Toimittaja purkaa Kiina-myyttejä

Pekka Wahlstedt

Mari Manninen: Kiinalainen juttu. 33 Kiina-myyttiä, jotka vaativat kumousta. Atena 2018

Tunnettu on Edward Saidin väite länsimaita vaivaavasta orientalismista. Kaukaisesta Kiinasta jos jostain on helppo muodostaa yksinkertaistettuja ja mustavalkoisia kuvia ja myyttejä.

Näitä ovat uskomukset, että Kiinalaiset syövät aina riisiä, kiinalainen tuote on huonolaatuinen, Pekingin ilmansaasteet ovat maailman pahimmat, Kiinalla on 5000-vuotinen historia ja Kiinan muuri näkyy kuuhun.

Kiinassa pitkään asunut ja työskennellyt toimittaja Mari Manninen tuntee ja avaa myyttien takaista todellisuutta kirjassaan.

Jotkut ovat kiinalaisten omaa keksintöä ja tarkoitettu korostamaan maan ja puolueen suuruutta ja mahtavuutta, kuten Kiinan myytti euroopan maita vanhemmasta historiasta ja loputtoman pitkästä muurista.

Mutta esimerkiksi uskomus kiinalaisten yksipuolisesta riisi-ravinnosta on amerikkalaisten luoma. Kiinalaisesta ruasta tuli muodikasta 1880-luvun New Yorkissa. Vähitellen se alkoi amerikkalaistua, ja lopulta monipuolisesta ruokavaliosta jäi jäljelle amerikkalaisille mieleinen imeläksi ja pehmeäksi valmistettu riisi.

Peging jää maailman saastuneimpien kaupunkien listalla sijalle 57, vaikka kaikkien mieleen on syöpynyt kuva saastesumussa hengitussuojaimilla pyöräilevistä pekingiläisistä.

Syypäänä on suomalaisen median rummutus. Manninen epäilee syyn olevan yksinkertainen: suomalaismedia ei ole raportoinut esimerkiksi Intian Delhin huonommasta ilmasta, koska sillä ei ole vakituisia kirjeenvaihtajia Intiassa.

Kiinan suhteen median vastuu on mitä merkittävin, koska maa on nousemassa johtavien valtioiden kärkeen. Lööppien yksinkertaistusten sijaan tarvitaan tietoa, tulkintaa ja ymmärtämistä sujuvaa kanssakäymistä varten

Kiinalaiset tuotteet eivät ole laadullisesti huonompia kuin eurooppalaiset – mutta innovaatiokehitys laahaa jäljessä. Kiinalaisten luovuuden tiellä on erityisesti koululaitos, jossa opettajan aukotoriteetti on ehdoton ja vastausten pitää tulla kuin suoraan kirjasta siteerattuina.

Mannisen kirjasta jää mieleen kuva, että Kiina on melkoinen hybridi, ei vain kommunismin ja markkinatalouden yhdistämisessä, vaan kaikessa Kiinan historiaa ja muuria myöten, joka muostuu eri aikoina rakennetuista erilaisista pätkistä ja aukoista.

Tiedetoimittaja 4/2020


Kannen kuva: Vesa-Matti Väärä

Pääkirjoitus

Tuukka Tammi: Monikasvoinen tiedetoimittaja on valpas otus

SUURAPURAHALLA KUVATAAN ELÄIMEN TUNTEITA

Ulla Järvi: Haluatko tietää, mistä sika nauttii?
Ulla Järvi: Saparon kertomaa
EUROOPPALAISTA ELÄMÄÄ KORONAN VARJOSSA

Sanna Kivimäki: Berliinin Falling Walls täynnä tulevaisuutta ja toivoa – myös etänä
Päivi Kapiainen-Heiskanen: Sukupuoli ja -polvi korostuvat eurooppalaisten etätyökokemuksissa
Aki Petteri Lehtinen: Elämän monet mahdollisuudet

TEKIJÄINOIKEUKSILLA VOI MYÖS KIKKAILLA

Päivi Kapiainen-Heiskanen: Tiedätkö, kuka laskuttaa kuvistasi?

KENEN EHDOILLA PUHUTAAN SEKSITYÖSTÄ?

Salla Nazarenko: Puhe seksityöstä on puhetta etuoikeuksista
Näin sen luin

Aki Petteri Lehtinen: Viisautta rakastavat naiset

Kirjat

Aki Petteri Lehtinen: Drugs, please
Aki Petteri Lehtinen: Aivojen sopukoista
Pekka Wahlstedt: Yhteinen kieli ei takaa yhteistä ymmärrystä
Pekka Wahlstedt: Selviytymistarinoita uupumuksesta
Pekka Wahlstedt: Tiedekulman pokkari avaa vallan umpisolmuja

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin