Kuolemansairaille syöpäpotilaille annettavat katteettomat lupaukset paranemisesta ovat pahinta tieteen nimissä tapahtuvaa väärinkäyttöä. Tutkiville journalisteille onkin löytynyt runsaasti työsarkaa erilaisten ”valehoitajien” tutkimisessa. Heiltä ei edellytetä ammatillista osaamista, ja myös heidän toimintansa jää usein viranomaisvalvonnan ulkopuolella.
Hoitomenetelmiä selvittävien toimittajien on varmistettava, kuinka valehoitajat perustelevat omaa toimintaansa ja kuinka huuhaa ylipäätään voisi toimia hoitomenetelmänä.
Seminaarissa esitellyssä tapauksessa toimittajan oli selvitettävä epäkohtia perinteisen tiedonhankinnan sijasta tekeytymällä ”valepotilaaksi”. Tapausten silminnäkijät eli valehoitoja saaneet potilaat olivat ehtineet menehtyä. Tieteellistä vastanäyttöä esitetyille tuloksille etsittiin syöpäalan tutkimuksista ja alan asiantuntijoilta.
Sytostaattihoitoja vastustava valehoitaja oli lohduttanut ”toimittajapotilasta” reinkarnaatiolla ja suosittelemalla hoitomuodoksi kirjallisuutta ja runoutta. Valehoitajan mukaan ihminen on ”spirituaalinen olento, joka matkaa vain lyhyen aikaa ruumiksi kutsuttavassa karavaanissa”. Edelleen hoito-ohjeen mukaan ”sairauskin on kriisinä vain opetustilanne, jolla on oma merkitys potilaan seuraavassa elämässä”.
Pseudotieteen perusteettomat tulokset ovat pitkälti tiedetoimittajien jutuissaan esittämän kumoavan näytön varassa. Uhreiksi joutuneita potilaita ei itseään voida syyttää heille aiheutetuista ongelmista. Tieteellisesti vahvistettua tietoa hoitomenetelmistä pitäisi levittää mediassa, joka kuitenkin samalla tarjoaa julkaisualustan myös kaikenlaiselle potaskalle.
Epäkohtien korjaaminen edellyttää myös sitä, että viranomaisvalvonnan ja sitä koskevien poliittisten ratkaisujen pitäisi pohjautua enemmän asioita hankittuun tieteelliseen näyttöön.
LINKKI: Undercover science journalism