Pauliina Lehtonen
Viime viikkojen julkisen keskustelun puheenaiheena ollut monikulttuurisuus palautti mieleeni taannoisen kesäretken Mäntän kaupungin kuvataideviikoille. Tänä vuonna taiteilijoiden Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin kuratoima Mäntän kuvataideviikot nostaa esiin Suomessa vaikuttavia ulkomaalaistaustaisia taiteilijoita. Parinkymmenen vuoden ajan vain alle kuusi prosenttia kuvataideviikkojen taiteilijoista on ollut ulkomaalaistaustaisia. Kuraattorit ovatkin halunneet tehdä tätä näkyväksi ja nostaa tapahtumalla esiin Suomessa toimivien ulkomaalaistaustaisten taiteilijoiden monipuolisuutta ja runsaslukuisuutta.
Tämän vuoden teemana on erityisesti toiseus ja maahanmuutto, mutta muuten ulkomaalaistaustaisuuden määritelmä on haluttu pitää väljänä. Se voi tarkoittaa Suomessa asuvan tai työskentelevän taiteilijan ulkomaista syntyperää, tai sitä että taiteilijan vanhemmista toinen on kotoisin Suomesta ja toinen ulkomailta. Tai vaikka sitä, että suhde Suomeen syntyy opiskelujen tai taideresidenssissä vierailun kautta. Kuvataideviikkojen teema linkittyy osuvasti perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen kommenttien herättämään keskusteluun monikulttuurisuudesta. Immosen kommentit saivat erityisesti sosiaalisessa mediassa aikaan keskustelua siitä, millaista suomalaisuus ja suomalainen kulttuuri nykyään oikein on. Mitä lopulta on ’aito’ suomalaisuus, kun yhä useamman taustalta löytyy ulkomaille juontavia sukuhaaroja ja niiden myötä ’suomalaiseen’ kulttuuriin sekoittuvia kulttuurisia tapoja ja perinteitä?
Mäntässä tuodaan esiin kiinnostavalla tavalla “toisten” tai “ulkopuolisten” näkökulmaa kaupunkiin. Serlachius-museon vuosi sitten avatussa Gösta-paviljongissa esillä oleva näyttely Kaukainen kosketus antaa yhdeksälle “ulkopuoliselle” taiteilijalle tilaisuuden kuvata Mänttää ja mänttäläisiä omasta näkökulmastaan. Näyttelyn teokset yhdistävät ulkopuolisen katseen paikallisuuteen. Teoksia kierrellessä tekisikin mieli kuulla, miten mänttäläiset ovat taiteilijoiden kuvauksia tulkinneet.
Gösta-paviljongin näyttely Toisten taidetta rakentuu myös toiseuden ja kuulumisen tematiikkojen varaan. Näyttely esittelee outsider-taidetta, jota tehdään perinteisten taideinstituutioiden ja taidemaailman sääntöjen ulkopuolella. Teokset herättivät ensin hieman hämmennystä ja huvitusta, ja näyttelyä kanssani kiertäneet totesivatkin teosten olevan “ihan kuin meidän lasten piirtämiä”. Kommentti nosti esiin toiseuden rajan toiselta kantilta; toiseus tuli esiin siitä näkökulmasta, mitä pidetään arvostettavana taiteena ja mitä ei.
Näihin ajankohtaisiin näyttelyihin kannattaa lähteä tutustumaan mitä pikimmin, kun vielä ehtii!