Teija Riikola

”Ensin oli ihmettely ja halu tietää, joista syntyi innostus. Oppiminen puolestaan tapahtui eläytymisen kautta ja sen jälkeen olikin tarve jakaa”, Reetta Kettunen kuvaa tiedeinnostuksensa syntyvaiheita. Suomen tiedetoimittajain liitto on myöntänyt Tiedeviestintäpalkinnon Reetta Kettuselle merkittävistä ansioista tiedeviestinnässä.

Reetta Kettunen

Lapsena hän ahmi metreittäin tietokirjoja ja katsoi satoja tunteja luontodokumentteja, joista tärkeimpiä oli Jacques Cousteaun Merten salaisuudet -televisiosarja. Kemian diplomi-insinööri-isän ja kodin ilmapiirin vaikutus oli myös merkittävä.
Nykyisin Kettusen wau-elämykset tulevat taitavasti tehdystä grafiikasta ja visualisoinnista. Aplodeja tulee lisää, jos tiedeviestintään on saatu vähän vitsiäkin joukkoon.
”Ei tieteestä tarvitse kertoa otsa rypyssä. Niin kauan kuin laadusta ei tingitä, on hienoa, jos tieteellinen tieto voidaan esittää viihteellisesti tai jopa taiteen keinoin”, Kettunen sanoo.

Tutkijoiden tiedeviestintä paremmaksi

Kettunen oli itse tiedeviestinnän kanssa ensimmäisen kerran tekemisissä tehdessään tiedotetta kasvitieteen alan väitöskirjastaan. Elettiin vuotta 1997, jolloin tieteen popularisoiminen ei ollut itsestään selvyys. Nyt haasteet tulevat muualta: ajan puutteesta ja tutkimuksen kansainvälistymisestä.
”Tiedeyhteisö viestii keskenään yhä enemmän englanniksi, mutta viestintä tiedeyhteisön ulkopuolelle on edelleen haastavaa, koska se pitää tehdä äidinkielellä. Toisaalta, jos on sinut tutkimusaiheensa kanssa, osaa myös ilmaista asiansa selkeästi”, Kettunen pohtii tutkijoiden tekemää viestintää.
Biologia jäi, ja nyt Kettunen työskentelee opetus- ja kulttuuriministeriön alaisen Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan pääsihteerinä. Organisaation tehtävänä on seurata tieteen, taiteen ja tekniikan sekä kansallisen ja kansainvälisen tiedon kehitystä. TJNK:ssa valmistellaan lausuntoja ja esityksiä. Viime vuonna valmistui kansallinen tiedeviestinnän toimenpideohjelma: Tiede kuuluu kaikille!

Toimittajille aikaa syventyä

TNJK:n kautta kulkevat tiedonjulkistamisen apurahat tiedejournalisteille ja tietokirjailijoille sekä tiedonjulkistamisen valtionpalkintoehdotukset ja esitykset yleisten kirjastojen ostotukilistalle.
”Hakijoiden määrä on kasvanut hurjasti. Tieteen popularisoinnille on paljon kysyntää, mutta siitä ei aina makseta ja toimituksissa työskentelevät toimittajat pinnistelevät aikapulan kanssa eivätkä saa syventyä aiheisiinsa.
”Siksi toimittajille tulisi järjestää tieteen koulutusta, vähän niin kuin maanpuolustuskurssi, sellainen, jonne halutaan ja on kunnia päästä. Kaikilla toimittajilla pitäisi olla työssään mahdollisuus välillä syventyä”, Reetta Kettunen toteaa.

Kaikki kanavat käyttöön!

Nykyisin etsitään uusia tapoja tehdä ja kertoa tieteestä. Hyvät tiedeviestijät käyttävätkin useita eri kanavia, kuten esimerkiksi verkkoa, televisiota, kirjaa tai järjestävät tapahtumia – ja uudet tavat tuovat uusia tiedeyleisöjä.
”Luulen, että nyt on kasvanut viestinnän kannalta aivan uusi sukupolvi. He ovat tottuneet jakamaan, eivät pelkää yksinkertaistamista ja osaavat ilmaista itseään selkeästi.”
Kirjoittaja on vapaa tiedetoimittaja.
Lisää aiheesta: https://www.tiedetoimittajat.fi/toiminta/palkinnot/