Kulttuurintutkimusta syytetään aika ajoin tiedollisesti harhaanjohtavasta ja eettisesti vaarallisesta relativismista. Väitetysti tutkimusala suhteellistaa tiedon rajattuihin ”näkökulmasidonnaisuuksiin”, eikä salli tieteellisen tutkimuksen tavoittelemaa objektiivisuuden ideaalia.¨

Uutuuskirjan toimittajat protestoivat – vähintäänkin rivien välissä – syytöksiä vastaan korostamalla, että kulttuurintutkimus on pikemminkin analyyttinen ja aikalaisdiagnosoiva orientaatio kuin yhtenäinen suuntaus. Tätä näkemystä tukee toimittajien johdannon lisäksi kymmenen artikkelia, jotka valaisevat alan moniaiheisuutta värikkäiden yhteisöllisten tutkimuskohteidensa avulla.

Mistä kulttuurintutkimukselliset aiheet syntyvät, kysyy Elina Hytönen-Ng puheenvuorossa, jollaisia vertaisarvioituun kirjaan on lisätty rikastuttamaan orientaation tuottamaa ”tilanteista tietoa”.

Poikkitieteellisen orientaation yhdistäviä tekijöitä ovat tiedon paikantuneisuus, kontekstualisointi ja yhteisöllinen lähtökohta. Paikantuneisuudella tarkoitetaan, että tuotettu ja esitetty tieto kietoutuu tiedonhankinnan menetelmiin, mutta myös tutkijoihin ja tutkittaviin ihmisiin ja ilmiöihin. Aineisto, oli se saatu sitten haastatteluilla tai havainnoinnilla, muodostetaan aina tutkimusasetelmaa vasten.
Kuvaus saattaa kuulostaa relativistiselta, mutta ei sorru siihen. Tiedonhankinnan – tai tuottamisen – menetelmät esitellään kulttuurintutkimuksessa yleensä läpinäkyvästi. Se vie tutkimusta ja tietoa kohti objektiivisuutta, joka viime kädessä löytyy tai jää löytymättä juuri tutkimusmenetelmistä.

Tiedeviestijälle teoksen kiinnostavin luku pureutuu tutkijoiden ja toimittajien yhteistyöhön, jota Minna Nikunen, Tuija Koivunen ja Päivi Korvajärvi käsittelevät artikkelissaan. Päällimmäisenä nousee esiin ero sitoumuksissa: toimittajat ovat vastuussa yleisöilleen, tutkijat haastateltavilleen.
Tiedon tuottamiseen vaikuttavat erilaiset työskentelytavat, eettiset ohjeistukset ja tavoitteet, kun taas tiedon esittämistä ohjaavat käsitykset erilaisista kohdeyleisöistä. Kulttuurintutkimuksen eetoksen kannalta nämä erot nimenomaan kannustavat toimittajien ja tutkijoiden yhteistyöhön.

Antologia puhuu luotettavan tiedon puolesta, väistämättömän näkökulmallisuuden huomioimalla: ”kulttuurintutkimuksellinen tietokäsitys on rakentunut ajatukselle, että objektiivisuuden tavoittelu on mahdollista vain oman positiomme osittaisuuden tunnistamalla”. Enempää ei voi tiedolta vaatia.