Juha Räikkä: Salaliittoteorioiden filosofia. Temppeliherroista liskoihmisiin. Gaudeamus 2021.

Salaliittoja on aina ollut, myöntää filosofi Juha Räikkä. Tunnetuin lienee Rooman keisari Julius Caesaria vastaan suunnattu. Myös salaliittoteorioita on aina kehitelty. Mutta on ratkaiseva ero todennettujen salaliittojen ja salaliittoteorioiden välillä. Edelliset perustuvat historiatieteen näyttöön, jälkimmäisissä näytön korvaavat hurjat pilviä hipovat psekulaatiot ja näyttökynnys on äärimmäisen matala.
Tosin Räikkä tietää, että salaliittoteorioita on monenlaisia harmittomista harmillisiin. Ensimmäistä edustaa esim. Elviksen ja Jim Morrisonin väitetyt oman kuoleman lavastamiset julkisuudelta pakoon pääsemiseksi, ja jälkimmäisiä esim. koronarokotusten mustamaalaaminen pahantahtoisen elitiin salajuoneksi. 
Myös motiivien kirjo ulottuu ideologisesta vakaumuksesta rahanahneuteen. 
Outoa kyllä, juuri nyt tieteen voittokulun aikoina myöskin salaliittoteoriat ovat nousseet uudenlaiseen kukoistukseen ja suosioon. Yksi syy on Räikän mielestä se, että ne poikkeavat valtavirrasta. Jos teoriat hyväksyttäisi osaksi normaalia yhteiskuntaa ja arkea, se veisi niiltä jännittävyyttä ja kielletyn hedelmän kiehtovuutta. 
Toinen syy on, että epävakaat yhteiskunnalliset olot ja niiden synnyttämä luottamuksen puute ruokkivat salaliittoteorioita. Salaliittoteorioiden ilmaisemat epäkohdat ja puutteet ovat usein todellisia, teoriat vain eivät pidä paikkaansa.
Räikän kirja itsessään myöskin osaltaan vihjaa, miksi salaliittoteoriat menevät usein suosiossa tieteen ohi. Tiede on monimutkaista, abtraktia ja pitkäveteistä , kun taas salaliittoteoriaa lukee kuin dekkaria — jälkimmäinen uppoaa tehokkaasti viihteen ja katastrofien ympäröimään nykyihmiseen.