Propagandan pitkä historia

Pekka Wahlstedt

Silja Pitkänen & Ville-Juhani Sutinen: Propagandan historia – kuinka meihin on vaikutettu antiikista infosotaan. Into 2018.

Nykyään harva myöntää tekevänsä propagandaa. Propagandan aika päättyi Hitlerin ja kommunismin tuhoon – vapaa maailma ei tarvitse propagandaa. Se rajoittuu lähinnä vihapuheeseen.

Kun lukee Propagandan historian, asiat kääntyvät ylösalaisin – nykyaika digitaalisine maailmoineen ja internetteineen on levittänyt propagandan joka puolelle. Propaganda on nykyään hienovaraista ja positiivista, ja se juhlii viihteessä ja mainoksissa.

Nykypropaganda on kaukana esimerkiksi kirjan kannen lähes koomisuuteen asti liioitellusta ja demonisoidusta kuvasta, jonka britit piirsivät ensimmäisen maailmansodan aikana pahimmasta vihollisestaan Saksasta.

Positiivinen manipulointi alkoi toisen maailmansodan kälkeen, kun kylmän sodan pääriitapukarit yrittivät levittää omaa maailmankuvaansa ja ideologiaansa. Näyttävä suoritus Yhdysvalloilta oli Coca-Colan kampanjointi vuoden 1952 Helsingin olympialaisissa. Neuvostoliitto taas järjesti nuorille festivaaleja, jotka välittivät kuvan rauhaa rakastavasta Neuvostoliitosta.

Tekniikka on propagandan paras apuri. Radion, television, levysoittimen ja nyt digitaalisen keinotodellisuuden läpimurto tarjosi samalla propagandalle otollisen alustan. Tänään brändit ja mainokset edustavat propagandaa tyypillisimmillään – yksi syy Donald Trumpin menestykseen on, että hän entisenä supersuositun tosi-tv ohjelman tähtitoimittajana osasi prändätä itsensä ja lupauksensa.

Propaganda oli kyllä jo antiikin aikoina ulottanut lonkeronsa kaikille elämänaloille – jopa tieteeseen. Propagandalla värittivät historialliset tutkimuksensa Kreikan Thukydides ja roomalainen Titus Livus, joka selitti teoksissaan Rooman uhriksi, jonka sodat olivat pohjimmiltaan puolustussotia. Myöhemmin Hitler perusteli samaan tapaan laajentumispolitiikkaansa.

Propagandan tehokkaat perusmetodit ovatkin pysyneet samanlaisina – tämän takia Propagandan historian tapaisille kirjoille riittää tilausta.

Tiedetoimittaja 4/2020


Kannen kuva: Vesa-Matti Väärä

Pääkirjoitus

Tuukka Tammi: Monikasvoinen tiedetoimittaja on valpas otus

SUURAPURAHALLA KUVATAAN ELÄIMEN TUNTEITA

Ulla Järvi: Haluatko tietää, mistä sika nauttii?
Ulla Järvi: Saparon kertomaa
EUROOPPALAISTA ELÄMÄÄ KORONAN VARJOSSA

Sanna Kivimäki: Berliinin Falling Walls täynnä tulevaisuutta ja toivoa – myös etänä
Päivi Kapiainen-Heiskanen: Sukupuoli ja -polvi korostuvat eurooppalaisten etätyökokemuksissa
Aki Petteri Lehtinen: Elämän monet mahdollisuudet

TEKIJÄINOIKEUKSILLA VOI MYÖS KIKKAILLA

Päivi Kapiainen-Heiskanen: Tiedätkö, kuka laskuttaa kuvistasi?

KENEN EHDOILLA PUHUTAAN SEKSITYÖSTÄ?

Salla Nazarenko: Puhe seksityöstä on puhetta etuoikeuksista
Näin sen luin

Aki Petteri Lehtinen: Viisautta rakastavat naiset

Kirjat

Aki Petteri Lehtinen: Drugs, please
Aki Petteri Lehtinen: Aivojen sopukoista
Pekka Wahlstedt: Yhteinen kieli ei takaa yhteistä ymmärrystä
Pekka Wahlstedt: Selviytymistarinoita uupumuksesta
Pekka Wahlstedt: Tiedekulman pokkari avaa vallan umpisolmuja

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin