpommin syrjään.

Jotkut päiväkirjat ovat hyvin reflektiivisiä ja yksityiskohtaisia, jotkut kirjaavat vain ulkoisia tapahtumia. Poliitikkojen päiväkirjat ovat usein muistio- ja muistiinpanomaisia.
Eri artikkeleissa tuodaan esiin monenlaisia elämänpiirejä. Eri säätyjen ja ammattien edustajien päiväkirjoja analysoidaan. Oma lukunsa ovat sairaudet, mielisairaalapäiväkirjat ja syöpäpäiväkirjat. Sotapäiväkirjat ja juutalaisvainot, samoin kuin eri aikoina tehdyt matkat ja poliittiset suuntautuneisuudet ovat esillä historiallisen tarkasti.

Ansiokas on johdanto, jossa selvitetään päiväkirjojen historiaa ja sen lajeja. Ensimmäisiä päiväkirjoja olivat japanilaisten hovinaisten 900-luvulla pitämät tyynykirjat. Ne piilotettiin tyynyn alle. Introspektiivinen omaan tunnemaailmaan keskittyvä ranskalainen intiimi päiväkirja, journal intime, kehittyi 1700-luvun puolivälissä. Kirjallisen kulttuurin demokratisoituminen johti päiväkirjan yleistymiseen myös kansan keskuuteen 1800-luvulla. Historiantutkimuksessa se on uudempi tulokas 1960- ja 70-luvulla ”kerronnallisen käänteen” myötä.

On hienoa, että vuonna 2017 pidetystä päiväkirjasymposiumista syntyi kokonainen kirja ja että päiväkirja on nyt saanut myös historiatieteellisen statuksen.

Kannen kuva: Tapani Niemi

Pääkirjoitus

Ulla Järvi: Kyynel lehmän kylkeä vasten

ÄÄNI ÄÄNETTÖMILLE

Tapani Niemi: Saako tiedejournalisti essehtiä? Osa I

RAHKASAMMALEITA JA PERINNEKASVEJA

Eeva Pitkälä: Idästä saapui valloittaja
Arja-Leena Paavola: Perinnekasvien geeneillä taataan tulevaisuuden ruokaturvaa
SOTA-AJAN VIESTEJÄ JÄLKIPOLVILLE

Kalle Virtapohja: Pekka Peitsen karmea kankkunen
Päivi Kapiainen-Heiskanen: Muisti tuo sodan iholle

TEKSTIEN SISÄLLÄ

Aki Petteri Lehtinen: Kuinka tiedeteksti käsitetään
Aki Petteri Lehtinen: Kritiikki edistää ymmärrystä – kunhan kohteena on teos eikä ihminen
APURAHAHAKU MIELESSÄ

Annu Kekäläinen: Hakisinko apurahaa?

Kirjat

Arja-Leena Paavola: Hämmentävä pamfletti korona-ajasta
Pekka Wahlstedt: Hyödyn aikakausi Turun Akatemiassa
Pekka Wahlstedt: Tietopaketti mielen sairauksista
Pekka Wahlstedt: Tutkiva mielikuvitus tutkijan käytössä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin