Pauli Kopu: Media television jälkeen – tutkimusmatka tarinoiden tulevaisuuteen. Into 2019.

Moni 60-luvun lapsi tai nuori mietti aikoinaan, onko olemassa television jälkeistä mediaa lainkaan. Television merkitys oli paljolti symbolinen; se edusti modernisaatiota ja kaupunkilaistumista parhaimmillaan. 60-luvulta lähtien jopa asunnot suunniteltiin television ympärille, ja arkkitehdit miettivät tarkoin, mihin kohtaan piirtää paikka televisiolle ja sohvalle.
Nyt digitaalinen media merkitsee vielä suurempaa tiikerinloikkaa kokonaan uudenlaiseen maailmaan, tekoälyn ja virtuaalilasien keinotodellisuuteen,
Kirja on siis hyvin aiheellinen. Luovan toimisto KLOKin perustaja ja toimitusjohtaja Pauli Kopu haastatteli vuosina 2013–2018 kirjaansa varten yli 140 kansainvälistä asiantuntijaa median, viihteen, markkinoinnin, teknologian, akatemian, rahoituksen sekä kasvuyrittäjyyden kentältä.
Monet pitivät televisiota menneisyyden jäänteenä, joka ei pysty sopeutumaan muutokseen. Televisiota katsovatkin eniten vanhemmat ihmiset.
Yksi suuri tekijä on, että uusi media on katsojalähtöistä: Ihmiset eivät enää passiivisesti ota vastaan, mitä ylhäältä annetaan. He haluavat myös itse tuottaa sisältöä, mistä esimerkiksi tubetus on oiva esimerkki.
Tulevaisuudessa tekoäly pystyy rekisteröimään katsojien mieltymyksiä, ja räätälöimään jokaiselle yksilölle personoitua sisältöä. Koko kulttuurista tulee valtava virtuaalinen televisio, joka seuraa ja sopeutuu käyttäjiensä tarpeisiin.
Toisaalta, kirjassa kysytään, mikä televisio lopultakin on ja missä sen rajat kulkevat. Kun katson Suomen suosituinta tv-sarjaa, MTV:n Salattuja elämiä, iPadista, katsonko televisiota, vai en. Kirjassa todetaankin, että vanhat mediat eivät välttämättä ole tuomittuja kuolemaan ja katoamaan, vaan ne yhdistyvät uusiin ja muuttavat muotoaan niiden mukana.
Kirjan ongelmana on yltiömäinen positiivisuus. Kirjassa ei tartuta kriittisesti kaupallisuuteen ja teknisyyteen, jotka ohjaavat kehitystä. Median tarjonnan monipuolisuutta syö se, että suurin osa siitä – peleistä sarjoihin – on formaatteja ja ylistetty yksilöllisyys on kutistunut massayksilöllisyydeksi, joista taiteellinen omaperäisyys ja ainutkertaisuus on kaukana.