Tieteelliset tanssi-iltamat olivat menestys

Hanna Poikonen kertoi kuulijoille tanssin neurotieteestä. (Kuva: Mikko Suominen)


Ulla Järvi
 
Suomen tiedetoimittajain liitto osallistui Tieteiden yö 2018 -tapahtumaan järjestämällä Tieteelliset tanssi-iltamat Tieteiden talon ”vintillä” torstai-iltana 18. tammikuuta.
Ennakkoon iltamien suosiota kun oli mahdoton ennustaa, koska tämän kaltaista tiedeviestintä-tapahtumaa ei liitto ollut ennen järjestänyt. Yleisö kuitenkin löysi iltamat, ja ajoittain sali oli suorastaan tungokseen asti täynnä innostuneita paritanssin opettelijoita ja tieteellisten esitelmien kuuntelijoita. Tanssinopettaja Hanna Tuomisen kannustava ja iloinen opetustyyli selvästi tarttui kaiken ikäisiin ihmisiin. Monet osallistujat kuuntelivat kaikki esitelmät ja treenasivat niin tangoa, fuskua kuin swedish foxiakin.
Tutkijoiden puheenvuorot oli valmisteltu huolella ja paneutuen, vaikka kaikki myönsivät, ettei tehtävä ollut ihan helppo, koska etenkään paritanssista ei ole paljoakaan kotimaista tutkimusta. Illan aikana kuultiinkin paljon näkökulmia tanssimisen fysiologiaan, kulttuurihistoriaan ja merkityksiin, joista harva oli kuullut koskaan aiemmin puhuttavan.
 
 

Uusimmat ajankohtaiset

Liiton ensimmäinen puheenjohtaja Paul Fogelberg on kuollut

Suomen tiedetoimittajain liiton perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja Paul Fogelberg on kuollut. Hän oli viisas ja lämmin, mutta samalla määrätietoinen ihminen, jolle liitto oli tärkeä kuolemaan asti. Haluatko muistella Paulia? Lähetä pääsihteerille muistelusi...

Tiedetoimittajain liiton opintomatka Italiaan 16.–21. lokakuuta

  Italian opintomatkan haku päättyi 19.7. ja paikat on arvottu, ja kaikille ilmoittautuneille ilmoitettu paikasta tai henk.koht. varasijasta. Italia elää vanhan ja uuden puristuksessa. Poliittiset jännitteet kietoutuvat maan monivaiheiseen historiaan....

Liiton toimisto ja pääsihteeri kesätauolla

Kesäluonnon värit syvenevät, ja myös liiton toimisto pääsihteeri Ulla Järven johdolla siirtyy kesäniityille. Liiton toimisto on suljettuna ti 23.6.–pe 17.7. Pääsihteeri lukee kuitenkin postit kerran viikossa, pääsääntöisesti tiistaisin. Joten jos sinulla on kysyttävää...

Vetoomus tietokirjallisuuden valtionrahoituksen kasvattamiseksi

Me allekirjoittaneet yhteisöt kiitämme opetus- ja kulttuuriministeriötä kirja-alan selvityksen tilaamisesta ja selvityshenkilö Markus Leikolaa sen toteuttamisesta. Erityisen lämpimästi kiitämme sitä, että Leikola nostaa selvityksessään esiin kauno- ja...

Tiedetoimittajien uratarinat

Poropaimenena tieteen selkosilla – Tapani Niemi taitaa metaforat

  Tiedetoimittajain liiton uratarinat jatkuvat: Ystävä luonnehti Tapani Niemeä aikanaan poropaimeneksi, joka kierteli Turun yliopiston eri laitoksilla ja poimi niistä parhaat palat aiheiksi radio-ohjelmiin. Niemen taival tiedetoimittajana kattaa 1970-luvun...

Aikuiskasvatus-lehden toimituspäällikkö on utelias generalisti

Terhi Kouvo on monessa mukana. Vertaisarvioidun Aikuiskasvatus-tiedelehden toimituspäällikkyys on hänen päätoimensa Kvs-säätiössä. Sen rinnalla hänellä on aina meneillään hankkeita ja viestintää – kunnon generalisti siis. Teksti: Jukka Nortio   Keskustelumme...

Uula Neitola — konkaritulokas ja tuore tutkija

Uula Neitola liittyi tiedetoimittajain liittoon 2025 alussa. Jäsenyys on avannut hänelle uusia ovia ihan konkreettisesti: hän pääsi liiton pressikortilla Dubaissa Tulevaisuuden museoon (Museum of Future). Toimittajataustainen Neitola työskentelee viestinnän...

Tieteen selittäminen suurelle yleisölle on Sara Lammen intohimo

Luonnontieteellisessä keskusmuseossa tiedeviestijänä työskentelevä Sara Lampi nauttii nähdessään ihmisten innostuvan uutta luonnosta oppiessaan. Tiedetoimittajien 40. juhlavuoden uratarinoissa kerromme jäsenistämme sekä siitä, että mitä on tiedeviestintä. Teksti:...