Tamara Aleksejevna on entinen lentokoneinsinööri. Päälle 70-vuotiaana hänen silmänsä ovat sirkeät ja hän on yhä hyvin toimelias. Ja käy edelleen töissä.
Tamara Aleksejevna on Moskovan yliopiston asuntolan päivystäjä eli kerrosmummo. Hän työskentelee Varpusvuorilla, Moskovan yliopiston Stalininaikaisessa päärakennuksessa. Kerrosmummojen tehtävä on rekisteröidä asukkaat, säilyttää avaimia ja ylläpitää yleisesti järjestystä.
Työtä on luonnollisesti hyvin vähän. Hissien ovet suljetaan puoliltaöin, asuntolakerroksen ikivanha muovinen lankapuhelin soi ehkä kerran vuorokaudessa ja asukkaita tulee ja menee. Ulkopuolisen on vaikeaa ymmärtää, miksi ylipäätään tällaista ympärivuorokautista järjestelmää tarvitaan, kun avaimet ja rekisteröityminen pitää joka tapauksessa hakea viereisen rakennuksen hallintotiloista monimutkaisen rituaalin päätteeksi. Mutta kuten Venäjällä usein: näin on aina ollut ja näin on aina oleva.
Tamara Aleksejevna oli ehdoton suosikkini kerrosmummoista, kun viime vuonna asuntolassa majailin. Insinöörin tarmolla linnunluinen Tamara Aleksejevna puuttui epäkohtiin kuten pätkivään internetyhteyteen ja loppuneeseen vessapaperiin.
Minulle hän kertoi matkustavansa joka kerta yli tunnin suuntaansa asuntolaan. Kotona oli puoliso ja Moskovan ulkopuolella kesämökki, jossa Tamara Aleksejevna kasvatteli aineksia pikkelseihin ja hilloihin. Mietin, miksi vanha ihminen vaivautui. Työ ei ole vaikeaa, mutta tylsää se ehdottomasti on. Toisaalta moni venäläisvanhus istuu päivät tuijottamassa metron liukuportaita. Porrasvahdin työtä tylsempää on ihmisen vaikea keksiä.
Tamara Aleksejevnan valintojen ymmärtämiseksi täytyy tähystää Neuvostoliittoon ja sen jälkeen Venäjän eläkejärjestelmään, joka vuonna 2018 protestien säestyksellä uusittiin.
Neuvostoliitto oli kaikessa päättömyydessään taloudellisesti turvallinen yhteiskunta. Juuri Neuvostoliitosta oli peräisin Venäjän eläkeikä: naisilla 55, miehillä 60 vuotta. Tästä vuodesta lähtien eläkeiät nostetaan asteittain 60 ja 65 vuoteen.
Iät kuulostavat suomalaisittain matalalta; kuitenkin venäläismiehen 66 vuoden eliniänodote ei avaa mahdollisuuksia pitkiin ja letkeisiin eläkepäiviin. Venäläisten, erityisesti miesten eliniänodotteen romahdus 1990-luvun mittaan hakee vertaistaan ihmiskunnan historiassa. Venäläisnaisten eliniänodote sen sijaan on 77 vuotta – koko lailla Tamara Aleksejevanan iän verran.
”Mieheni ei enää käy töissä. Ja voihan olla, että minäkin saan lähteä, epävarmoja nämä työt ovat”, Tamara Aleksejevna totesi minulle kerran.
”Ja maksetaan kopeekkoja”, hän lisäsi käyttäen oivaa venäjänkielistä ilmausta huonosta palkasta.
Venäläiset eläkkeet eivät olekaan eläkkeitä siten, kun ne meillä ymmärretään – korvauksena työelämästä luopumisesta vanhuuden tai invaliditeetin vuoksi. Ne ovat eräänlaista perustuloa. Viime vuonna keskieläke Venäjällä oli runsaat 14 000 ruplaa, tämän päivän kurssilla vajaat 200 euroa. Summalla on mahdotonta elää ainakaan suurissa kaupungeissa. Ihmisen toimeentulon ratkaiseekin lopulta työnteon, kotitarveviljelyn sekä aikuisten lasten tuoman avun kombinaatio. Niillä, joilla ei tätä mahdollisuutta ole, menee varsin huonosti. Provinsseissa perheen elannon perusta saattaa olla iäkkäiden vanhempien eläkkeet, joilla työttömät tai työkyvyttömät aikuiset lapset – usein pojat – elävät.
Tämän takia eläkeuudistus herätti niin paljon närää. Ihmisille, joille ei tarjoudu mielekkään toimeentulon mahdollisuutta, eläke loi perustulon. 55 vuotta on suhteellisen vähän ja moni venäläinen nainen odotti tuota rajapyykkiä kovasti. Senhän sai, vaikka olisi töissäkin. Perustuloa siis.
Venäjällä ei ole mielekästä sosiaaliturvaa. Sen sijaan Venäjällä on loputon määrä huonosti palkattuja, helppoja töitä eläkeläisille ja maahanmuuttajille. Liukuportaiden tuijottelu, asuntolan vahtiminen ja päättymättömät erilaiset absurdin oloiset vartiointityöt takaavat ohuen yhteiskuntarauhan. Entisistä neuvostotasavalloista köyhimpien, kuten Tadžikistanin, bruttokansantuotteesta 30 prosenttia on tulonsiirtoja Venäjältä.
Jalkapallon viimekesäisen MM-huuman aikaan kaupunki tulvi tadžikkeja huomioliiveissään. Heidän tehtävänsä oli lähinnä katsoa, ettei kukaan mene sisään tietystä portista tai ainakaan väärään aikaan. Typerryttävän banaalia, Venäjällä aivan välttämätöntä. Kun venäläiset nationalistit ja äärioikeisto mesoo keskiaasialaisten karkoittamisesta, ulkopuolinen ei voi olla miettimättä, miten vähän he tuntevat omaa yhteiskuntaansa. Nykydemografialla Venäjä ei kertakaikkiaan pysyisi kasassa ilman työperäistä maahanmuuttoa.
Venäjän ja Suomen välillä suurin ero on luottamuksessa. Suomalaiset luottavat yhteiskuntaansa, venäläiset eivät pätkääkään. Tamara Aleksejevna ei ahkeroi asuntolassa siksi, että ajattelee että toimeliaisuus palkittaisiin, vaan siksi, että hän toistaiseksi vielä jaksaa.
Sitten kun hän ei jaksa, hän asettautuu istumaan sohvalle miehensä viereen, 200 eurolla kuussa.
Kerrosmummojen tehtävä on rekisteröidä asukkaat, säilyttää avaimia ja ylläpitää yleisesti järjestystä.
