Tarinallisuuden keinoja – ja karikkoja

Pekka Wahlstedt

Mikko T. Virtanen, Pirjo Hiidenmaa& Jyrki Nummi (Toim.): Kertomuksen keinoin. Tarinallisuus mediassa ja tietokirjallisuudessa. Gaudeamus 2020.

Nykymaailma on kansoitettu tarinoilla, ja tarinoista elävät poliitikot, propagandistit, brändinrakentajat, mainostajat ja markkinointi, pedagogit — eikä tiedekään enää pärjää ilman tarinan kertomisen taitoa.

Kertomuksen keinoin -kirja ei ole, vaikka nimestä ehkä voisi päätellä, kevyt opaskirja hyvien tarinoiden tekemiseen. Kirjassa pureudutaan ankaran (ja usein kuivankin) tieteellisesti tarinoihin tietokirjallisuudessa ja mediassa. Myös tarinan kertomisen etiikka on esillä, ja tarinoiden ongelmia nostetaan pöydälle ja kritisoidaan.

Itse käsitys että tarinat ovat vain harmittomia paketteja, joiden avulla pystytään tavoittamaan suuri lukijakunta, on ongelmallinen. Tarinoiden vetovoima perustuu yksilökeskeisyyteen, koska ihmisten on helppo samastua ja eläytyä konkreettisiin ihmisiin. Mutta esimerkiksi huono-osaisten tarinoissa huomio keskittyy vain yksilöön ja laajempi konteksti ja rakenteelliset tekijöt huono-osaisuuden taustalla jäävät pimentoon — kritiikki vaihtuu tirkistelyksi.

Esimerkiksi YLE TV 1:n A-Studiossa esitetty kokoomuksen kansanedustaja Susanna Kosken ja työttämän yksinhuoltajan Anna-Maija Tikkasen kohtaaminen synytti kohun, jossa Koski leimautui pahikseksi ja Tikkanen uhriksi — ja samalla yhteiskunnan rakenteelliset vääristymät jäivät piiloon kliseisen hyvä vastaan paha -myytin taakse.

Tarinoiden suhde tieteeseen pitää sisällään ongelmia, jotka tulevat esiin tietokirjallisuuden ja kaunokirjallisuuden kimurantissa kanssakäymisessä. Ongelmapuoli on ollut kaunokirjallisuus, joka on lainannut lupaa kysymättä ja lähteitä mainitsematta tietokirjallisuutta. Suomessa tunnetuimmat esimerkkit ovat Anja Kaurasen Pelon maantiede ja Arvo Salon Lapualaisooppera.

Yksi ratkaisu olisi tietysti mainita viitteet — mutta miten tuo muodollinen akateeminen tapa istuu romaanin tyyliin. Äänikirjoissa se on täysin mahdotonta muutenkin.

Ongelmallista on myös, että vuosia kestänyttä tieteellistä työtä hyödynnetään huomattavasti nopeammassa ja helpommassa kaunokirjallisuudessa, mikä herättää katkeruutta raskaan tieteellisen työn raatajissa.

Kirjassa esitetään ratkaisuksi keskustelua ja yhteistyötä, mutta kirjassa tämän ratkaisumallin esittely jää yleiselle ja teoreettiselle tasolle. Mutta selvää on, että kauno- ja tietokirjallisuuden kanssakäyminen on hedelmällistä ja rikastuttavaa molemmille osapuolille.

Kokonaisuutena kirjan vahvuuksia on, että siinä nostetaan esiin ja kritisoidaan nykyään niin positiivisena ilmiönä pidetyn tarinoimisen ongelmallisiakin puolia. Muistaa tulee myöskin, että tarinoita suosivat erityisesti kaupalliset ja populistiset tahot — vetävät tarinat myyvät ja uppoavat kansaan paremmin kuin tylsä tiede ja monimutkaiset argumentit.

MATKALLA MAAILMALLA

Arja-Leena Paavola: Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

ESSEE

Elina Hiltunen: Mahdoton tulevaisuuden ennustaminen?

Kolumni

Salla Nazarenko: Keskiluokan korpivaellus

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin