Huolen ja toivon yhdistäminen on vaikea laji. Tieteen ja taiteen keinoja yhdistämällä on kuitenkin mahdollista tuottaa tietoa joka tuntuu ja joka antaa toivoa. Tässä vaikeassa lajissa onnistui lajikirjon katoa käsittelevä Vähin äänin -esitystaideteos, joka nähtiin syksyllä Jyväskylän kaupunginteatterissa. Tammikuussa 2022 esitys vierailee Turun Aurinkobaletissa.
Vähin äänin on erinomainen esimerkki tieteen ja taiteen kyvyistä yhdistää voimansa: lajien katoamista käsittelevässä esityksessä nähdään kolme ammattitanssijaa, viisitoista tanssivaa laulajaa, yksi rap-artisti ja yksi tutkija. Lopputulos on vaikuttava.
Siinä missä ihmisten kyky ottaa vastaan luonnon katastrofaalista tilaa koskevaa tietoa voi olla lukkiutunut, tunkeutuu Vähin äänin tunnetasolle väkisinkin. Alun pitkä, jo kadonneiden ja uhanlaisten lajien luettelointi johtaa katsojan pois tavanomaisista katsoja-asetuksistaan kohti epämääräistä ja ahdistavaa tunnetilaa. Luonnon epätasapainoinen tila vyöryy katsomoon eikä sille voi muuta kuin antautua. Lopuksi herätellään kuitenkin toivoa – mitä muuta meillä onkaan?
Teoksen intensiivisyys pakottaa katsojan eläytymään muiden lajien eloonjäämistaisteluun. Musiikki, koreografia sekä puku- ja valosuunnittelu luovat Jyväskylä kaupunginteatterin pienelle näyttämölle tiiviin tunnelman. Esitys alkaa jo lämpiöstä, josta katsojat johdatetaan teosta varten sävelletyn Joki virtaa -sävellyksen myötä. Mukana on myös vanhempaa musiikkia, kuten Eero Koivistoisen Linnut ovat levottomia. Tanssin liikekielestä tunnistaa ainakin tutumpia eläinhahmoja, kuten esimerkiksi tanssija Janne Kilpiön linnuista.
Ainoa estradilla nähty tutkija on Panu Halme, Jyväskylän yliopiston luonnonsuojelubiologian yliopistonlehtori. Hän vetää Jyväkylässä Katoava luonto -tutkimushanketta, johon Vähin äänin -esitys kytkeytyy.
–Sukupuuttoon liittyvät asiat ovat faktoja, joita on vaikea ottaa vastaan, Halme sanoo.
–Puhe ei auta, oli aika kokeilla muita keinoja, hän jatkaa.
Mukana Katoava luonto -hankkeessa oli alusta lähtien nainen esityksen takana, ohjaaja-koreografi Satu Tuittula, nainen myös usean muun luonnonsuojelua ja luontokatoa käsittelevän teoksen takana.
–Jokaisella tanssijalla oli pari omaa lajia, joiden olemuksesta liikekieltä kehkeytettiin faktojen pohjalta. Esimerkiksi niittynoidanlukko ja sormijäkälä tuottivat aivan erilaista ilmaisua. Varsinkin lintujen tapa liikkua oli varsin antoisaa, hän jatkaa.
Tutkija Panu Halme oppi yhteishankkeessa paljon. –Konferenssiesityksiin tottuneelle tutkijalle oli kyllä hienoa nähdä taiteellinen prosessi, Halme sanoo.
–Aluksi kyllä ihmettelin, että miksi ihmeessä pitää harjoitella niin paljon. Ylitöitä tuli tehtyä koko ajan ja vuorokausirytmi meni uusiksi. Olisi hienoa saada tavallisiinkin konferenssiesityksiin vaikka laulajia mukaan – laulun voima on niin mahtava! En usko että tämä jää viimeiseksi, hän jatkaa.
