Tieteellinen tieto ei kasva kumulatiivisesti – se edistyy vallankumouksellisesti, filosofi Thomas Kuhn esitti. Tiedettä tehdään tavallisissa oloissa paradigman sisällä, mutta se vaihtuu toiseksi uudella yhteensopimattomalla todistusaineistolla, joka nostaa valtaan poikkeavan paradigman.

Tiede näyttäytyykin täten itsenäisenä käytäntönä, joka ei kiinnity arkielämään ja sen lukuisiin vaatimuksiin.

Monet tutkijat kuitenkin uskovat tiedon asteittaiseen ja verkkaiseen parantumiseen. Tällaiseen malliin liittyy meliorismi, joka tarkoittaa, että tieto voi ja sen pitää kehittää myös elämänlaatua.

”Meliorismin mukaan maailma ei ole sen enempää huonoin kuin paraskaan mahdollinen, vaan [maailmaa] on mahdollista parantaa ihmisen omilla toimilla”, Tieteen termipankissa kerrotaan.

Pessimismi vie hedelmättömään epätoivoon ja optimismi passiiviseen tyytymiseen. Niiden välissä meliorismi ottaa edistyksen vakavasti ja kannustaa ihmisiä perehtymään luonnollisiin ilmiöihin ja yhteisön dynamiikkaan maailman parantamiseksi.

Melioristi hyväksyy asiat, joihin ei voi vaikuttaa ja pyrkii parantamaan niitä, joihin voi vaikuttaa. Siksi meliorismi ihmisen ja yhteiskunnan apuna on keskeinen liberaalin demokratian prosessissa.

Tutkimuksen ei-akateemisten vaikutusten huomiointi tieteenteossa ei ole itsestäänselvyys.

Meliorismi patistaa ihmisen paranneltuun toimintaan, vaikka tyydyttävä lopputulos ei olisi varma. Varmuutta tavoitteleva tietokäsitys sortuu fundamentalismiin, eikä se hyväksy inhimillisen tiedon potentiaalista erehtyväisyyttä ja kehityskelpoisuutta, joita kutsutaan fallibilismiksi.

Tieteen edistyvyyden selittääkin pitkälti fallibilismi, kun taas meliorismi kytkee tieteen elämään. Kun filosofiassa ongelmallinen on jo tiedon määritelmä, tarvitaan tietämisen tueksi meliorismia.

Meliorismi kannustaa edistykseen

Meliorismin käsite kumpuaa erityisesti klassisilta pragmatisteilta Charles S. Peirceltä, William Jamesilta ja John Deweyltä, joista James oli elämänfilosofisempi ja Dewey erityisesti tiedon ja tieteen asialla. Myös deweyläinen ajatus demokratiasta elämäntapana liittyy meliorismiin, sillä parhaan tiedon varassa voidaan rakentaa aiempaa parempaa yhteiskuntaa.

Filosofi Frank Martela tietää, että meliorismi on 1800-luvulla vahvistuneen edistysuskon tuote – silloin termi ilmestyi käyttöön. Eräiden lähteiden mukaan kirjailija George Eliot olisi käsitteen ensimmäinen käyttäjä vuoden 1877 paikkeilla.

”Lähihistoriassa tieteen, teollisuuden, demokratian ja muiden alojen nopea kehitys herättikin uskon siihen, että asioita tosiaan voi ja kannattaa parantaa”, Martela sanoo. Hän työskentelee apulaisprofessorina sekä hyvinvoinnin psykologian dosenttina Aalto-yliopistossa.

Meliorismissa ei kommentoida edistyksen perimmäistä luonnetta, vaan tavoitellaan sitä, että ainakin jonkinlaista kehitystä on mahdollista tavoitella kaikissa tilanteissa.

”Joskus tällainen pyrkimys voi olla hyvinkin vaatimatonta, kun koko maailma ympärillä palaa. Silloin toimintakyvyn ylläpitämisen kannalta asteittaiseen edistykseen fokusoiminen kannattaa.”

Martelalle meliorismi on ensinnäkin elämänfilosofinen käsite, ei erityistieteiden filosofiaa. Mutta:

”Meliorismi on sisäänleivottu insinööritieteisiin, joissa fokus on asioiden parantamisessa. Ehkä akateemisessa filosofiassa itsessään voisi olla enemmän tilaa meliorismille.”

Helsingin yliopiston työelämätutkimuksen ja digitaalisuuden professori Sami Paavola taas on syventynyt ”käytäntötutkimukseen”. Se nostaa esiin meliorismin korostamia seikkoja.

”Tärkeimpinä meliorismissa ovat historiallisuuden korostus, käytäntöjen painotus ihmisen toiminnassa, ihmisten toimijuuden merkitys, tulevaisuuden avoimuus ja pyrkimys kehittää asioita”, Paavola sanoo.
Niinpä älyä voi pitää työkaluna, jolla evolutiivisesti kehittyneet olennot muokkaavat tietoa.

Meliorismi huomioi todet vaikeudet

Paavola kannattaa pessimistisempää meliorismia. Ihmiset näyttävät aiheuttaneen monia huonoja asioita kehitysuskossaan – jyrkimpinä esimerkkeinä ilmastonmuutos ja ydinsodan riski. Silloin ainoa järkevä keino on pyrkiä ottamaan sen hetkinen maailman tilanne huomioon, ja tekemään asioita jotenkin paremmalla tavalla.

”Vaikuttaa siltä, että ihminen on kehittänyt ja on kykenevä kehittämään monia hyviä asioita. Tätä edistysuskoa pitäisikin tasapainottaa huomioimalla, että olemme onnistuneet kehittämään monia huonoja ja epäoikeudenmukaisia asioita ja hyvin valtavia riskejä”, Paavola toteaa.

”Meliorismin kannattaisi minusta nykyään painottaa pyrkimystä kehitykseen mutta myös samalla tunnustaa, että edistys ei ole neutraali käsite vaan usein palvelee tiettyjä oletettuja etuja. Oletettua kehitystä ja sen vaikutuksia tulisi aina tarkastella mahdollisimman monesta sekä monen toimijan näkökulmasta.”

Paavolan omilla aloilla kasvatustieteessä ja työelämätutkimuksessa pyritään ”ainakin jossain mielessä” parantamaan maailmaa ja yhteiskuntaa. Joskus taas menetelmiä tarvitsee parantaa.

”Ihmistieteellisen tutkimuksen metodologian eri mallit voisivat enemmänkin huomioida meliorismiin liittyviä asioita ja pyrkiä ottamaan ne vahvemmin huomioon”, Paavola visioi.

Yksi ratkaisu voi olla filosofinen pragmatismi. John Dewey (1859–1952) kehitti ajatuksen, että uusi tutkimuslogiikka voisi muuttua perustavasti melioristiseksi. Se voisi yhä edelleen auttaa tuoreita pyrkimyksiä totuudelliseen tietoon – eli pelkkää informaatiota parempaan.

Deweyn mukaan ”tieto” abstraktina terminä nimeää kaikki pätevien tutkimusten tulokset. Meliorismi on työhypoteesi, jolla filosofia edistää elämää ja jalostaa juuri empiiristä tietoa.

”Tiedettä ja ihmiskuvaa mullistanut Darwinin Lajien synty muutti tiedon logiikkaa ja siten moraalin, politiikan ja uskonnon käsittelyä”, Dewey totesi biologisesta vallankumouksesta.

”Filosofian ei pidä takertua menneeseen, vaan hahmotella tulevaisuuden mahdollisuuksia. Niin voidaan saavuttaa parempaa ja välttää huonompaa.”

Pragmatismi ylittää hyödyn tavoittelun

Tampereen yliopiston filosofian professori Panu Raatikainen pitää meliorismin erilaisten muotojen yleisimpänä selityksenä sitä, että meliorismi saa muuttamaan maailmaa paremmaksi inhimillisellä toiminnalla. Filosofian piirissä kuitenkin skeptisesti epäillään tiedon mahdollisuutta ylipäätänsä.

”Tiedollinen edistys on ainakin pitkällä tähtäimellä ja periaatteessa mahdollista, joskaan ei vääjäämätöntä”, Raatikainen puolustaa tiedollista parannettavuutta.

Hän yhdistää meliorismin tiedon fallibilismiin: kaikki inhimillinen tieto on erehtyväistä ja voi siksi kumoutua. Tieto ei kuitenkaan vaadi ehdotonta varmuutta ja tieto on tässäkin mielessä mahdollista ja kehityskelpoista.

”Virheitä voidaan korjata ja näin lähestyä totuutta sekä saavuttaa lopulta ainakin likimäärin tosia uskomuksia ja teorioita”, Raatikainen sanoo.

Panu Raatikainen. (Kuva: Jonne Renvall)Hänen mukaansa melioristista perusasennetta on esiintynytkin suuressa osassa filosofista ajattelua valistuksen ajasta ja varsinkin 1900-luvulta alkaen. Se vaikuttaa monimuotoisen soveltavan tieteen taustalla, ja ”ehkä sellainen motivoi osaa perustutkimustakin”. Raatikainen kertoo esimerkin:

”Tieteessä rokotteiden ripeä kehittäminen koronavirusta vastaan saattoi säästää miljoonia ihmishenkiä. Tiede melioristisesti tuotti ratkaisun elämänongelmaan.”

Meliorismi ei kuitenkaan koske vain hyötyyn tähtäävää lääketiedettä sekä muita soveltavia tieteitä. Uskonnonfilosofian professori Sami Pihlström Helsingin yliopistosta erottelee tuettavan filosofisen meliorismin instrumentalismista, joka korostaa tiedon käyttökelpoisuutta elämän tehostamisessa.

Meliorismissa tieteellisen tutkimuksen tulokset säilyttävät hyödyn lisäksi tiedollisen itseisarvonsa.

”Pragmatisti Deweyn filosofiaa voidaan pitää läpikotaisin melioristisena, sillä kyse on inhimillisen kokemuksen parantamisesta ja kasvusta edistämällä tieteellistä rationaalisuutta, demokratiaa ja kasvatusta”, Pihlström sanoo.

Optimismin ja pessimismin tuolla puolen

Pihlström arvelee, että meliorismi mahdollistaa edistyksen järkevän ja siten kriittisen tavoittelun ilman sellaista arvostelukyvytöntä edistysuskoa, joka kuuluisi pikemminkin optimismiin. Meliorismilla voi ajatella olevan samansuuntaisuutensa myös tieteenfilosofiassa.

”Korostaisin meliorismin kriittisyyttä, jolla otetaan etäisyyttä naiiviin optimismiin. Kriittisyyteen perustuva meliorismi kuitenkin sopii saumatta ajattelumme, uskomustemme, hypoteesiemme ja teorioidemme tieteellisen koettelun peruskuvioon”, Pihlström kertoo.

Meliorismi voi toimia myös kielteisyyden kautta:

”On aktiivisesti tavoiteltava teoriaamme tai käsitystämme falsifioivia negatiivisia testituloksia nähdäksemme, selviytyykö teoria testistä. Tällä tavoin kehitetään negaation kautta paremmin testattuja ja selitysvoimaisempia teorioita.”

Meliorismi toimii kuitenkin myös tiedemaailman ulkopuolella, kuten Pihlström demonstroi:

”Nato-jäsenyyden hakeminen oli Suomelle ja Ruotsille melioristinen ratkaisu. Olisikin ollut tavatonta typeryyttä – yltiöoptimismia tai pessimismiä – jäädä Naton ulkopuolelle tällaisessa maailmantilanteessa.”

Melioristi ylipäänsä näkee maailman vakavana ja vaarallisenakin paikkana. Maailmassa kuitenkin voidaan toimia – kun on ainakin jossain määrin inhimillistä vapautta ja siihen liittyvää vastuuta – eikä kaikkea ole menetetty. Ilmastokriisi on erittäin tärkeä alue, jossa meliorismille olisi tarvetta.

”Ilmasto-optimismiin ei todellakaan ole aihetta, sillä asiat menevät huonompaan suuntaan koko ajan. Mutta pelkällä pessimismillä ei myöskään saada mitään muutosta aikaan.”