Venäjää monitieteisesti

Pekka Wahlstedt

Markku Kivinen & Leena Vähäkylä: Venäjän palatseissa ja kaduilla. Gaudeamus 2015. 311 s.

Nyky-Venäjää tai presidentti Putinia syytetään lännen mustamaalamisesta ja vanhojen rajalinjojen uudelleen pystyttämisestä idän ja lännen välille. Mutta myös länsimaisilla on Venäjästä varsin yksinkertaistettu ja kärjistetty kuva, jota media vielä paisuttaa.

Venäjän palatseissa ja kaduilla -kirjassa todetaan, että Venäjä(kään) ei ole mikään yhtenäinen toimija, vaan monien instituutioiden, toimijoiden ja intressien ristiriitainen kokonaisuus. Kirjaa onkin ollut kirjoittamassa lähes kolmenkymmenen asiantuntijan kaarti Suomen akatemian Venäjän tutkimuksen huippuyksiköstä. Kirjassa kartoitetaan tarkoin niin talous ja hyvinvointi kuin kulttuuri ja ulkopolitiikka.

Kirjan perspektiivi on historiallinen, ja nykyajan Venäjää verrataan Pietari Suuren ja muiden tsaarien, bolsevikkien ja Neuvostoliiton ajan Venäjään. Yhteyksiä löytyy jopa niin paljon, että voidaan väittää Venäjän historian noudattavan tietynlaista aaltoliikettä, jossa valtion vahva keskittyminen ja omaehtoinen paikallisuus vuorottelevat erilaisten kumousten ja romahdusten saattelemana.

Esimerkiksi Venäjän monarkian romahtaminen vuonna 1917 vei ensin bolsevikkien hajautettuun neuvostojen valtaan. Sitä seurasi Stalinin diktatuuri ja totalitaristinen valtio. Vastaavasti Neuvostoliiton hajoaminen vuonna
1991 johti Putinin diktatuuriin ja siirtymiseen markkinataloudesta vahvaan valtioon.

Kirjassa ei tosin tarpeeksi pohdita, kuinka suuri merkitys on sillä, että sekä bolsevikkien kausi että Neuvostoliiton siirtyminen markkinatalouteen johtivat kaaokseen ja kärsimykseen.

Putin ja Stalin toivatkin turvaa ja vakautta tavallisen venäläisen elämään – Natsit pysäyttänyt generalissimus Stalin ja suuri isänmaalisuus ovat nykyään kansan keskuudessa nouseet uudestaan suosioon. Myös psykologista näkökulmaa tarvittaisiin täydentämään poliittista ja yhteiskunnallista analyysia.

Historiallinen perspektiivi antaa ainesta tulevaisuuden ennustuksille. Tosin kirjassa ei päädytä yksiselitteiseen ratkaisuun tässä asiassa, vaan yhdessä kirjoituksessa povataan Putinin autoratiivisen hallintatavan vahvistuvan, toisessa uskotaan Venäjän oppivan historiastaan ja siirtyvän kohti yksilön omaa yritteliäisyyttä suosivaa demokratiaa.

Paljon kaaosta ja kärsimystä aikaansaanut Neuvostoliiton jälkeinen aika opetti ja valmensi yrityksen ja erehtymisen kautta siirtymään hallitummin ja harkitummin demokratiaan. Autoritaarinen hallinta saa aikaan sen, että muutosta aletaan vaatia yhä voimakkaammin.

Jos otamme vakavasti huomion, että Venäjän historia noudattaa tietynlaista aaltoliikettä, olisi loogista, että Putinin jälkeen siirrytään demokratiaan ja markkinatalouteen.

Toisaalta väite historian aaltoliikkeestä on filosofinen ja tuo mieleen Hegelin ja Marxin väitteet historian dialektisesta kulusta. Olisikin ollut toivottavaa, että kirjassa olisi tarkasteltu historian lainalaisuuksia myöskin filosofiselta kannalta – onhan Marxilla ja tämän välityksellä myös Hegelillä ollut valtava vaikutus Venäjän historiaan.

MATKALLA MAAILMALLA

Arja-Leena Paavola: Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

ESSEE

Elina Hiltunen: Mahdoton tulevaisuuden ennustaminen?

Kolumni

Salla Nazarenko: Keskiluokan korpivaellus

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin