Valistus syntyi ajatussuuntauksena 1600-luvulla järjen juhlimisena ja puolustamisena. Valistuksen perintö on silti sittemmin kyseenalaistettu monelta suunnalta. Aiheesta väittelivät Tieteen päivillä dosentit Timo Kaitaro ja Martina Reuter. ”Päivän painin” mattotuomarina toimi akateemikko ja teoreettisen filosofian emeritusprofessori Ilkka Niiniluoto sekä haastajana dosentti Olli-Pekka Moisio.

Valistus on tiettyä aikakautta laajempi yleinen rationalisoitumisprosessi, joka lävistää koko eurooppalaisen sivilisaatiohistorian. Vaikka sen jälkivaikutus on monilta osilta edelleen ajankohtainen ja tunnustettu osa meidän elämänmuotoamme, aatteellisesti sen sisältöjä ja taipumuksia on myös arvosteltu tai vähintäänkin pidetty yksipuolisina, alustaa Ilkka Niiniluoto.
”Mattotuomarin” eli akateemikko ja teoreettisen filosofian emeritusprofessori Niiniluodon mukaan lähtöasetelma on tämä:
Kaitaro on väitellyt 1700-luvun ensyklopedisti Dennis Diderot’n filosofiasta sekä opiskellut myös kliinistä neuropsykologiaa ja tutkinut surrealismia filosofisena suuntauksena. Reuter on väitellyt kartesiolaisesta ruumiin ja sukupuolieron käsityksestä ja tutkinut erityisesti feministisen ajattelun klassikkoja 1600- ja 1700-luvuilla. Moisio on väitellyt radikaalista kasvatusfilosofiasta ja tutkinut Frankfurtin koulun kriittistä teoriaa.
Valistuksen perinnön mukaisesti ajattelijat mittelevät sanallisesti. Niiniluodon sanoin valistusajattelija toteuttaa totuuden, hyvyyden, järkevyyden ja oikeuden tavoitteita, jotka on kyseenalaistettu nykyisissä antihumanismin ja posthumanismin aatteissa.

Valistuksen taistelukenttä

Filosofian historian dosentti Timo Kaitaro on erityisesti ranskalaisen valistuksen puolestapuhuja. Kaitaro ottaa vakavasti kuitenkin myös valistukseen suuntautuneen kritiikin.
Hänen mielestään valistusaika teki keskiajasta pimeän ja toisaalta romantiikan aika ja postmodernismi tekivät valistuksesta syntipukin. Valistuskritiikkiä puolisivat myös 1900-luvun merkittävät mannermaiset ajattelijat Theodor Adorno ja Max Horkheimer (Valistuksen dialektiikka: filosofisia sirpaleita). Valistuksesta ei silti pidä tehdä postmodernille filosofialle pärjäävää haastajaa.
– Miksi valistuksesta tehdään irrationaalinen syypää ongelmillemme, vaikka se ei ole edes ole nykyajattelulle kaikkein proksimaalisin aatesuuntaus? Kaitaro kysyy. Hän on sitä mieltä, että Adornon ja Horkheimerin kritiikki kohdistui enemmän 1800-luvun työkäsitykseen kuin filosofiaan.
– Miksei syyllisiä nykyajattelulle etsitä renessanssista, tai jos läheltä pitää etsiä niin 1800-luvun romantiikasta?
Postmodernismi on luonut itsestään suuren kertomuksen suurten kertomusten mahdottomuudesta. Valistukseen kohdennettu kritiikki osuu enemmän yhteiskunnan teknologisoitumiseen kuin aatehistoriallisuuteen. Romantiikka näki väärin valistuksen järjen yksipuolisena palvomisena.
Itse asiassa romantiikka jatkaa monia valistukselle keskeisiä teemoja. Esimerkkeinä Kaitaro esittää tunteiden osuuden moraalissa ja etiikassa sekä nerouden roolin taiteessa. Hän siis läpivalaisee useammat historialliset aatesuuntaukset ja näkee enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja.
– Itselleni valistus edustaa ennen kaikkea tunteiden ja tunneherkkyyden, senbibilitén ja sympatian vuosisataa. Jos valistuksen aikana puhuttiinkin järjestä, niin tämä johtui juuri siitä, että tunteet ja niiden rooli moraalissa ja estetiikassa olivat nousseet keskustelun keskiöön ja niille tarvittiin vastapaino. Valistuksen järki oli ennen kaikkea kritiikin väline eikä totuuksien lähde.
Loppujen lopuksi nykyinen valistuskritiikin tavoite tuntuu Kaitarosta olevan, kuten valistuksen käsitys pimeästä keskiajasta, vääristynyt ja tarkoitushakuinen. Tarkoituksena on projisoida kaikki omat syntimme turvallisen historiallisen etäisyyden päähän.

Valistuksen kritiikkiä

Dosentti Martina Reuter vastaa, että hänelle on valittu valistuksen kriitikon rooli ”päivän painissa”. Hän ei kuitenkaan ole varsinaisesti valistusajattelua vastaan, vaan korostaa sen rajoituksia ja puutteita, kuten kyvyttömyyden pohtia naisten roolia ajattelun historiassa. Aiheesta on hiljattain kirjoittanut filosofi Torsti Lehtinen teoksessaan Sofian sisaret. Filosofian historian vaikuttavat naiset (Into 2020).

Reuteria askarruttaa erityisesti järjen ja vapauden suhde:
– Kaitaron mainitsema Jean-Jacques Rousseau (1712–1778) oli yhtäältä valistuksen varhainen kriitikko ja toisaalta yksilöllisen ja yhteiskunnallisen vapauden tärkeä teoreetikko. Hänen vapauskäsityksensä kuitenkin sulki naiset poliittisen toiminnan ulkopuolelle, Reuter sanoo.
– Rousseau’ta ajatellaan usein antifeministinä, mutta on tärkeää nähdä, että monet aikakauden feministit omaksuivat hänen käsityksensä sukupuolten erilaisuudesta ja pyrkivät yhdistämään erilaisuuden ja vaatimukset tasa-arvoisista poliittisista oikeuksista. Tämä näkyy selkeimmin Olympe de Gouges’in naiskansalaisen oikeuksien julistuksessa, Reuter sanoo.
– Erojen ja tasa-arvon yhdistämisen ongelma ei koske vain naisia vaan liittyy myös muihin ihmisten ja ihmisryhmien välisiin eroihin. Filosofisesti ydinkysymys on, miten voidaan ymmärtää tasa-arvo niin, että se ei edellytä yksilöiden välistä samuutta.
Reuter samaistuu Timo Kaitaron näkemykseen, että järki ja vapaus eivät tule ”taivaan lahjana”, vaan ne pitää valloittaa yhä uudestaan. Ilman järkeä ei voi olla vapaa. Valistusta tutkittaessa olennaista on, että muistetaan aikakausien erilaisuus.
Dosentti Timo Kaitaron mukaan valistus ei voi enää oppia meiltä mitään, mutta me voimme oppia valistuksesta. Reuter puolestaan painottaa, että kieli ja kulttuuri laajemmin tekee ihmiset, joiden soisi olevan tasa-arvoisia.
– Kieli tarkoittaa kykyä, joka voi johtaa järkeen. Jos kieli ei ole synnynnäistä, kyky oppia kieltä on sitä, Reuter sanoo.
– Valistus on ajattelun oppimisen ohjelma sekä yhteisöllisen jakamisen teema.

Päivän painin haastaja

Kielikeskeisyys on ihmisenä olemisena ydintä, vahvistaa dosentti Olli-Pekka Moisio Jyväskylän yliopistosta. Hän toimii Kaitaron ja Reuterin haastajana ”päivän painissa’’.
Moisio kysyy, mikä on puhutun ja kirjoitetun kielen osa luonnonjärjestelmässä ja ihmisen olemassaolossa.
– Teknologialla on ollut ratkaiseva rooli valistuksessa ja järjenkäytössä. Kirjapainotaito 1500-luvulla mahdollisti yksilöllisen ajattelun monistamisen kaikille lukutaitoisille. Sitä ilman valistusta olisi ollut.

Nykyinen digitaalinen teknologia moninkertaistaa järjen ja tiedon leviämisen, mutta myös niiden vastakäsitteiden kukoistamisen.
– Algoritmien ohjaama tiedonsaanti voi tarkoittaa valistuksen tietokäsityksen romahtamista. Ei ole enää puolueettomia ensyklopedioita vaan informaatio suunnataan jo valmiiksi tietyllä tavalla ajatteleville, Moisio jatkaa.
Timo Kaitaro puolestaan näkee jatkumon 1700-luvun ensyklopedistien ja internetin välillä:
– Asioita yhdistetään ennennäkemättömällä tavalla, mutta on turha syyttää valistuksen aikaa nykyisestä disinformaatiosta verkossa. Mutta valistusta voidaan käyttää hedelmällisesti itseymmärryksen ja kritiikin kannalta vertaamalla sitä nykyaikaan.

Tieteen päivät järjestettiin verkossa 13.­–17.1.2021. Suomen suurimman tiedetapahtuman suorat lähetykset keräsivät viiden päivän aikana noin 13 300 katselukertaa. Perinteinen Tieteen päivien kirja julkaistiin nimellä Hyvä ja paha tieto (Gaudeamus 2021). Tieteen päivien esityksiä voi katsoa videoina jälkikäteen osoitteessa tieteenpaivat.fi. Valistuksen perintö -paini on katsottavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=gO5PQJvAxDE. Tilaisuus oli Suomen Filosofisen Yhdistyksen suunnittelema ja toteuttama yhdessä Tieteen päivien järjestäjien kanssa.