Tiedetoimittajain maailmankongressi loi verkostoja Pretoriassa

Maailmankongressin ohjelma sai kiitosta mm. siitä, että ohjelmasta näkyi selvästi, että konferenssin tarkoituksena oli auttaa tiedetoimittajia ihan konkreettisesti heidän työssään.

 

World Conference of Science Journalists järjestettiin tänä vuonna Etelä-Afrikan Pretoriassa.

Suomesta osallistui konferenssiin kolme tiedetoimittajaa: Jukka Lehtinen (Kauppalehti), Antti Karhuaho (Duodecim) ja Markku Heikkilä (Lapin yliopisto). Ensi kertaa Afrikassa järjestetyn maailmankonferenssin tunnelma painottui selvästi globaaliin etelään, mikä näkyi ohjelmassa ja osallistujissa.

Konferenssi oli onnistunut. Ohjelma oli mielenkiintoinen, mutta tärkeintä oli verkostoituminen muiden tiedetoimittajien kanssa. Iltaohjelmassa päästiin tutustumaan muun muassa Pretorian yliopiston taidemuseoon sekä ruokakulttuuriin ja paikallisten käsityöläisten tuotteisiin.

Keskustelut olivat vilkkaita ja antoisia. Ohjelmasta näkyi selvästi, että konferenssin tarkoituksena on auttaa tiedetoimittajia heidän työssään, tarjota käytännöllisiä vinkkejä raportointiin sekä esitellä jopa uusia mahdollisia tulonlähteitä.

Teknologian puolella esiteltiin muun muassa kvanttilaskennan perusteita. Toimittajille kerrottiin, missä vaiheessa monimutkainen teknologia on ja miten siitä voisi koettaa lukijoille kertoa. Myös vuosikymmeniä kestävä fuusioenergiaprojekti ITER oli näkyvästi paikalla.

Terveydenhuolto oli vahvasti esillä. HIV on edelleen Afrikassa ongelma, jota pahentaa muun muassa ehkäisyvälineiden hankkimiseen liittyvä stigma. Eräänä yksityiskohtana voi mainita, että kaivostoiminta suurentaa HIV:n ilmaantuvuutta tietyillä alueilla merkitsevästi.

Näyttöön perustuvan lääketieteen rinnalla Afrikassa on edelleen sijaa myös uskomuslääkinnälle. Asia kuulosti melko oudolta tiedetoimittajien korvaan ja aiheutti tunteenpurkauksia konferenssissa. Toisaalta, kun kuuli, että hyvä terveydenhuolto on vain varakkaiden yksinoikeus, uskomukseen perustuvaa näkökulmaa voi ehkä jotenkin ymmärtää.

Ohjelman lisäksi järjestettiin retkiä, joiden kautta pääsimme tutustumaan paikallisiin kohteisiin. Retkien aiheina olivat muun muassa ihmiskunnan historia, tähtitiede ja eläinten suojelu.

Suomalaisista tiedetoimittajista Pretorian kongressiin osallistuivat Antti Karhuaho (vas.), Markku Heikkilä ja Jukka Lehtinen.

 

Maailmanliitto toipuu vaikeuksistaan

Pretoriassa pidettiin myös Maailman tiedetoimittajien järjestön yleiskokous. Siellä kerrottiin, että järjestön hallinto ja talous ovat aiempien epäselvyyksien jälkeen paremmassa kunnossa.

Yleiskokouksessa keskusteltiin vilkkaasti vuoden 2029 maailmankonferenssin järjestäjästä. Hallituksella oli kaksi ehdokasmaata: Australia ja Kiina. Kiinaa kohtaan oli kiinnostusta sen tieteen vuoksi, mutta esiin nousivat huolenaiheet lehdistönvapaudesta ja mahdollisista viisumivaikeuksista. Hallitus pyysi yleiskokoukselta näkemyksiä ennen omaa ratkaisuaan. Myöhemmin hallitus päätti valita Kiinan vuoden 2029 konferenssin isäntämaaksi.

Seuraava konferenssi järjestetään vuonna 2027 Lontoossa.

Pretoria ja Etelä-Afrikka tekivät kokonaisuudessaan hyvän vaikutelman. Maailmankonferenssin lisäksi suomalaiset osallistuivat suurlähetystön itsenäisyyspäivävastaanotolle sekä kuulivat suurlähettiläs Pekka Metson katsauksen Etelä-Afrikan tilanteesta.

Jutun kirjoittajista Jukka Lehtinen oli liiton virallinen kokousedustaja ja Antti Karhuaho liiton stipendiaatti.

 

Kiina valittiin vuoden 2029 Tiedetoimittajain maailmankongressin järjestäjämaaksi, mikä luonnollisesti sai aikaan ilonpurkauksia Kiinan delegaation edustajissa. Kuvassa tuulettavat China Society for science and technology journalism, CSSTJ:n Hepeng Jia (vas.) Ran Duan.

Uusimmat ajankohtaiset

Suomen tiedetoimittajain liiton kevätkokous 23.4. Heurekassa

Tervetuloa Suomen tiedetoimittajain liitto ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen torstaina 23.4. Tiedekeskus Heurekan vieraaksi. Kokouksen esityslistan ja ilmoittautumislinkin löydät kutsun alta. Ilmoittauduthan viimeistään 15.4. klo 12 ruokatarjoiluiden vuoksi! Illan...

Kevään apurahahaku on käynnissä 15.4. saakka

  Suomen tiedetoimittajain liiton Kopiosto-apurahojen haku on alkanut. Kevään haku jatkuu 15.4. saakka. Apurahaa voit hakea todella monenlaisiin kohteisiin: juttuprojekteihin, alan kongresseihin, koulutukseen, jne. Liiton jäsenet voivat saada tukea myös uusiin...

Poropaimenena tieteen selkosilla – Tapani Niemi taitaa metaforat

  Tiedetoimittajain liiton uratarinat jatkuvat: Ystävä luonnehti Tapani Niemeä aikanaan poropaimeneksi, joka kierteli Turun yliopiston eri laitoksilla ja poimi niistä parhaat palat aiheiksi radio-ohjelmiin. Niemen taival tiedetoimittajana kattaa 1970-luvun...

Aikuiskasvatus-lehden toimituspäällikkö on utelias generalisti

Terhi Kouvo on monessa mukana. Vertaisarvioidun Aikuiskasvatus-tiedelehden toimituspäällikkyys on hänen päätoimensa Kvs-säätiössä. Sen rinnalla hänellä on aina meneillään hankkeita ja viestintää – kunnon generalisti siis. Teksti: Jukka Nortio   Keskustelumme...

Tiedetoimittajien uratarinat

Poropaimenena tieteen selkosilla – Tapani Niemi taitaa metaforat

  Tiedetoimittajain liiton uratarinat jatkuvat: Ystävä luonnehti Tapani Niemeä aikanaan poropaimeneksi, joka kierteli Turun yliopiston eri laitoksilla ja poimi niistä parhaat palat aiheiksi radio-ohjelmiin. Niemen taival tiedetoimittajana kattaa 1970-luvun...

Aikuiskasvatus-lehden toimituspäällikkö on utelias generalisti

Terhi Kouvo on monessa mukana. Vertaisarvioidun Aikuiskasvatus-tiedelehden toimituspäällikkyys on hänen päätoimensa Kvs-säätiössä. Sen rinnalla hänellä on aina meneillään hankkeita ja viestintää – kunnon generalisti siis. Teksti: Jukka Nortio   Keskustelumme...

Uula Neitola — konkaritulokas ja tuore tutkija

Uula Neitola liittyi tiedetoimittajain liittoon 2025 alussa. Jäsenyys on avannut hänelle uusia ovia ihan konkreettisesti: hän pääsi liiton pressikortilla Dubaissa Tulevaisuuden museoon (Museum of Future). Toimittajataustainen Neitola työskentelee viestinnän...

Tieteen selittäminen suurelle yleisölle on Sara Lammen intohimo

Luonnontieteellisessä keskusmuseossa tiedeviestijänä työskentelevä Sara Lampi nauttii nähdessään ihmisten innostuvan uutta luonnosta oppiessaan. Tiedetoimittajien 40. juhlavuoden uratarinoissa kerromme jäsenistämme sekä siitä, että mitä on tiedeviestintä. Teksti:...