Tutkijoilla näytön paikka parantaa tiedeviestintää

Pekka Wahlstedt

Kari Raivio: Näytön paikka. Tutkimustiedon käyttö ja väärinkäyttö. Gaudeamus 2019

Tieteen arvostus laskee samaa tahtia kuin tieteen sovellusten merkitys kasvaa. Tieteen erityisellä tunnusmerkillä, empiirisesti testatulla näytöllä, ei enää näytä olevan suurtakaan merkitystä julkisessa keskustelussa.

Jopa yhteiskunnan huipulla, päättäjien keskuudessa, tieteeseen suhtaudutaan väheksyen, toteaa Kari Raivio uudessa kirjassaan. Juha Sipilän ”Kaiken maailman dosentit” vain tiivistää yleisen suhtautumisen, sillä poliitikkojen kuuntelemista asiantuntijoista suurin osa edustaa elinkeinoelämää ja pieni vähemmistö yliopistotutkijoita.

Todistusarvoa voi saada suoranainen taikauskokin, jopa mittelössä kovien luonnontieteiden kanssa.

Kuitenkaan syypäänä esimerkiksi rokotuksen ja muiden lääketieteellisten hoitomuotojen torjuntaan ei ole vain sujuvasanaisten populistien ja puoskareiden kasvava joukko. Myös tiedemaailma itse, tutkijoista tiedottajiin, kaivaa maata tutkitun tiedon auktoriteettiaseman alta.

Raivio esittelee myös paljon lääketieteessä tapahtunutta tutkimusvilppiä. Tähän voisi lisätä tämän arvion kirjoittamisaikana esiin nousseen kohun vanhustenhoidon katastrofaalisesta tilasta. Jossain iltapäivälehdessä lukikin: ”Suomessa ei enää voi luottaa lääkäreihin”. Ei siksi ihme, että kokemusasiantuntijat ja muut maallikot alkavat saada jalansijaa lääkäreiden reviireillä.

Tieteellisen näytön uutisoinnissa on myös ongelmia, jotka vääristävät selkeänkin näytön. Kammioissaan viihtyvien tutkijoiden sijasta yliopistojen tiedottajat välittävät tiedettä suurelle yleisölle. Saadakseen tieteen tulokset markkinoitua tehokkaammin ulkomaailmalle tiedottajat liioittelevat ja tarjoavat pullasta vain rusinoita. Rusinoita poimivat myös erilaiset lobbarit, ja lobbauksesta on tullut oma miljoonia euroja tahkova bisnes.

Sensaatioita metsästävälle medialle tämä tietysti sopii, ja suurin osa virheellisistä tiedoista menee läpi. Tällaisten vääristyminen välttämisessä tai vähentämisessä tiedetoimittajat ovat avainasemassa.

Raivio kirjoittaa selkeäsanaisesti kuin tiedetoimittaja. Hän myös esittelee, miten monimutkainen tieteellinen tieto syntyy, jalostuu ja saa lopullisen muotonsa. Raivio myös tarjoaa tienviittoja ja työkaluja, joilla erottaa totuus harhasta hölynpölyä tulvillaan olevassa internetissä.

Kannen kuva: Tapani Niemi

Pääkirjoitus

Ulla Järvi: Kyynel lehmän kylkeä vasten

ÄÄNI ÄÄNETTÖMILLE

Tapani Niemi: Saako tiedejournalisti essehtiä? Osa I

RAHKASAMMALEITA JA PERINNEKASVEJA

Eeva Pitkälä: Idästä saapui valloittaja
Arja-Leena Paavola: Perinnekasvien geeneillä taataan tulevaisuuden ruokaturvaa
SOTA-AJAN VIESTEJÄ JÄLKIPOLVILLE

Kalle Virtapohja: Pekka Peitsen karmea kankkunen
Päivi Kapiainen-Heiskanen: Muisti tuo sodan iholle

TEKSTIEN SISÄLLÄ

Aki Petteri Lehtinen: Kuinka tiedeteksti käsitetään
Aki Petteri Lehtinen: Kritiikki edistää ymmärrystä – kunhan kohteena on teos eikä ihminen
APURAHAHAKU MIELESSÄ

Annu Kekäläinen: Hakisinko apurahaa?

Kirjat

Arja-Leena Paavola: Hämmentävä pamfletti korona-ajasta
Pekka Wahlstedt: Hyödyn aikakausi Turun Akatemiassa
Pekka Wahlstedt: Tietopaketti mielen sairauksista
Pekka Wahlstedt: Tutkiva mielikuvitus tutkijan käytössä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin