Noora Vaarala & Anton Vanha-Majamaa (toim.): Television lapset. Siltala 2019.
Kirjan otsikko antaa, ainakin vanhemman polven television lapselle, hieman harhaanjohtavan kuvan aiheesta. Television lapset herättää mielikuvia 1960-luvusta, jolloin televisio tuli tavallisiinkin koteihin uutisineen, sarjoineen ja hupiohjelmineen.
Kirjassa äänessä ovat kuitenkin television valtakauden päättymisen tai heikentymisen aikoina ruudun ääressä istuneet. Kirjoittajat ovat syntyneet 1978–1988, ja ohjelmista vanhimpia ovat 90-luvun suosituimpiin kuuluva sketsisarja Kummeli ja perhedraama Kotikatu.
Televisiokin on muuttunut aikojen myötä: esimerkkinä tosi-tv. Vuonna 1983 Aikapommi-ohjelmassa samaan huoneeseen laitettiin ajan julkkiksia, kuten Riitta Väisänen, Kauko Röhkä, Pirkko Liinamaa ja Antti Eskola. Viimeksi mainittu kritisoi ohjelman vetäjää julkkispsykologia Perhr Charpentieriä tämän mekaanisista hoitomenetelmistä ja lopulta kyseenalaisti koko ohjelman.
Enää moinen ei tulisi kuuloonkaan, ja Big Brotherkin edustaa sosiaalipornoa tai nyttemmin pelkkää pornoa.
Television voima on sen yhteisöllisyydessä: television äärelle kokoontuvat kaikki, ja ohjelma on kaikille sama. Älypuhelimista ja tableteilta jokainen katsoo ja pelaa omiaan. Kauhistuttavalla tavalla television yhteisöllisyys tuli ilmi vuoden 2001 Yhdysvaltain Kaksoistorneihin kohdistuneessa terrori-iskuissa – joista toinen tapahtui suoraan katsojien silmien edessä.
Vaikka televisio on jo selviö, aikanaan sen tuleminen oli ihme. Erään kirjan kirjoittajan mielestä Stanley Kubrickin 2001:Avaruusseikkailun musta mötikkä, jota apinat ihmettelevät, on juuri televisio. Televisio ei ole kadonnut, eikä katoa, mihinkään älypuhelimien ja tablettien myötä, sillä nekin edustavat ja soveltavat televisiota eri muodoissa – niissähän esitetään monia televisiosta tuttuja sarjoja.