Pupu opettajana – Tiedetoimittaja kohtaa uusia vaatimuksia

Teksti ja kuvat: Antti Koli

Eläimen näkeminen, ymmärtäminen ja tietäminen ovat moniulotteisia haasteita. Onnistuuko se lemmikkikanin opastamana?

Kani-älykkyyttä pitäisi mitata kanien omilla mittareilla.

Harmaa kääpiökani, Nuusku, hyppii suoraviivaisesti asunnossamme liukkaalla lattialla, matolle saavuttuaan se jo hyppii pehmeästi korkealle ja kääntyillen. Lukemani mukaan korkea hyppely kertoo iloisuudesta. Alle vuoden ikäisenä kani hyppeli kyllä korkeammalle, melkein metriin, nyt kolmevuotiaana hypyt ovat enää reilun vaaksan korkuisia.

Mihin kani tarvitsee iloisuutta? Vai ovatko hypyt Avara luonto -kaavan mukaan harjoittelua? Nuusku harjoittelee kyllä reittejä ja suojapaikkoja, esimerkiksi juoksee nopeasti asunnon toisesta päästä kaapin alle suojaan, ja pian sama uudestaan. Tai hyppii ja kääntyilee sekä juoksee mutkitellen ilman päämäärää, tämä harjoitus on ehkä kerran päivässä. Nuusku siis on yleensä häkissä, mutta pääsee asuntoon vapaaksi tunniksi tai kahdeksi päivässä.

Kani on sangen yksinkertainen eläin, voisi sanoa tyhmä. Näin ajattelin kun pupu hankittiin. Se sopisi 6-vuotiaalle pojalleni, eikä olisi niin hankala ja kallis kuin koira. Eikä siitä sitten niin tolkuttomasti tarvitse huolehtia, jos vaikka sairastuu, kuolkoon pois.

Pupu ja neurobiologin kommentit

Kolmen kanivuoden jälkeen ajattelen yhä Nuuskun olevan sinänsä yksinkertainen, mutta nyt näen sen toimivan tarkoituksenmukaisemmin ja monimutkaisemmin.

Taitaa olla yleensäkin turha käyttää sanoja tyhmä ja ei-tyhmä tai älykäs, koska itse kutakin pitäisi arvioida eri kriteerein ja tilanteen mukaan. Niinpä päätin pyytää tätä artikkelia varten kommentteja Mahesh Miikael Karnanilta, suomalaiselta Cambridgessä väitelleeltä neurobiologilta ja Osk. Huttunen -stipendiaatilta. Hän aloittaa lokakuussa apulaisprofessorina Vrije Universiteit Amsterdamissa. Tutkimukset kohdistuvat etuaivolohkon ja hypotalamuksen välisiin hermoyhteyksiin, hiirtä malliorganismina käyttäen.

Karnani: ”Tyhmä ja älykäs tosiaan ovat hankalia, ihmiskeskeisiä sanoja tähän väliin, vaikka varmasti monet ajattelevat näillä termeillä eläimistä. Näillä sanoilla vertaat siis kania ihmiseen, jossa älykkyyttä voitaisiin mitata vaikkapa ÄO-kokeella, jonka käyttö kaniin olisi kuitenkin selkeästi väärin – tai tyhmää, voisimme jopa sanoa. Kani-älykkyyttä pitäisi mitata kanien omilla mittareilla, joita voisi olla vaikkapa päivittäisten juoksuharjoitusten määrä – kenties älykäs kani varautuu paremmin tulevaisuuden vaaroihin. Lajin sisällä, esim. hiirissä, löytyy selkeitä yksilöiden välisiä eroja uusien tehtävienoppimisessa. Nämä erot voisi helpommin nimetä älykkyys/tyhmyys eroiksi, vaikka sittenkin vielä pitäisi hieman käydä debattia oliko mittaustekniikka mielekäs ja mitatut muuttujat todella lajityypillistä älykkyyttä edustavia.”

Voi sanoa, että kani on pelkuri. Vai pelkääkö se?

Nuuskun käyttäytyminen saa koko ajan uusia piirteitä, mutta hitaasti. En usko, että ne ovat meiltä ihmisiltä opittuja eli ihmismäisiä, sen sijaan uusi on jo geeneissä. Pupu siis ikääntyessään automaattisesti muuttuu monimutkaisemmaksi, etenkin suhteessa ympäristöön.

Karnani: ”Minä taas uskon vahvasti, että monet uusista piirteistä ovat ympäristöstä ja ”omistajalta” opittuja. Tietääkseni geeneissä ei ylipäätään ole paljon käytöstä eliniän mukaan vahvasti muokkaavia prosesseja (iän aikana muuttuvien hormonien määräämien suurempien muutosten lisäksi!). Vedenalaisesta vehkeilystään tunnetulla saukolla ei ole uimataito geeneissä vaan se pitää oppia. Toisaalta puberteetti ja lajin vuodenaikoihin kytketyt käytöspiirteet ovat kyllä geeneissä, silti suurin osa käyttäytymisistä eivät ole suoraan geenien alaisia. Esimerkiksi saman geneettisen taustan labrahiiret samasta poikueessa voivat olla hyvinkin yksilöllisiä käytöksessään, kuten uteliaisuudessa. ”

Nuuskun ymmärtäminen muuttui, kun tajusin sen toimien riippuvuuden ympäristöstä ja tilanteesta. Minun pitää ymmärtää tilanne, ottaa se mukaan pupuun ja vielä pupun näkökulmasta. Pupu on nyt laajempi ja monimutkaisempi myös minulle. Esimerkiksi äänet, ne vaihtelevat sangen vähän, mutta tilanteesta riippuen sama ääni tarkoittaa eri asiaa. Vastaavan olen lukenut ketuilta, silläkään ei ole kovin paljon ääniä erilaisia ääniä. Nuusku tervehtii, tietää ja reagoi laumansa eli meidän perheen tekemisiin koko ajan. Kanit ovat laumaeläimiä, mikä korostanee yhteyttä.

Kanit ovat ruokaa monelle eläimelle. Ne ovat koko ajan varuillaan ja pakenevat koloon helposti. Voi sanoa, että kani on pelkuri. Vai pelkääkö se? Ehkä se on enemmän varuillaan ja väistää, pelko olisi jatkuva ja rasittava stressi. Milloin eläin yleensäkin pelkää ihmistä, niin kuin usein sanotaan?

Mahesh Miikael Karnani on suomalainen Cambridgessä väitellyt neurobiolog.

Karnani: ”Hiiren käytöstä tutkittaessa ensimmäinen asia mikä pitää käsittää on, että saaliseläimen käytös on usein pakenemista, ja sisäinen elämänsä oletettavasti stressintäyteistä. Kanit lienevät samassa asemassa, ja nehän voivat jopa kuolla stressistä. Pelko taas on toinen hankala sana, jonka määritteleminen kanille ei varmasti ole helppoa.”

Eläinten tunteet, mihin eläin tarvitsee niitä, evolutiivisesti? Vai toimivatko ne enimmäkseen tunteen perusteella, ei ajatelmien ja reaktioiden? Vai onko tunteen ja järjen erottaminen ongelma vain ihmiselle? Lemmikkipupulla vaikuttaa kyllä olevan aikaa fiilistelyyn, se ei kyllästy silittelyyn, pomppiseen tai loikoiluun.

Karnani: ”Eläinten tunteet on hankala aihe, koska määritelmät ovat pakostikin ihmiskeskeisiä ja epäselviä, kuten tässä tulikin jo esille pelon ja lajityypillisten käytösten kanssa. Vaikka tunteita (emootioita) ei oikein voi tutkia eläimissä, ihmisen tunteisiin johtaneita evolutiivisesti aikaisempia prosesseja voidaan tutkia. Nämä ’emootio-primitiivit’ määritellään aivojen prosesseina jotka ohjaavat tunteelliselta näyttäviä käytöksiä kuten pakenemista tai parittelua. Tällä määritelmällä voidaan jopa hedelmäkärpäsessä tutkia oletettavasti tunteisiin johtavia prosesseja. Näin ollen kanilla on ainakin tunne-primitiivejä jotka ohjaavat sen käytöstä. Näitä tutkitaan alati, ja ymmärrämme kokoajan enemmän näitten aivomekanismien toiminnasta. Kenties tunteitten aivotiede ei ole kaukana…”

Eläinten tunteet, mihin eläin tarvitsee niitä, evolutiivisesti?

Pupu ja työt

Kirjoitan luonnosta ja valokuvaan eläimiä, koulutukseltani olen biologi. Nuusku-opetukset ovat asettaneet uusia vaatimuksia työhöni. Etenkin vanha eläinkuvaukseni tuntuu pinnalliselta, eläimestä pitäisi näkyä enemmän, jotta kuvat olisivat enemmän toden kaltaisia. Moni vanha kuva on eläimen ulkonäköä vain, käyttäytymisestä tai ympäristön vaikutuksesta eläimiin on vähemmän kuvia, liian moni otos pysähtyy eläimen pintaan.

Jonkinlainen ero on olemassa luonnon ja tieteen välillä – onko siis kuvan tai artikkelin sisältö enemmän luonnossa vai tieteessä. Pelkästä luonnosta kertominen on sangen epäkaupallista, eläin ja sen monimutkaisuus kiinnostavat vain muutamia ihmisiä.

Tämäkin kirjoitus kertoo eniten ihmisaivoista.

Tiedetoimittaja Antti Koli pupun näkökulmasta: lauman jäsen.

MATKALLA MAAILMALLA

Arja-Leena Paavola: Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

ESSEE

Elina Hiltunen: Mahdoton tulevaisuuden ennustaminen?

Kolumni

Salla Nazarenko: Keskiluokan korpivaellus

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin