Vuoden 2020 tiedetoimittaja on Leena Mattila – Suorasuu radiotoimittaja vahvalla läsnäololla

Teksti: Harriet Öster

Kuvat: Mikko Käkelä

Parasta työssä on, kun pääsee perehtymään uusimpiin tietoihin vaikkapa aivotutkimuksen alalla – se on hirvittävän mielenkiintoista! Sitä mieltä on vuoden 2020 tiedetoimittajana palkittava YLE Radio 1:n Tiedeykkösen toimittaja Leena Mattila.

Leena Mattila on työskennellyt Ylessä toimittajana vuodesta 1998.

Tiedetomittajain liiton palkitsemisperusteluissa todetaan että Leena Mattila tekee ohjelmia vahvalla läsnäololla, ja ohjelma syntyy haastatteluhetkessä. Sitä ennen hän on syventynyt perusteellisesti aiheeseen, eli on kunnolla tehnyt toimittajan kotiläksyt.

Mattila tekee ohjelmia etenkin biotieteiden, lääketieteen ja paleontologian alueilta. Biologiaa hän on opiskellut, lääketiedettä on tarttunut matkan varrella ja paleontologia kiinnostaa muuten vaan.

Kuuntelijat saivat viime vuoden aikana valistunutta tietoa esimerkiksi suomalaisten perimästä, sukupuolikromosomien ja sairauksien yhteydestä, älylaitteiden vaikutuksesta ihmisaivoihin ja tunnesäätelyn vaikeuksista kuten myös muinaisten villamammuttien kuolemisesta sukupuuttoon. Vuonna 2018 hän muun muassa teki sarjan podcast-ohjelmia ilmastonmuutoksesta.

“Kouluissa tehdään ihmiskokeita”

– Minulla oli kolme vaihtoehtoa koulun jälkeen: halusin kielenkääntäjäksi, psykologiksi tai biologiksi. Kun kuulin, että kielenkääntäjä ei itse saa määrätä, mitä tekstejä kääntää, ja moni psykologi päättyy koulun opinto-ohjaajaksi, valinta oli selvä. Olen maalta kotoisin ja kiinnostavaa biologiaa löytyi omasta kotipihastamme Tuusulassa, Mattila sanoo.

Jyväskylän yliopistossa hän opiskeli ekologiaa ja ympäristötiedettä, sivuaineinaan hydrobiologia ja limnologia.

– Halusin pelastaa maailmaa nälänhädästä jalostamalla proteiinipitoisia palkokasveja! Hyvä ajatus, mutta sitten hoksasin, että viljaa ja papuja kyllä tuotetaan jo laivalasteittain, mutta niitä käytetään rikkaissa maissa rehuna.

Opiskelun ohessa Mattila toimi ala-asteen opettajasijaisena, joten koulumaailma tuli tutuksi. Valmistuttuaan maisteriksi hän oli muutaman vuoden opettajana myös Helsingin väliaikaisen ammattikorkeakoulun laboratorioalan oppilaitoksessa.

– Oppilaitoksessa kävi lääkäreitä luennoimassa ja he pitivät kiinnostavia luentoja. Niitä seurasin ja opin paljon. Samaan aikaan olin ryhtynyt freelance-toimittajaksi, joten tässä työt tukivat toisiaan, hän toteaa.

Opettaminen oli kivaa, mutta tsaarinaikainen halllintobyrokratia ärsytti. Ylessä hän ei saanut sivutoimilupaa, joten luennointi loppui siihen. Mielipide koulujen nykykehityksestä on tiukka.

– Opettajan työ rupeaa olemaan ihan p—stä. Tässä on jo kymmenen vuotta tehty ihmiskokeita muun muassa integroimalla koululuokkia, eikä tilannetta korjata vaikka Pisa-tulokset tippuvat ja oppilaiden stressi ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Opetushallituksessa ei ymmärretä ihmisen kehitysbiologiasta mitään. Ei kakaroilla ole mitään itseohjautuvuutta!

– Oli jo typerää, kun kaunokirjoitus muutettiin tekstaamiseksi ja sitten sekin pudotettiin pois tietokonenäppäimistöjen tieltä. Kiinalaisetkin ovat jo tuhansia vuosia tienneet, että käsin tekemisellä ja aivojen kehityksellä on suora yhteys.

Ensimmäinen ja viimeinen psykologinen testi

Kun ei siis opettajaksi, hän päätti rupeavansa toimittajaksi. Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa alkoi vuonna 1990 uusi koulutusohjelma erikoistoimittajaksi niille, joilla oli jo erikoisalan korkeakoulututkinto.

– Koulutus oli suunnattu nimenomaan radioalalle. Radiotoiminta oli vapautunut ja paljon uusia kanavia perustettu.

Mattila oli aluksi töissä kaupallisilla kanavilla ja rupesi freenä tekemään radiojuttuja Yleisradiolle. Kun vuonna 1998 vapautui paikka tiedetoimituksesta, hän haki ja sai sen.

– Hakuvaiheessa jouduin elämäni ensimmäisen – ja viimeisen – kerran psykologiseen testiin. Kysymykset olivat niin tyhmiä, että palautettaessani paperit testaajalle kyselin suoraan: “Onko tämä jonkun scientologin laatima testi vai?”

– Osoittautui, että se oli Psykologiliiton virallisesti hyväksymä testi. Hän ei kuitenkaan reputtanut minua.

– Kun sitten olin aloittamassa työt 1. huhtikuuta 1998, työkaverit kertoivat kuuluvan asiaan, että uusi työntekijä tarjoaa kakkukahvit. Noudatin ohjetta kiltisti, johon kollegat nauroivat: “Aprillia, kaikkeen sinäkin uskot!” Kakun ne kyllä söi.

Biologin koulutuksesta on hyötyä tiedetomittajalle, mutta tärkeintä Leenan Mattilan mielestä on aiheisiin syventyminen.

Tiedeohjelmien kuuntelijat eivät halua lässyä

Parikymmentä vuotta sitten työ radion tiedetoimituksessa oli hyvin toisenlaista kuin nykyään.

– Alussa nauhoitimme C-kaseteille ja ohjelmat leikattiin avokelanauhalta. Nyt nauhoitetaan digitaalisesti pienillä laitteilla ja leikkaaminen tehdään tietokoneruudulla, Mattila sanoo.

– Kun tulin taloon, meitä oli toimituksessa kahdeksan, eri aloihin erikoistunutta toimittajaa. Tiedeykkösessä meitä on nyt yksi kokopäiväinen toimittaja ja kaksi tekemässä 60-prosenttista työviikkoa. Jonkin verran ostamme juttuja freelancereilta, mutta siihen määrärahat ovat rajalliset. Tältä pohjalta teemme kaksi 50-minuuttista ohjelmaa viikossa.

– Kun yhdessä vaiheessa uudistusten ja kevennysten jälkeen ohjelmien kuuntelijaluvut putosivat, päätimme toimituksessa panostaa aiheisiin syventymiseen. Tuloksena tekemiämme podcastien ja Tiedeykkösten kuuntelukerroissa miljoona meni syksyllä rikki. Talon sisällä sitä ei kuitenkaan ole noteerattu, Mattila toteaa.

– Kuuntelijamme haluavat tietoa, eivät he halua kevyitä lässyohjelmia, missä julkkikset puuhaavat jotakin keskenään. Jotkut kuuntelijamme ovat tosi heavy usereita, varsinkin liittyen avaruusaiheisiin, genetiikkaan tai psykologiaan, kuten ahdistus- ja ADHD-ongelmiin.

– Kukaan ei oleta, että joku voisi selostaa jääkiekkoa tuntematta pelin säännöt ja tietämättä ketkä pelaavat. Kukaan ei myöskään oleta, että klassillista musiikkia voisi juontaa tuntematta alaa.

– Ei tiedejuttujakaan voi kuka tahansa tehdä ilman kunnollisia taustatietoja!

Kysymys tuleeko mieleen jokin erityisen hankala haastattelu naurattaa Mattilaa.

– Kerran olen todella joutunut lypsämään tietoa. Haastattelin tutkijaa hänen tuntemastaan nobelistista ja kysyin, minkälainen henkilö tämä on. Vastaus tuli kolmella sanalla: “Lyhyt. Aika hiljainen”.

– Sillä ei oikein 50 minuuttia täytä. Onneksi löytyi toinen henkilö kertomaan vähän enemmän.

Suomalainen tiedejournalismi on Mattilan mielestä yleisesti kehittymässä parempaan päin. Useimmissa ohjelmissa ja julkaisuissa ei enää ole höttöä niin paljon kuin aikaisemmin.

– Koko suurta yleisöä ei kuitenkaan kiinnosta faktat, tai vaihtoehtofaktatkaan. Monia kiinnostaa vain julkkikset, formulat ja muu viihde. Ihan käsittämätöntä! Mutta myydäänhän edelleen Harlekiinikirjojakin.

Väittelemistä pienestä pitäen

– On hyvä, ettei koko ajan mieti, mitä muut ajattelevat. Muuten ei muuta ehdikään miettiä, Leena Mattila toteaa.

Leena Mattilalla on taipumus tilanteessa kuin tilanteessa sanoa mielipiteenä suoraan, sen kummemmin kainostelematta. Siitä ei välttämättä aina tykätä, vaikka jälkeenpäin joku voi tulla sanomaan, että hyvä kun tuon sanoit.

– En pidä päätäni kiinni, enkä välitä, mitä muut siitä tykkäävät – olen sillä tavalla aika itserakas paskiainen.

– Perheen sisällä meillä on aina väitelty. Tottakai sanotaan vastaan esimerkiksi vanhemmille, jos on eri mieltä asioista – mielipiteille pitää kuitenkin olla perusteluja. Veljenikin kanssa on kinasteltu aivan kaikesta, eikä kumpikaan ole antanut periksi, koska kumpikaan ei ole koskaan väärässä!

– On hyvä, ettei koko ajan mieti, mitä muut ajattelevat. Muuten ei muuta ehdikään miettiä, Mattila toteaa.

Leena Mattila – faktaa

  • Syntyisin: Tuusulasta vm.1959
  • Opiskellut: Biologiaa (ekologia ja ympäristötiede + sivuaineet hydrobiologia ja limnologia) FM Jyväskylän yliopisto 1988, radiotoimittaja Tampereen yliopistosta 1991
  • Harrastaa: uusien asioiden oppimista (työ ja harrastus), kuvataiteita, teatteria, klass.musiikkia, yhdistystoimintaa ammattiliitto (RTTL – Radio- ja televisiotoimittajien liitto) sekä harrastajateatteria (viime vuosina kuiskaajana kesäteatterissa)
MATKALLA MAAILMALLA

Arja-Leena Paavola: Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

ESSEE

Elina Hiltunen: Mahdoton tulevaisuuden ennustaminen?

Kolumni

Salla Nazarenko: Keskiluokan korpivaellus

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin