Tiedonvälitys ongelmana äidinkielen opetuksen kehittämisessä

Katri Karasma

Opettajilla on liian suuri kuilu tutkimustiedon ja käytännön työn välillä. Muilla ammattikunnilla ei liene vastaavaa. Opettaja tutkijana -asenne ei ole lievittänyt tilannetta. Edelleenkään ei tiedotus toimi. Edes väitöskirjoista tieto ei välity kentälle. Ristiriitoja on liiaksi.

Alistuskonjunktiot muuttuvat toiminnallisessa kielenoppimisessa karate-liikkeiksi. (Kuva: Maija Ahonen, julkaistu 1. kerran Perhonjokilaakso-lehdessä 23.1.19)

Ruotsissa on internetpalsta www.skolporten.se, jossa kerrotaan kaikista opetusalan väitöskirjoista, tutkimuksista ja kongresseista. Väittelijää haastatellaan ja häneltä kysytään väitöskirjan tuloksia soveltavasti. Vastaavaa tarvittaisiin Suomessa. Opetusalan väitöksiä ilmestyy siellä enemmän kuin Suomessa.

Äidinkieli koulussa täytti viime vuonna 175 vuotta. Perustin facebook-ryhmän Suomen kieli oppiaineena 175 vuotta. Tapahtumaa eivät muut juhlineet. Mikä voisi olla syynä? Ensimmäiseksi herää epäily siitä, onko oppiaine kriisissä. Äidinkielen opettajat eivät halua tietää oppihistoriastaan. Se on kuitenkin hyvin tiedossa. Ensimmäinen opetussuunnitelma, jossa suomen kieli mainittiin, ilmestyi 6.11.1843 ja astui voimaan 24.8.1844.

Nikolai I hyväksyi suomen kielen oppiaineeksi, sillä samalla ruotsin kieli pudotettiin pois ja venäjän kielen tunteja lisättiin. Suomen kieli sai kaksi tuntia yläalkeiskoulun ylimmälle eli neljännelle luokalle ja samoin kaksi tuntia lukioon sekä A-linjalle eli pappisuralle aikoville että B-linjalle, joka suuntautui virkamiesten valmistukseen. Vuosisatojen uurastus asian hyväksi tuotti vihdoin tuloksen. En puutu varhaishistoriaan kuitenkaan enempää.

Vastakohta yleisten kasvatustieteilijöiden ja yhden oppiaineen edustajien välillä on raastava. ”Unohda oppiaineesi!” -vaatimus on kohtuuton. Uusi opetussuunnitelma, jossa korostuu liiaksi laaja-alainen oppiminen ja yhteistyö yli oppiainerajojen, on pilannut ilmapiiriä ja nakertaa oppiainetietoisuutta. Sen pitäisi olla kuitenkin yhtä tärkeä kuin opetushallituksen muotitermiksi ajama kielitietoisuus.

Olisiko kielitietoisuus nykyajan kielioppia? Kielioppi terminä on jätetty pois uudesta opetussuunnitelmasta. Siinä on jälleen kielitieteilijöiden ”kikka”, jolla he arvelevat poistavansa kielenoppimiseen liittyvät pelot. Tarjolla olisi toiminnallinen kielioppi mutta sitä ei oikeaoppinen kielitieteilijä voi ymmärtää. Toiminnallinen kun lähtee kielenpuhujasta ja hyväksyy jokaisen oman subjektiivisen kieliopin eikä näe ainoaksi oikeaksi kielitieteilijöiden kehittämää aikuiskielioppia. Toiminnallinen kielioppi on oppilaskeskeistä, Iso suomen kielioppi opettajakeskeinen. Toiminnallinen kielioppi tekee oppimisen haastavaksi ja hauskaksi. Siinä käytetään draaman keinoja. Tulisiko oppiaine jo liian hauskaksi?

Oppiaineen nimen merkitykset

Äidinkieli-nimitystä on käytetty oppiaineen nimenä 1870-luvulta. Oppiaineeseen virallisena terminä 1998 liitetty kirjallisuus herätti paljon vastustusta. Se ei tuonut mitään uutta nimen lisäksi, sillä tuntimäärät pysyivät samoina. Opettajan pätevyysvaatimukset eivät muuttuneet. Yhtä hyvin nimeen olisi voitu vaatia oppiaineen kaikki muutkin osa-alueet. Se olisi ollut naurettavaa. Uusissa opetussuunnitelmissa nimi on rakennettu hierarkiaksi, johon oppimäärä suomi toisena kielenä on saatu sovitetuksi.

Kun suosin nimitystä äidinkieli, on oma assosiaationi, että äidinkieli kuuluu opettajankoulutuslaitokseen ja sen koulutusohjelmiin ja oppiaineisiin, kun taas suomen kieli on yliopistojen suomen kielen laitosten heiniä. Tällaista tehtävän ja sisältöjen jakoa ei voitu tehdä ainakaan Turun yliopistossa, jossa hoidin professorin virkaa 34 vuotta.

Suomen kielen laitos puhui yhtä paljon äidinkielen hyväksi. Professori Aimo Hakanen suosi termiä Turun Sanomiin kirjoittaessaan. Nyt olen itsekin alkanut käyttää molempia termejä. Elämme synonyymien maailmassa. Voimme toki yrittää antaa sanoille oman merkityksemme mutta onnistuaksemme meidän täytyisi luoda aivan oma sana. Meidän täytyisi tehdä keksintö. Peppi Pitkätossu keksi pönkin. Se ei häntä kuitenkaan pitkälle siivittänyt. Vaikka hänellä oli hyvä sana ja hän luuli sen avulla valloittavansa maailmaa ja sai muut uskomaan itseensä, joutui hän välillä epätoivoon, kun kukaan eikä hän itsekään tiennyt, mitä sana tarkoittaa.

Kirjaani KRISTALLIPALLO – äidinkielen opetuksen käsitteet (2018) olen ottanut termit suomen kielen tutkimus eli fennistiikka (research on the Finnish language) ja äidinkieli (mother tongue) sekä äidinkieli ja kirjallisuus (mother tongue and literature). Eurooppalaiset tutkijat ovat ratkaisseet pulman oman alan lehdessä nimittämällä sen L1:ksi. Se tekee selväksi, että on kyseessä ensinnä opittava kieli eli äidinkieli.

Niputuksen uhrina olo ei ole hauskaa

Monet termit ovat synonyymisia, merkityseroja voidaan korostaa tietoisesti. Termiviidakko voi olla eksyttävä, ehkä joku kokee sen hyväksi piilopaikaksi. Ainedidaktiikkaa käytetään nipputerminä. Sitä tarvitaan, kun kaikkia eri aineita ei voitaisi mainita erikseen. Luettelosta tulisi liian pitkä. Termiä tarvitaan siis käytännöllisistä syistä. Kaikkien oppiaineiden yhdistäminen tai edes muutaman on tietysti mahdollista, mutta teoreettisesti niissä ei voida tietenkään syventyä yhteen aineeseen. Niistä puuttuu siis tieteen demarkaatio, joka on perusedellytys tieteellisyydelle. Kutsun ainedidaktiikkaa pseudotieteeksi, koska siltä puuttuu sisäinen demarkaatio. On ikävää ja väärin, että kaikki aineet niputetaan eikä anneta niiden kehittyä omaa tahtiaan.

Suomessa on Suomen ainedidaktinen tutkimusseura hyväksytty Tieteellisten seurain valtuuskuntaan. Seuran sivuston konferenssien esitteet ovat vuosilta 2016–17. Äidinkielen merkittävimpiä kansainvälisiä kongresseja ja aikakauskirjaa ei siellä mainita lainkaan, siihen ei ole edes viittauksia. Itse katson, että seuran sivustolla pitäisi olla erilliset osastot joka aineelle. On vahinko, että yleisen kasvatustieteen paine koetaan niin voimakkaaksi, että tarvitaan yhteistä rintamaa, jossa ei moniäänisyys kuulu.

Äidinkielen opettajille on tarjolla kansainvälinen ARLE-yhdistys, jolla on lehti L1 – Educational studies in language and literature ja joka toinen vuosi pidettävä kongressi. ARLE on lyhenne sanoista The International Association for Research in L1 Education.

Väitöskirjoista ei välity tietoa

Esittelen tekeillä olevassa kirjassani AIKKA-puun omenia Ruotsissa ilmestyneitä uusimpia väitöskirjoja. Niistä on syytä mainita, että Elin Sundström Sjödin (2019) pohtii, mitä ongelmia lukemisen ja kirjallisuuden ylikorostus tuottaa syrjäytyville. Ruotsiaineen lukion kieltä selvitti Fredrik Hansson (2011), Christoffer Dahl (2015) kirjallisuuden legitimointia, Eva Nilson (2017) lukemistapoja lukion kansallisissa kokeissa ja Marie Nordmark (2014) digitaalista kirjoittamista.

Verkkosivusto Skolportenin äänestyksessä parhaaksi väitöskirjaksi äänestetty Helen Winzellin (2018) väitös paljastaa samoja puutteita, mitä Suomessakin on opettajien koulutuksessa. Se kertoi, miksi kirjoittamisen koulutuksesta ei saada eväitä opetustyötä varten. Uusien opettajien ymmärrys kirjoituksenopetuksesta muuttuu oppilasläheisen toiminnan kokemuksista – siis opettajan, oppilaan ja opetussisällön välisestä kohtaamisesta.

Kirjoittaja on äidinkielen didaktiikan emeritaprofessori.

Lähteet

Dahl, Christoffer. 2015. Litteraturstudiets legitimeringar. Analys av skrift och bild i fem läromedel i litteratur för gymnasieskolan. Göteborgs universitet.
Hansson, Fredrik. 2011. På jakt efter språk : om språkdelen i gymnasieskolans svenskämne. Malmö högskola.
Karasma, Katri. 2018. KRISTALLIPALLO – äidinkielen opetuksen käsitteet. Helsinki: Opus Liberum.
Nilson, Eva. 2017. Att skapa en läsare Läsarter och läsare av litterär text i svenskämnets nationella examination på gymnasiet – åren 1968 till 2013. Stockholms universitet.
Nordmark, Marie. 2014. Digitalt skrivande i gymnasieskolans svenskundervisning: en ämnesdidaktisk studie av skrivprocessen. Örebro University, School of Humanities, Education and Social Sciences.
Sundström Sjödin, Elin. 2019. Where is the critical in literacy? Tracing performances of literature reading, readers and non-readers in educational practice. Örebro Studies in Education 59 and Örebro Studies in Educational Sciences with an Emphasis on Didactics 18.
Winzell, Helen. 2018. Lära för skrivundervisning: En studie om skrivdidaktisk kunskap i ämneslärarutbildningen och läraryrket. Linköpings universitet. Institutionen för kultur och kommunikation.

MATKALLA MAAILMALLA

Arja-Leena Paavola: Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

ESSEE

Elina Hiltunen: Mahdoton tulevaisuuden ennustaminen?

Kolumni

Salla Nazarenko: Keskiluokan korpivaellus

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin