Turkin tapahtumat herättivät kysymään, onko akateeminen vapaus pelkkää nostalgiaa

Sanna Kivimäki

Turkin yliopisto- ja koulumaailmaa koetelleet poliittiset puhdistukset ovat herättäneet keskustelua akateemisesta vapaudesta niin meillä kuin muuallakin. Yliopistohuhujen mukaan akateeminen vapaus on jotakin sellaista, josta voivat nauttia lähinnä eläkkeellä olevat professorit, jos hekään. Lajitovereidensa ”sananvapauden”, ”ilmaisunvapauden”, ”taiteellisen vapauden” ja ”journalistisen vapauden” tavoin ”akateeminen vapaus” on hankala käsite: lupaa paljon ja kuulostaa hyvältä, mutta tarkemmin tarkasteltuna se on jotakin paljon monimutkaisempaa.

Pikagallup lähiympäristössä osoittaa, että akateeminen vapaus tarkoittaa eri ihmisille varsin eritasoisia asioita: yhdelle vapautta nukkua aamulla pitkään, toiselle mahdollisuutta toteuttaa itseään, kolmannelle yritystä sanoa jotakin mielekästä strategioiden määrittelemässä tulosjohdetussa yliopistossa. Akateemista vapautta on vaikeaa on määritellä, mutta ilman määrittely-yrityksiäkään ei voi tulla toimeen. Onko akateeminen vapaus vapautta jostakin vai vapaus johonkin? Kenen vapaudesta puhutaan, yksilön, yhteisön vai instituution?

“Mielestäni akateeminen vapaus on ihanne, jota kohden täytyy koko ajan pyrkiä”, sanoo professori Jussi Välimaa, joka tutkii korkeakoulumaailmaa Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimusyksikössä. “Periaatteessa akateeminen vapaus tarkoittaa vapautta ajatella, puhua ja julkaista ilman, että tätä vapautta rajoittaa mikään poliittinen, uskonnollinen tai yhteiskunnallinen ideologia. Akateeminen vapaus liittyy läheisesti yliopistojen autonomiaan, sillä ilman itsenäisiä instituutioita ei yksittäisten ihmisten akateeminen vapaus voi toteutua. Tästä syystä hyökkäykset yliopistojen autonomiaa vastaan ovat uhka myös akateemiselle vapaudelle.”

“Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että akateeminen vapaus ei ole koskaan täydellistä”, Välimaa jatkaa. “Meidän ajatteluumme vaikuttavat myös akatemian omat säännöt ja normit. Tieteenalojen traditiot suuntaavat ja ohjaavat ajatteluamme.”

Samaan tapaan akateemista vapautta problematisoi kansainvälisten asioiden päällikkö Johanna Hakala Suomen Akatemiasta. Hakala tutki väitöskirjassan (2009) akateemisten tutkimuskulttuureiden muutosta suomalaisissa yliopistoissa.

“Tieteenala ja paikallisen yhteisön kulttuuri näyttivät ohjaavan sosiaalistumista tutkimukseen ja suhtautumista poliittiseen ohjailuun. Eli niin kauan kun olemme sosiaalisia, osa jonkin tieteen traditiota, täyttä yksilöllistä vapautta ei tietenkään ole. Tieteenalat ovat suhteellisen pysyviä rakenteita, kun taas organisaatioiden, tiedepolitiikan ja paikallisen yhteisön merkitys vaihtelee paljon enemmän”, hän jatkaa.

Raha ja ura ratkaisevat

Yksinkertaisin totuus akateemisesta vapaudesta lienee se, että raha rauhoittaa ja vapauttaa. Yliopistolain uudistus (2010) lisäsi periaatteessa yliopistojen autonomiaa, mutta rahoitusongelmia se ei ratkaissut. Yliopistoindeksiä on leikattu useana vuonna ja taloudellinen ohjaus on siksi voimakasta. Rahoitusta on lisäksi haettava muualta, kuten yrityksiltä, eikä valtion kassakaan ole pyyteetön. Saatavaan pottiin vaikuttaa muun muassa ns. Jufo-lieka, tutkijoiden tuottamien kansainvälisten, arvostettujen julkaisujen määrä.

Runsas ja pitkäaikainen rahoitus voi antaa mahdollisuuksia monitieteiseen riskinottoon. Jos rahoitus on kunnossa, voi vierailla eri aloilla, lukea jotakin, jonka hyötyä ei ennalta tiedä. Liian tarkka urasuunnittelu voi kapeuttaa tutkimusideoita ja -hankkeita.

“Akateeminen ura voi rakenteena vaikuttaa siihen, mitä haluamme tehdä ja julkaista”, arvioi Jussi Välimaa. “Professuureja saa varmimmin, jos keskittyy oman tieteenalansa ydinkysymyksiin, jotka traditio määrittää. Monitieteiset tai tieteiden väliset kysymykset voivat tällöin jäädä – ja usein jäävätkin – marginaaliin tai huomiotta”, hän jatkaa.

“Tieteenalaan tai koulukuntaan liiaksi kiinnittyminen, kiire ja rahoituksen puuttuminen varmastikin estävät luovaa ajattelua, mutta onko se nimenomaan akateemisen vapauden puutetta”, pohtii puolestaan Johanna Hakala. “Muuten kai akateeminen vapaus tarkoittaisi sitä, että kenellä tahansa olisi oikeus tutkia ja ajatella jollakin rahoituksella omassa tahdissaan sitä mitä haluaa. Joku voi ajatella niinkin, että akateemista vapautta rajoittaa se, jos ryhmissä ja laitoksilla rajataan lähetettävien hakemusten määrää. Toisaalta arvelen, että huippuryhmissä kollektiivinen kontrolli hakemusten suhteen on aina ollut varsin suurta”, Hakala pohtii.

Akateeminen ilmastonmuutos?

“Akateemiseen vapauteen liittyy paljon kaikenlaista nostalgiaa, ajatusta siitä, että kaikki oli ennen paremmin. Jos kuitenkin ajatellaan akateemista vapautta vaikkapa suhteessa tutkimuksen poliittiseen sensuuriin, niin luulen että meillä Suomessa on menty hyvään suuntaan”, sanoo Johanna Hakala. “Ja vaikka ajateltaisiin akateemisen vapauden laajinta mahdollista määritelmää, eli mahdollisuutta tutkimukseen ja luovaan ajatteluun, en usko että Suomessa siinä on hirveän suuria muutoksia tapahtunut. Esimerkiksi menneinä vuosikymmeninä assistenttien vapaus professoreiden apulaisina saattoi olla aika rajattua”, hän jatkaa.

Jokin sentään oli ennen paremmin: akateemisen työn arvostus.

Jokin sentään oli ennen paremmin: akateemisen työn arvostus. Kansalaisten tutkijoihin kohdistuma vihapuhe ja poliitikkojen yliopistoväkeen kohdistama ivapuhe ovat ilmiöitä, joita ei Suomessa ole ennen nähty.
“Tämänhetkinen yhteiskunnallinen ilmapiiri on mielestäni merkittävä uhka akateemiselle vapaudelle Suomessa. Etenkin sosiaalisen median keskusteluissa ei arvosteta asiallista argumentaatiota ja tietoon perustuvaa päätöksentekoa”, arvioi Jussi Välimaa. “Tähän on osaltaan syynä laajalle levinnyt kulttuurirelativismi, jossa ajatellaan, että kaikki argumentit ovat vain mielipiteitä ja siksi samanarvoisia. Pidän tällaisen asiallista argumentaatiota halveksivan keskustelun leviämistä pahimpana uhkana akateemiselle vapaudelle, sillä se halveksii asiallista keskustelua sinänsä.”
“Samaa sukua on tietoon perustuvan päätöksenteon halveksunta”, Välimaa jatkaa. “Se on johtanut siihen, että kaiken maailman konsulteilta tilataan ns. tutkimuksia, jotka nätisti palvelevat poliitikkojen ennakko-oletuksia ja oman politiikan perustelemista.”

Onko tutkijoilla sananvapautta?

Kuvankaappaus Chronicle of Higher Education -sivustolta.

Kuvankaappaus Chronicle of Higher Education -sivustolta.

Se, mitä akateemisella vapaudella ja tutkijoiden sanavapaudella tarkoitetaan ja miten niitä säädellään, vaihtelee eri maissa. Esimerkiksi yhdysvaltalainen Chronicle of Higher Education –sivusto kertoo useita tapauksia tutkijoiden sananvapauden rajoittamisesta, sensuurista ja työpaikkojen menettämisistä.”Eräässä tapauksessa yliopisto halusi sensuroida lääketieteilijän tekstin, jossa viitattiin hoitajien ja potilaiden välisiin eroottisiin suhteisiin”, kertoo Johanna Hakala. “Kyllä tämä vaikuttaa sekä luovan ajattelun rajoittamiselta että sensuurilta. Akateemisen vapauden kapeassa määritelmässähän on kyse juuri sensuurin puutteesta, eli vapaudesta ajatella ja sanoa julki ajatukset ilman että vallanpitäjät sensuroivat. Meillä Suomessa Ulkopoliittisen Instituutin Venäjä-tutkijoiden saama kritiikki herätti laajaa halua kumota kyseiset johtopäätökset. Lienee määrittelykysymys, oliko siinä kyse normaalista sisältökeskustelusta vai halusta rajoittaa tutkijoiden vapautta”, Hakala pohtii.

Suomessa tutkijoiden sananvapausasioita puidaan parhaillaan Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan ja Suomen Penin voimin. Haussa on konkreettisia keinoja tutkijoiden sananvapauden kollektiiviseksi tukemiseksi. Suomen Pen -yhdistyksen sivuilla Nuorisotutkimuksen verkoston johtaja Leena Suurpää kirjoittaa, että tieteeltä vaaditaan entistä suurempaa avoimutta samaan aikaan, kun sen tekeminen on yhä ennakoimattomampaa. Maailmanpolittiiset tapahtumat ja näennäisen vapaa sosiaalinen media ovat muuttaneet toimintaympäristöjä merkittävästi. Turvattomuuden ilmapiirissä tiedeyhteisöt alkavat pelätä riskinottoja eivätkä uskalla laajentaa tieteen tekemisen horisontteja. Kyseessä on maailmanlaajuinen ilmiö, Suurpää kirjoittaa. Yhtäältä kyse voi olla itsesensuurista, toisaalta ihan konkreettisesta uhasta. Tutkijat saattavat tulla pidätetyiksi tai jopa surmatuiksi, kuten kävi helmikuussa ammattiyhdistysliikettä tutkineelle väitöskirjantekijälle Egyptissä.

Reagoiko Suomi Turkkiin?

Turkin poliittiset puhdistukset saivat Helsingin Sanomat kysymään pääkirjoituksessaan (1.8.2016), miksi täkäläinen yliopistoväki ei reagoi Turkin tapahtumiin näyttävämmin. Kiinnostavaa kyllä, samaa kysymystä ei osoitettu eettisyyttään vakuuttaville yrityksille. Esimerkiksi TeliaSonera omistaa ison osan Türkcellistä, paikallisesta puhelinoperaattorista.

Suomen yliopistoväki, kuten muunkin maailman yliopistoväki, kyllä reagoi Turkin tapahtumiin. Esimerkiksi oikeusoppineet Martti Koskenniemi ja Jukka Kekkonen tuomitsivat mielivaltaiset puhdistustoimet televisiossa heti vallankaappausyrityksen jälkeen. Tieteellisten seurain valtuuskunnan ihmisoikeuskomitea vetosi Turkkiin kovasanaisesti kansainvälisen ihmisoikeusverkoston jäsenenä. Yliopistojen rehtorit ovat lähettäneet vetoomuksia täällä työskentelevien turkkilaisten tutkijoiden puolesta ja tutkijoille on haettu rahoitusta kansainvälisen Scholar Rescue Fundin kautta.

Näkyvä avaus Turkin tilanteen kartoittamiseksi oli myös 25.9.2016 järjestetty Academic Freedom and the Turkish Turmoil –symposium Helsingin yliopistossa.
“Symposiumin järjestämisestä päätettiin dekaanin kanssa heti kun saimme tietää, että yliopistoja suljettiin ja yliopistoväkeä irtisanottiin vallankaappausyrityksen jälkeen”, kertoo turkkilaissyntyinen Yonca Ermutlu, joka koordinoi kansainvälistä viestinnän maisteriohjelmaa Helsingin yliopistossa.

“Ajattelimme, että jos järjestämme symposiumin, ihmiset saisivat luotettavaa taustatietoa Turkin nykytilanteesta ja politiikasta. Voi olla, että ei koskaan tiedetä ketkä olivat vallankaappausyrityksen takana. Se kuitenkin on selvää, että Turkin hallitus on tehnyt siviilivallankaappauksen ja toimii epädemokraattisesti tehdessään päätöksiä, jotka ovat muuttaneet Turkin koulutusjärjestelmää todella paljon.
“Tilanne on kauhea varsinkin opiskelijoille, joiden oppilaitokset on suljettu yllättäen. Opiskelijat eivät saa tutkintotodistuksia eivätkä opintosuoritusotteita voidakseen todistaa olleensa jonkun yliopiston opiskelijoita. Tilanne on sama myös peruskouluissa ja lukioissa, opettajia on irtisanottu ja kouluja suljettu. Lukuvuoden alku jätti monet ilman opiskelupaikkaa.”

En ajattele, että jonkun yliopiston sulkeminen tai professuurin lopettaminen taloudellisista syistä eroaisi kovin paljon siitä että ne lopetettaisiin ideologisista syistä.

Vaikka Turkin tapahtumat ovat aivan omaa luokkansa, Ermutlu näkee samankaltaisuuksia myös Suomen tilanteen kanssa. “Totta kai akateemiseen vapauteen liittyvät kysymykset ovat hyvin ajankohtaista täälläkin. Kaikki Suomessa tehdyt, koulutukseen kohdistuvat taloudelliset päätökset ovat myös poliittisia päätöksiä. En ajattele, että jonkun yliopiston sulkeminen tai professuurin lopettaminen taloudellisista syistä eroaisi kovin paljon siitä että ne lopetettaisiin ideologisista syistä. Viime kädessä molemmat päätökset ovat ihan fataaleja jonkun tutkimusaiheen kannalta.”

Mitä kuuluu Turkkiin juuri nyt?

“Turkin tapahtumissa on kyse ehkä enemmän AKP:n sisäisistä puhdistuksista ja koko julkisen sektorin hampaattomaksi tekemisestä kuin sinänsä akateemisen vapauden rajoittamisesta”, sanoo hiljattain Istanbulista palannut tutkija Meri Kytö Tampereen yliopistosta. Kytö tutkii musiikkikulttuureita ja äänimaisemia, muun muassa Istanbulissa. – Vallankaappausyrityksen jälkeiset puhdistukset eivät ole kohdistuneet vain yliopistoväkeen, vaan kaikkiin, joita epäillään yhteyksistä gülenisteihin ja jotka kritisoivat hallituspuoluetta. Tiukat terrorisminvastaiset lait tuottavat terrorismiepäilyksiä sattumanvaraisesti. Yliopistolla terrorismiepäilyn syyksi riitti allekirjoitus Researchers for peace –järjestön addressissa, joka kehotti rauhanneuvotteluiden uudelleen aloittamiseen kurdikysymyksen ratkaisemiseksi. Sananvapaus on hyvin heikkoa kaikkialla, vahvasti puoluepolitiikan määrittämää.

“Turkissa on niin monenlaisia yliopistoja, että voi olla, että puhdistustoimet eivät näy kaikkialla samalla lailla. AKP:n aika on tuonut mukanaan taloudellista kasvua ja kouluttautumishaluiselle keskiluokalle on perustettu uusia yliopistoja. Yliopistoista ja valtion virastoista poistettiin huivittomuuspakko. Arvostetuimpia yliopistoja ovat vanhat valtionyliopistot, joissa ministereidenkin lapset opiskelevat. Osa maaseutuyliopistoista puolestaan on hyvin praktisia oppilaitoksia, meidän ammattikorkeakouluja vastaavia”, Kytö kuvailee.

“Istanbulissa jäi vähän sellainen vaikutelma, että paikalliset kollegat suhtautuvat näihin äkkijyrkkiin muutoksiin typertyneinä, mutta tottuneesti – aina viiden vuoden välein tapahtuu jotakin suuria mullistuksia. Toisaalta poliittinen ilmapiiri on ollut vähittäisessä muutoksessa jo pitkään. Etenkin netin käyttöä on pyritty aktiivisesti rajoittamaan pitkin 2000-lukua. Siksi juuri dosentiksi valitulle kollegalleni ei tullut yllätyksenä pyyntö poistua Facebookista, joka määriteltiin dosentille sopimattomaksi ympäristöksi”, Kytö kertoo.

Samaa viestiä sattumanvaraisuudesta ja varuillaan olosta lähettää uransa keskivaiheilla oleva turkkilainen, Turkissa työskentelevä viestinnän tutkija, joka ei halua nimeään julkistettavan. Matkustuskiellon vuoksi hän on osallistunut kansainväliseen yhteistyöhön muun muassa Skypen välityksellä. “Juuri nyt kukaan ei tunne itseään erityisen vapaaksi, vaan enemmän tai vähemmän uhanalaiseksi, hän kertoo. Työnsä voi menettää ilman mitään legitiimiä syytä. Ajantasaista tietoa siitä, missä turkkilaisissa yliopistoissa juuri tällä viikolla mennään, voi etsiä riippumattomasta Bianet-verkkojulkaisusta”, hän kertoo.

MATKALLA MAAILMALLA

Arja-Leena Paavola: Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

ESSEE

Elina Hiltunen: Mahdoton tulevaisuuden ennustaminen?

Kolumni

Salla Nazarenko: Keskiluokan korpivaellus

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin