Tiedetoimittajana Moskovassa – Eli miten elämästä tuli Einsteinia, Perestoikaa, perhettä ja journalismia

Teksti ja kuvat: Marjatta Sihvonen

– Lapsena olin kiinnostunut kaikesta, kertoo Moskovassa vapaana tiedetoimittaja työskentelevä Olga Baklitskaja-Kameneva.

Lähtökohta tiedetoimittajan uralle oli siis olemassa kauan ennen kuin fyysikon tutkijakoulutuksen saanut Baklitskaja edes harkitsi, että tieteen yleistajuistamisesta voisi tulla hänen työnsä. Baklitskajan uran alkuun vaikuttivat Perestroika ja Neuvostoliiton hajoaminen. Nyt hän on jälleen uuden kynnyksellä.

Olga Baklitskaja puhuu Einsteinista ja perheestä. Hän kuuntelee, mitä Dubnan hiukkaskiihdytinlaboratorion johtajat kertovat lehdistötilaisuuteen kokoontuneille toimittajille tutkimusalan tulevaisuudesta ja muistelee samalla, miten hän itse lähti Uzbekistanista opiskelemaan teoreettista fysiikkaa suosittuun Moskovan yliopistoon.

Dubnan hiukkaskiihdytinlaboratoriossa Olga Baklitskaja-Kameneva pohtii, miten Venäjän muuttunut sisä- ja ulkopolitiikka väistämättä vaikuttavat myös tiedetoimittajan työhön.

Dubnan hiukkaskiihdytinlaboratoriossa Olga Baklitskaja-Kameneva pohtii, miten Venäjän muuttunut sisä- ja ulkopolitiikka väistämättä vaikuttavat myös tiedetoimittajan työhön.

Kaikki oli silloin kiinnostavaa myös tieteen maailmassa. Opinnot etenivät, ja vuonna 1990 Baklitskaja väitteli maailmankuulun Dmitri Ivanenkon ohjaamana aiheenaan Einsteinin suhteellisuusteoriaan liittyvät kosmologiset mallit.
– Tutkimusryhmäni oli huipputasoa. Ja hyvin miehinen työympäristö, Baklitskaja kertoo.

Myös nuoren naistutkijan tulokset herättivät laajalti kiinnostusta. Perestroika avasi ikkunoita kansainvälisille tutkimusareenoille, ja Baklitskaja kutsuttiin työskentelemään Max Planck Instituuttiin, jonne hän ei kuitenkaan koskaan saapunut.
– Päätin etten lähde ulkomaille. Olin pienten lasten äiti, Baklitskaja sanoo.

Maailmanhistorian käänteitä ja ihmiselon sattumanvaraisuutta

Baklitskaja laajensi osaamistaan Moskovassa koko 1990-luvun. Hän työskenteli edelleen yliopistolla energetiikan laboratoriossa ja tekoälyn parissa. Kiinnostus biofysiikkaan toi toisen tutkinnon. Mikään ei kuitenkaan tuntunut riittävän, sillä tutkijoina työskentelevät miehet pystyivät aina käyttämään työhön enemmän aikaa kuin kolmen lapsen äiti.

Neuvostoliiton hajottua ja Venäjän ajauduttua taloudelliseen kaaokseen maasta lähti kokonainen tutkijasukupolvi. Myös Baklitskajan tieteellinen koti, teoreettisen fysiikan tutkimusryhmä, muutti ulkomaille. Menetys ja suru astuivat myös kotiin, kun Baklitskaja menetti aviomiehensä tapaturmassa.

Äiti joutui jälleen ratkaisemaan, miten yhdistää työ ja perhe-elämä. Nyt hänen oli löydettävä ala, jossa voi työskennellä kotoa käsin.

Kieli vaihtuu journalismiksi

– Tutkijan uran jälkeen ei ollut helppo kirjoittaa yleistajuista tekstiä. Mutta yritin parhaani, Baklitskaja sanoo.

Hän aloitti tiedetoimittajan uransa Moskovan yliopiston journalistiikan erikoiskursseilla vuonna 1999. Ensimmäiset jutut ilmestyivät kemian alan lehdessä. Työpaikka löytyi kollegan perustamasta tieteeseen ja tutkimukseen erikoistuneesta uutistoimistosta, sittemmin maineikkaaksi kasvaneesta InformNaukasta, jossa työskenteli 5-8 akateemista, tutkijataustaista toimittajaa. Aineistoa käyttivät maan kaikki sähköiset ja painetut mediat.

Baklitskaja työskenteli InformNaukassa kymmenen vuotta kirjoittaen fysiikasta, mutta laajasti myös muista tutkimusaloista.
– Tiedejournalismi oli minulle mahdollisuus tehdä työtä yliopiston ulkopuolella kuitenkaan menettämättä kosketustani tieteeseen, Baklitskaja sanoo.

Vapaan toimittajan työ harvinaista Venäjällä

–Tarkistettu, analyyttinen tiedejuttu, rehellinen teksti, pohtii Baklitskaja työnsä peruspilareita. – Hyvä kontaktiverkko, hän lisää, ja painottaa että hänen työlleen on ollut oleellista jatkuva yhteys Venäjän tiedeakatemiaan ja myös EUSJAn kautta eurooppalaisiin kollegoihin.

Uutistoimistovuosien jälkeen Baklitskaja on tehnyt laajan sarjan tutkijahaastatteluja Izvestija-lehdelle. Myös useat Moskovan polyteknisen museon näyttelyt ovat Baklitskajan käsialaa.
– Tiedetoimittajana hankkimani kontaktit auttoivat myös museotyössä.

Nyt Baklitskaja työskentelee vapaana tiedetoimittajana, mikä on Venäjällä harvinaista. Baklitskaja arvioi, että koko Moskovassa työskentelee noin 50 vapaata tiedejournalistia, joista useilla on tausta tutkimustyössä. Itse hän tekee töitä sanomalehdille ja internet-sivustoille
– Freelancerina on mahdollista menestyä, jos on suhteita. Käytännössä minä kuitenkin etsin uutta työtä.

Työ, aika ja raha

Analyyttinen artikkeli tieteestä, siihen Baklitskaja palaa puheessaan.
– Tällä hetkellä voin kirjoittaa vain vähän perusteellisia artikkeleita, joiden työstämiseen menee aikaa, mutta joista maksetaan vähän. Artikkelista saatetaan maksaa vain kymmenen dollarin verran, ja vapaan ammatinharjoittajan on vaikea löytää töitä.
Venäjän tiedejournalismin tila on pitkälti sama kuin muun Euroopan. Tieteeseen erikoistuneiden toimittajien määrää on medioissa vähennetty, ja Baklitskajan mukaan kiinnostus tutkimukseen heikkenee kaikilla sektoreilla.

Kysymykseen kaduttaako Max Planck Instituutin kutsun hylkääminen, Baklitskaja vastaa kieltävästi. Se on elämää.
– Parasta tiedejournalismissa on ollut, että olen saanut tavata ihmisiä ympäri maailmaa ja tutustua koulutettuihin venäläisiin. Tämän hetkinen Venäjän kriisi, yhdistelmä poliittista ja taloudellista sekaannusta, tekee ammatillisen tulevaisuuden suunnittelun tietysti hankalaksi.

Vuorilla paistoi aurinko

Istumme liikenneruuhkaan juuttuneessa bussissa jossakin Moskovan pimeillä laitamilla, kun Baklitskaja yhtäkkiä palaa pohdinnoissaan Uzbekistaniin, jonne hänen saksalainen äitinsä ja Pariisissa syntynyt venäläisisänsä aikoinaan asettuivat. Pari oli tullut vierailulle Berliinistä, mutta heitä ei enää koskaan päästetty lähtemään Neuvostoliitosta. Tytär kasvoi kansainvälisessä yhteisössä, joka koostui samanlaisen kohtalon kokeneista ihmisistä, ja nautti nuoruudestaan vuoristo-oppaana.

Nyt kun omat lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja kaksi heistä on jo jättänyt Venäjän taakseen, Baklitskaja pohtii valintoja. Hän pohtii, voivatko nuoret todella tehdä omat valintansa nyky-Venäjällä ja valita halutessaan uran tieteen ja tutkimuksen parissa.

Toinen Baklitskajan pojista opiskelee liiketaloutta Yhdysvalloissa. Erityisesti tyttären valinnat koskettavat äitiä, sillä kemian loppututkinnon suorittanut nuori tutkija ei löytänyt omalta alaltaan töitä, vaan työskentelee nykyisin Angry Birdsin animaattorina Helsingissä.

Omaa tulevaisuuttaan pohtiessaan Baklitskaja toteaa, että ehkä on jälleen aika vaihtaa suuntaa.
– Vaikkapa kalligrafiaan.

Kalligrafiaan?
– Niin. Kalligrafia ja kaikki itäisiin kulttuureihin liittyvä kiinnostaa nyt venäläisiä. Siitä ollaan valmiita maksamaan. Myös minua kiinnostaa kalligrafian perinne ja käsityötaito sen parissa, Olga Baklitskaja-Kameneva toteaa, ja katsoo rohkeasti tulevaisuuteen.

Intellect yhdistää venäläisiä tiedetoimittajia

Venäjän tiedetoimittajain liitto Intellect perustettiin vuonna 1990 ja se liittyi Euroopan tiedetoimittajayhdistysten liiton EUSJAn jäsenjärjestöksi 1992.
– Läheskään kaikki alalla toimivat eivät ole Intellectin virallisia jäseniä, mutta toimivat kuitenkin löyhästi yhteisössämme ja osallistuvat tapahtumiimme, kertoo Intellectin puheenjohtaja Viola Egikova.
Intellectin näkyvimpiä toimintamuotoja on Moskovan ylipiston kanssa yhteistyössä järjestettävä Venäjän tiedefestivaali.

Intellectin puheenjohtajana toimii Viola Egikova.

Intellectin puheenjohtajana toimii Viola Egikova.

MATKALLA MAAILMALLA

Arja-Leena Paavola: Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

ESSEE

Elina Hiltunen: Mahdoton tulevaisuuden ennustaminen?

Kolumni

Salla Nazarenko: Keskiluokan korpivaellus

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin