Vaikka oikaisujen tekeminen on liki jokapäiväinen toimenpide medioissa, ei oikaisuista tai oikaisukäytännöistä ole kuitenkaan tehty Suomessa tutkimuksia. Tässä selvityksessä käytiin läpi kahden kuukauden oikaisut kolmesta suuresta päivälehdestä.
Sanomalehtien luotettavuus nousi kevään aikana mittavaksi puheenaiheeksi Aamulehden toimittajan Matti Kuuselan muistelmateoksen myötä. Kuusela kertoi keksineensä osan joidenkin juttujensa haastatteluista, eli lisänneensä artikkeleihinsa fiktiota faktan sekaan.
Aamulehti päätyi poistamaan maaliskuussa verkosta 551 Kuuselan tekemää juttua ja palkkaamaan ulkoisen selvityshenkilön tutkimaan asiaa.
Kuuselan kokonaisuuden kohdalla lehti tunnusti, että se oli saattanut julkaista paikkaansa pitämättömiä ja jopa keksittyjä tietoja. Tapauksessa ei kuitenkaan ollut kyse varsinaisista oikaisuista, joissa virheellisesti julkaistut tiedot olisi korjattu oikeiksi, koska asian tutkiminen oli kesken. Tapaus nosti kuitenkin laajan keskustelun journalismin oikeellisuudesta.
Oikaisut ovat kiinteä osa journalismia. Virheiden korjauksia julkaisevat niin painetut kuin digitaaliset mediat sekä radio- ja televisiokanavien toimitukset.
Virheiden korjausta korostetaan jopa Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeissa, joissa todetaan, että ”olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.”
Vaikka oikaisujen tekeminen on liki jokapäiväinen toimenpide medioissa, ei oikaisuista tai oikaisukäytännöistä ole tehty Suomessa laajamittaisia tutkimuksia tai selvityksiä.
Jos joskus vuosikymmeniä sitten joissakin medioissa haluttiin julkaistut virheet lakaista mieluummin maton alle kuin tuoda niitä oikaisujen myötä erityisesti esille, ovat ajat nykyisin toiset. Samaan aikaan, kun mediat pyrkivät nykyisin mahdollisimman korkeaan laatuun, jää niiden artikkeleihin kuitenkin virheitä ja epätarkkuuksia, joista osa yltää oikaisuiksi asti.
Oikaisujen julkaiseminen palvelee ensisijaisesti lehtien lukijoita. Samalla oikaisut ylläpitävät yleisön silmissä mielikuvaa lehdistä oikeiden tietojen julkaisijoina. Lisäksi ne tuovat hyvällä tavalla esille sen, että vaikka toimituksissa pyritäänkin mahdollisimman tarkkaan työhön, ovat inhimilliset erehdykset aina mahdollisia. Voidaankin hyvällä syyllä todeta, että mitä vahvempi media sitä nöyremmin se julkaisemansa virheet oikaisee ja myöntää.
Lehtien tekemistä virheissä on syytä eritellä selkeät paino- tai kielioppivirheet. Niitähän mediat eivät yleensä erikseen oikaise, paitsi jos ne koskevat esimeriksi nimiä, vuosilukuja tai muita vastaavia faktuaalisia yksityiskohtia.
Virheet ja oikaisut keskittyvät muutamiin aiheisiin
Selvitän tässä artikkelissa Helsingin Sanomien, Turun Sanomien ja Keskisuomalaisen oikaisuja ja niihin liittyviä käytäntöjä. Kohteenani ovat näiden kesäkuussa 2023 ja helmikuussa 2024 ilmestyneiden paperilehtien oikaisut.
Analysoin oikaisut niiden aihealueiden mukaan. Hyödynnän yhdysvaltalaisen mediatutkijan William A. Tillinghastin luokittelua, jossa hän erottelee medioiden julkaisemista virheistä ja epätarkkuuksista 14 eri päätyyppiä: ajankohdat, päivämäärät, oikeinkirjoitus, nimet, iät, paikkakunnat, osoitteet, muut numerot, tittelit, puuttuvat asiat, aliarvioinnit, yliarvioinnit, väärät lainaukset ja otsikot.
Ajankohdat tarkoittavat esimerkiksi vuodenaikaa, jolloin lehti voi kirjoittaa syksystä, vaikka kyseessä olisikin ollut kesä. Päivämäärät viittaavat vääriin päiväyksiin tai vuosilukuihin. Oikeinkirjoitus tarkoittaa osin painovirheitä mutta myös toimittajien tekemiä virheitä, joissa tekstin merkitys muuttuu. Nimet, iät, paikkakunnat, osoitteet, muut numerot, tittelit ja väärät lainaukset ovat luokitteluiltaan selkeitä.
Puuttuvilla asioilla tarkoitetaan jotain juttutekstistä olennaisesti puuttuvaa asiaa, joka olisi pitänyt mainita ja jonka puuttuminen tekee kyseisestä kohdasta virheellisen. Aliarviointi puolestaan viittaa tekstiin, jossa jotain jutussa mukana olevaa asiaa pienennetään tai väheksytään olennaisesti liian paljon ja josta syystä kyseinen artikkelin kohta johtaa lukijaa harhaan asian suhteen. Yliarviointi tarkoittaa tämän vastakohtaa, jossa joku vähemmän tärkeä asia nousee suuremmaksi kuin pitäisi jutun oikeellisuuden kannalta.
Helsingin Sanomat joutuu kiistelemään asiavirheen olennaisuudesta
Helsingin Sanomat on maamme suurin päivälehti, joten sillä on oma monimuotoinen asemansa journalististen käytäntöjen suunnannäyttäjänä Suomessa. Lehti julkaiseekin oikaisuja miltei päivittäin. Samaan aikaan lehden oikaisuja ei kuitenkaan ole tutkittu, eikä lehdellä kertomansa mukaan ole niiden määrästä itselläkään laajempaa, saati tutkittua tietoa.
Helsingin Sanomien Kysy Siskolta -palstalla julkaistiin 21.2.2021 seuraavanlainen lukijan kysymys: ”Olen päivittäin lukenut Hesarista niin sanottuja oikaisuja. Tuntuu että ne lisääntyvät vain. Kuka huomaa nämä oikaisut? Ja mistä johtuu, että niitä on niin paljon? Useasti on tuottanut ongelmia mikä ministeri Krista Kiuru on. Oikaisukin tehtiin väärin. Presidentti piti uutenavuotena itsenäisyyspäiväpuheen, kirjoitettiin kesäpäiväntasauksesta joulukuussa.”
Kyseisellä palstalla kysymykseen vastannut Helsingin Sanomien tuolloinen toimituspäällikkö Laura Saarikoski kertoi, että Helsingin Sanomissa ”oikaisuista ei pidetä tilastoa, joten emme tiedä, onko määrä lisääntynyt”. Saarikoski kertoi lisäksi, että ”verkkouutisoinnin kiivas tahti saattaa joskus kyllä synnyttää virheitä. Ja sosiaalisen median myötä virheiden osoittaminen on helpottunut. Suurimman osan julkaisuun päätyneistä virheistä huomaa luultavasti valistunut lukija.”
Helsingin Sanomat julkisti 14.2.2024 perusperiaatteensa, joissa todettiin, että lehti korjaa kaikki sen tietoon tulevat oleelliset asiavirheet. Näitä ovat ”faktavirheet, jonka vuoksi aiheesta saa väärän käsityksen. Lisäksi lehti kertoi, että ”jos virhe on merkittävä, he laativat kokonaan uuden oikaisevan jutun eri kanaviin, jotta oikea tieto tavoittaa varmasti mahdollisimman monet”.
Samassa yhteydessä lehti kertoi, että ”kiistaa syntyy useimmiten siitä, mikä on oleellinen asiavirhe. Esimerkiksi kirjoitusvirhe ei yleensä ole oleellinen asiavirhe. Sellainen ei yleensä ole myöskään jokin asiaan liittyvä puoli tai näkökulma, jota juuri kyseinen juttu ei käsittele”.
Helsingin Sanomat myös totesi seuraavansa ”oikaisujen osalta aktiivisesti Julkisen sanan neuvoston päätöksiä, koska ne määrittelevät toimintatapaa alalla”.
Turun Sanomat tekee pesäeron vastineiden ja vastauskirjoitusten välillä
Turun Sanomien päätoimittaja Jussi Orell vastasi hänelle osoittamiini kysymyksiin sähköpostitse 1.11.2023. Orell kertoi, että Turun Sanomat on selvittänyt oikaisujen ja vastineiden määrää parin viime vuoden osalta osana lehden vastuullisuusstrategian päivitystä.
Orell kertoi, että vuonna 2021 Turun Sanomat julkaisi kaikkiaan 257 oikaisua, ja vuonna 2022 niitä oli 247 kappaletta. Hän kertoi uskovansa, että suuruusluokka on melko vakio vuosittain. ”Vastineita emme ole edellä mainittuina vuosina julkaisseet, mutta vastauskirjoituksia mielipidesivulla toki useitakin. Pidämme kiinni siitä, että varsinainen vastineoikeus syntyy vain, jos vastineen kriteerit täyttyvät. Arkikielessä vastineen ja vastauskirjoitukset käsitteet tuntuvat menevän usein sekaisin,” Orell totesi.
Kysymykseeni, mikä on arvio saapuneiden oikaisupyyntöjen ja julkaistujen oikaisujen suhteesta, vastasi päätoimittaja Orell, ettei hänellä ole antaa lukumäärätietoa oikaisupyynnöistä. ”Oikaisemme kuitenkin sekä verkossa että printissä silloin, jos jutussa on olennainen asiavirhe. Näin teemme sekä pyynnöstä että silloin, jos havaitsemme virheen itse. Lisäksi voimme tarvittaessa tarkentaa juttua verkossa, vaikka siinä ei olisi varsinaista asiavirhettä. Kerromme sekä jutun tarkentamisesta että oikaisemisesta jutun loppuun sijoitettavalla maininnalla siitä, miten ja milloin juttua on muokattu. Oikaisun perusteeksi ei riitä lukijan subjektiivinen näkemys jutusta, vaan oikaisut on tarkoitettu virheiden korjaamiseen”, Orell kertoo.
Orell totesi vielä erikseen, että ”median luotettavuus ei synny virheettömästä työstä vaan pyrkimyksestä siihen sekä siitä, että media oikaisee virheensä silloin, kun sille on perusteet”.
Keskisuomalainen ei julkaise oikaisupyyntöjä, jotka koskevat mielipiteitä
Myös Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola vastasi kysymyksiini sähköpostilla. Hän totesi 23.11.2023, että oikaisujen määrä ei ole juurikaan muuttunut Keskisuomalaisessa viimeksi kuluneiden vuosien aikana.
”Viiden viimeisen vuoden (2018–2023) aikana oikaisujen määrä on vaihdellut 103-160 välillä”, Mervola kertoi.
Keskisuomalaisen Mervola korostaa oikaisujen tärkeyttä: ”Kaikki oikaisupyynnöt ovat arvokkaita, sillä ne mahdollistavat virheiden oikaisemisen ja tiedon luotettavuuden varmentamisen. Kaikki oikaisupyynnöt käsitellään tarkasti. Oikaisupyynnöt eivät päädy lehteen vaan vain oikaisut päätyvät lehteen. Oikaisupyyntö ei johda oikaisuun, jos pyynnön kohteena olevassa jutussa ei ole asiavirhettä. Useimmiten silloin on kyse siitä, että oikaisupyynnöissä saatetaan pyytää oikaisemaan näkemyksiä tai mielipiteitä, joita on jutussa tai jutun haastateltavalla on”, Mervola korostaa.
Myös Mervola pitää tärkeänä toimituksen roolia oikaisuissa: ”Virheitä oikaistaan oikaisupyyntöjen perusteella mutta myös toimituksen oman havainnoinnin perusteella. Jos toimituksessa huomataan julkaistussa jutussa virhe, tieto oikaistaan. Oikaisut ovat tärkeä osa luotettavaa uutistoimintaa”, hän jatkaa.
Oikaisut kesäkuussa 2023 ja helmikuussa 2024
Helsingin Sanomissa julkaistiin kesäkuun 2023 lehtiin liittyen kaikkiaan 86 oikaisua, Turun Sanomissa oikaisuja oli 30 ja Keskisuomalaisessa 11 kappaletta.
Helmikuun 2024 lehdistä oikaisuja oli Helsingin Sanomissa kaikkiaan 95 kappaletta, Turun Sanomissa 16 ja Keskisuomalaisessa 8 kappaletta.
On syytä korostaa, että oikaisujen lukumäärä ei kerro tässä tapauksessa mitään siitä, onko joku lehti toista tarkempi tai epätarkempi. Oikaisujen määriä ei siis voi verrata sellaisenaan keskenään, koska lehdissä esimerkiksi on eri määrä sivuja ja sen myötä myös eri määrä juttuja.
Selvitykseni kohteena eivät myöskään olleet kaikki näissä lehdissä erityisesti kesäkuussa 2023 tai helmikuussa 2024 julkaistut oikaisut, sillä osa kesäkuun oikaisuista liittyi toukokuun lehtiin ja helmikuun oikaisuista tammikuulle. Yhtä lailla mukana on muutamia heinäkuussa 2023 ja maaliskuussa 2024 julkaistuja oikaisuja, jotka kohdistuivat kesäkuun ja helmikuun lehtien artikkeleihin.
Seuraavassa muutamia esimerkkejä lehtien oikaisuista:
Ajankohdat
Helsingin Sanomat: ”Keskiviikkona 7. kesäkuuta sivulla B 15 ja perjantaina 2. kesäkuuta Nyt-liitteen Menot-palstan sivulla 16 luki, että Metallican M72 World Tour saapuisi Olympiastadionille kahtena päivänä, joista toinen on tämän vuoden keskiviikkona 7. kesäkuuta. Konsertit ovat kuitenkin vasta kesäkuussa 2024.”
Turun Sanomat: ”Työmarkkinaosapuolien kertoessa presidentin valtuuksista työmarkkinakiistoissa (TS 31.1.) mainittiin presidentti Sauli Niinistön ja työmarkkinajohtajien epävirallisen tapaamisen toteutuneen 19.12.2015. Jyri Häkämiehen kirjan Väistämättä mukaan oikea päivä olisi ollut 21. joulukuuta 2015.”
Päivämäärät
Helsingin Sanomat: ”Toisin kuin torstaina 1. kesäkuuta sivulla A 5 kerrottiin, Ruotsin terrorismilaki tuli voimaan torstaina, ei perjantaina.”
Oikeinkirjoitus
Helsingin Sanomat: ”Perjantaina 2. helmikuuta B10 puhuttiin virheellisesti pontillisesta maalauksesta. Kyse oli pointillistisesta maalauksesta.
Nimet
Helsingin Sanomat: ”Perjantaina 2. helmikuuta sivulla A20 oli kuvatekstissä Jonna Engelbergin sukunimi virheellisesti Syreeni”.
Turun Sanomat: ”Paimion kesäteatterin Oikeesti-musikaalista kertovassa jutussa (TS 13.2.) oli nimivirhe. Kyseessä on Roope Pelo, ei Kivimaa kuten jutussa mainittiin.”
Keskisuomalainen: ”17.6. julkaistussa jutussa Suomen Akatemian Jyväskylän yliopistoon myöntämästä hankerahoituksesta oli nimivirhe. Yksi rahoituksen saajista on Hannu Häkkinen, ei Hannu Heikkinen.”
Iät
Helsingin Sanomat: ”Toisin kuin lauantaina 3. helmikuuta sivulla B 51 kirjoitettiin, sahateknikko Jukka Kleemola oli syntynyt vuonna 1933.”
Paikkakunnat
Helsingin Sanomat: ”Toisin kuin tiistaina 20. helmikuuta sivulla B 12 kerrottiin, Tapio Suominen asuu Hattulassa, ei Hämeenlinnassa.”
Turun Sanomat: ”Michelin-tapahtumaa käsitelleessä jutussa (TS 13.6.) oli Saloniemen juustolan kotipaikaksi mainittu Somero. Yrityksen kotipaikka on Laitila.”
Keskisuomalainen: ”3.6. Keskisuomalaisen Asumisen paikka -teemaosion jutussa ”Asuntomessujen ihme on kelluva talo – innostaako se uudenlaiseen asumiseen Suomessa?” oli virhe. Kelluvan rakentamisen soveltuvuudesta on tekeillä Suomessa selvitys, mutta sitä ei tehdä Loviisassa.
Osoitteet
Turun Sanomat: Jutussa ”Kansainvälinen koulu Kupittaalle 2026” (TS 13.6.) kirjoitetaan, että Sirkkalan kasarmi sijaitsisi Kaivokatu 2:ssa. Oikea osoite on Kaivokatu 12.
Muut numerot
Helsingin Sanomat: ”Toisin kuin perjantaina 9. kesäkuuta sivulla A 40 luki, Reetta Hurskeen juoksema Suomen ennätys 100 metrin aidoissa on 12,70, ei 13,70.”
Turun Sanomat: ”Huuhkajien Slovenia-pelin ennakkojutussa (TS 16.6.) kerrottiin virheellisesti, että ottelussa olisi paikalla yli 36 000 katsojaa. olympiastadionin kapasiteetti on Huuhkajien jalkapallo-otteluissa noin 32 500 katsojaa.”
Keskisuomalainen: ”Torstaina 29.6.2023 Keskisuomalaisen sivulla 26 olleessa jutussa ”Keuruun kesässä huokuu luonnon voima” oli virhe. Einari Vuorelan kuolinvuosi oli 1972, ei 1947 niin kuin jutussa virheellisesti kerrottiin.”
Tittelit
Helsingin Sanomat: ”Toisin kuin tiistaina 13. kesäkuuta sivulla B 5 julkaistussa jutussa kerrottiin, Felor Badenberg ei ole Berliinin oikeuslaitoksen senaattori, vaan Berliinin osavaltion oikeusasioista vastaava senaattori.”
Turun Sanomat: ” Lääkäri Risto Roine ei ole titteliltään long covid -neurologi, kuten TS Extrassa kerrottiin (TS 2.2.), vaan neurologian professori, joka toimii Tyksin osa-aikaisena tutkijana, asiantuntijalääkärinä ja ammatinharjoittajana lääkärikeskus Aavassa sivutoimisesti.”
Keskisuomalainen: ”Sähkölukkojen toiminnasta pakkasella kertoneessa jutussa (25.2.) haastatellun Riitta Kemppaisen titteli on viestintäpäällikkö, ei markkinointipäällikkö.”
Puuttuvat asiat
Helsingin Sanomat (myös väärä nimi): ”Toisin kuin sunnuntaina 14. kesäkuuta sivulla C 5 sanottiin, Ei jälkeäkään -tietokirjan tekijä on Tiina Saari, ei Tiina Sarri. Kirjan toisen tekijän, Maiju Majamaan nimi puuttui kokonaan.”
Turun Sanomat: ”Reservin ylennysten listasta puuttui nimi (TS 4.6.). Reservin kapteeniksi on ylennetty Hirsimäki, Timo Teemu, Nousiainen.”
Keskisuomalainen (myös yliarviointi): ”Robottikuljetusten alkamisessa kertovassa jutussa (20.6.) oli virhe. Robotti kuljetti toimituksen 26 minuutissa, ei 26 minuuttia arvioitua nopeammin. Robotti oli arvioitua nopeampi. Jutusta puuttui lause siitä, että yllättävää oli se, että robotti meni alikulun kautta Vaajakoskentielle.”
Aliarvioinnit
Helsingin Sanomat: ”Toisin kuin tiistaina 13. helmikuuta sivulla A 22 kerrottiin, Meri-Rastilassa on annettu lupa kymmenien rakennusten purkamiseen, ei kymmenen.”
Turun Sanomat: ”Naantalin musiikkijuhlien avajaiskonsertin arvostelussa (TS 8.6.) väitettiin virheellisesti, että pianisti Joonas Pohjonen debytoi tiistain konsertissa. Pohjonen on kuitenkin esiintynyt tapahtumassa useasti aikaisemminkin.”
Yliarvioinnit
Helsingin Sanomat: ”Toisin kuin perjantaina 2. kesäkuuta sivulla A 11 otsikossa luki, ensi vuoden lääkärikoulutusta ei ole vielä lisätty vaan sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt siitä ehdotuksen. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja korkeakoulut sopivat määrällisistä tutkintotavoitteista ehdotuksen pohjalta.”
Turun Sanomat: ”Keskiviikon lehdessä (TS 7.6.) kerrottiin virheellisesti, että Varissuon koululla ei ollut viime syksynä ollut yli vuoteen terveydenhoitajaa ja koulupsykologia. Todellisuudessa koulu oli ilman terveydenhoitajaa ja koulupsykologia kevätlukukauden 2023 ajan. Loppukeväästä koululle tosin onnistuttiin saamaan terveydenhoitaja hetkeksi.”
Väärät lainaukset
Turun Sanomat: ”Intian liikenneruuhkia käsitelleessä jutussa (TS 5.6.) kerrottiin virheellisesti, että Kiinan väestönkasvu olisi hidastumassa YK:n raportin mukaan. Tosiasiassa raportin mukaan väestönkasvu saavutti huippunsa viime vuonna ja on alkanut laskea.”
Oman erikoisuutensa toivat mukaan oikaisujen oikaisut, joita Helsingin Sanomissa oli kesäkuussa 2023 jopa kaksi kappaletta:
”Torstaina 22. kesäkuuta sivulla B 8 Sakatin kaivosalueen kartassa oli mittakaavaa kuvaavan janan pituudeksi mainittu 200 metriä. Oikein on 4 000 metriä, ei 2 000 metriä, kuten ensin oikaistiin maanantaina 26. kesäkuuta sivulla A 16.”
”Imusolmukkeen leikkaamista koskeneessa oikaisussa 2. heinäkuuta kerrottiin virheellisesti, että oikaistava juttu olisi julkaistu lehdessä 30. heinäkuuta. Juttu julkaistiin 30. kesäkuuta sivulla A 21.”
Oikaisujen määrät kesäkuussa 2023 ja helmikuussa 2024
Kolmen suomalaislehden kesäkuun 2023 ja helmikuun 2024 lehtiin kohdistuvat oikaisut jakautuivat Tillinghastin 14-kohtaisessa jaottelussa seuraavasti:
| Kesäkuu | Helmikuu | Yhteensä | |||||||||
| HS | TS | KESK | HS | TS | KESK | HS | TS | KESK | |||
| Ajankohdat | 7 | 2 | 0 | 5 | 3 | 0 | 12 | 5 | 0 | ||
| Päivämäärät | 2 | 0 | 0 | 3 | 0 | 0 | 5 | 0 | 0 | ||
| Oikeinkirjoitus | 0 | 0 | 0 | 1 | 0 | 0 | 1 | 0 | 0 | ||
| Nimet | 19 | 4 | 2 | 24 | 5 | 0 | 43 | 9 | 7 | ||
| Iät | 0 | 0 | 0 | 1 | 0 | 0 | 1 | 0 | 0 | ||
| Paikkakunnat | 4 | 3 | 1 | 3 | 1 | 0 | 7 | 4 | 2 | ||
| Osoitteet | 0 | 1 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 1 | 0 | ||
| Muut numerot | 12 | 3 | 3 | 7 | 1 | 2 | 19 | 4 | 4 | ||
| Tittelit | 2 | 3 | 1 | 2 | 2 | 1 | 4 | 5 | 3 | ||
| Puuttuvat asiat | 5 | 1 | 1 | 3 | 0 | 1 | 8 | 1 | 1 | ||
| Aliarvioinnit | 12 | 1 | 0 | 22 | 2 | 0 | 34 | 3 | 2 | ||
| Yliarvioinnit | 16 | 10 | 3 | 18 | 2 | 4 | 34 | 12 | 5 | ||
| Väärät lainaukset | 7 | 2 | 0 | 6 | 0 | 0 | 13 | 2 | 0 | ||
| Otsikot | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | ||
| 86 | 30 | 11 | 95 | 16 | 8 | 181 | 46 | 24 | |||
Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että Helsingin Sanomissa nimivirheet olivat sekä kesäkuussa 2023 että helmikuussa 2024 suurin yksittäinen oikaisujen kohde. Lehti julkaisi niitä kaikkiaan 43 kappaletta, eli 23,7 % oikaisuista. Muut virheet (ali- ja yliarvioinnit) muodostivat kuitenkin yhteenlaskettuna suurimman kokonaisuuden, yhteensä 68 oikaisua, eli 37,5 %.
Muutoin Helsingin Sanomien osalta oikaisut olivat varsin vähäisiä, paitsi virheet numeroissa (19 kpl) ajankohdissa ja väärissä lainauksissa (13 kpl), eli 10,4 ja 7,2 prosenttia oikaisuista.
Turun Sanomien oikaisuista yliarviointeja oli kahden kuukauden aikana yhteensä selvästi eniten, 12 kappaletta, eli 26 prosenttia. Muutoin oikaisut jakautuivat varsin tasaisesti kaikkiin muihin jaottelun luokkiin. Keskisuomalaisessa oli eniten nimivirheitä (yhteensä 9 kpl = 37,5 %) sekä yliarviointeja (7) ja virheellisiä muita numeroita (7), eli 29 prosenttia.
Huomionarvoista on se, että minkään kolmen sanomalehden jutuissa ei ilmennyt lainkaan otsikoihin liittyviä oikaisuja.
Mittavat erot eri lehtien ja osin myös kuukausien välillä eivät ole pelkästään oikaisujen lukumäärää tarkasteltaessa tarkemmin selitettävissä. Syyt oikaisuja vaativien virheiden selvittämiseen vaatisivat toimittajien haastatteluita ja koko toimitusprosessin laajempaa analysointia.
Kaiken kaikkiaan voidaan kuitenkin todeta, että nimi- ja numerovirheet näyttävät muodostavan suurimman oikaisuja vaativien faktojen kokonaisuuden. Näihin liittyvät syyt voi puolestaan yhdistää toimitustyön tarkkuuteen, jossa kiire tai huolimattomuus johtavat virheisiin.
Samaan aikaan on syytä korostaa, että oikaisujen vaativien virheiden lukumäärät ovat kaiken kaikkiaan varsin pieniä verrattuna siihen valtaisaan tekstimäärään, mitä lehdet kuukausittain julkaisevat. Tästä puolestaan voidaan vetää johtopäätös, että ainakin tässä selvityksessä mukana olleiden lehtien sisältö on varsin oikeaa ja luotettavaa sen sijaan, että oikaisuja olisi jouduttu julkaisemaan satamäärin.
Median virheet harmittavat lukijoita – joitakin hyvin paljon
Lehdet julkaisevat oikaisuja säännöllisesti, ja samalla niitä myös luetaan paljon, kuten esimerkiksi Heikkilä, Helmann ja Ovaska (2023, 135-236) tutkimushaastatteluissaan osoittavat:
” Moni haastateltavista kertoi havainneensa, että jutuissa saattoi olla epätarkkoja tai kokonaan virheellisiä tietoja ja että siksi he lukevat juttuja tarkasti. Tällainen lukutapa edellyttää yksittäisen jutun vertaamista muualla julkaistuihin tietoihin.
Kiinnostus journalismin virheisiin näkyi haastatteluissa myös siinä, että monet kertoivat lukevansa säännöllisesti oikaisupalstaa paperi- ja näköislehdestä.
63-vuotias Minna kertoi huomanneensa heti lehden alussa virheen. Juttu käsitteli vieraslajiksi luokiteltua kurtturuusua, jonka hävittämistalkoissa Minnakin oli ollut mukana. Jutun faktalaatikossa kurtturuusun marjoja kutsuttiin kielukoiksi, vaikka niiden oikea nimi on kiulukka. ’Voinko mä olla noin tyhmä, että oon aina sanonut väärin’, Minna kertoi ihmetelleensä. Seuraavan päivän lehdessä jutusta oli oikaisu. ’Mä tiesin, mä tiesin!’ Minna kertoi ajatelleensa seuraavana päivänä oikaisua lukiessaan.
’Sitä mä oon ihmetellyt, että jos lehti kirjottaa näin, niin niitä oikaisuja saattaa olla yhtenä päivänä, vaikka kolmesta eri jutusta. Niin minkä takia niistä faktoista ei oteta selvää. Kirjoittaisivat tosia ja olisivat niin varmoja siitä kirjottamastaan, että se menisi kerrasta oikein.’”
Oikaisuista on tehty jopa valeoikaisuja, jolloin niitä on käytetty julkisen mielipiteen agitoimiseen. Marraskuussa 2023 nimittäin ilmestyi muutamien Helsingin keskustan raitiovaunupysäkkien ulkomainoskatoksiin luvattomia Helsingin Sanomien tyyliä jäljitteleviä mainoksia.
Julisteissa luki: ”Oikaisu. Helsingin Sanomat tuomitsee Israelin laittoman miehityksen ja palestiinalaisten kansanmurhan.”
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi totesi, että lehdelle ”on tietenkin tärkeää, ettei logoamme ja tekstityyliämme käytetä kuin osana omaa työtämme. Siksi selvitämme asiaa”.
Valeoikaisut olivat osa kiusantekoa, jossa luvattomia julisteita oli parin viikon aikana ripustettu kaikkiaan kahdelletoista pysäkille Helsingin keskustassa.
Oikaisuja tutkitaan yllättävän vähän
Tämä selvitys on varsin pintapuolinen katsaus oikaisujen ihmeelliseen maailmaan. Oikaisut ovat kuitenkin antoisa tutkimusaihe, joka laajasti tehtynä voisi hyödyttää medioiden toimituksia niiden juttutuotannon analysoinnissa. Ennen kaikkea tutkimukset oikaisuista hyödyttäisivät viestinnän tutkimusta laajemmin, sillä ne mahdollistaisivat lukuisia uusia tutkimuksia, joissa voitaisiin vertailla ja analysoida eri kotimaisten lehtien oikaisujen määriä ja luonteita.
Kaiken kaikkiaan medioiden luotettavuus on niiden elinehto.
– Journalistin ohjeet velvoittavat meitä huolehtimaan juttujemme todenperäisyydestä. Lisäksi yleisöllä on oikeus todenmukaiseen tietoon, totesi vastaava päätoimittaja Sanna Keskinen Aamulehdessä 22. maaliskuuta Matti Kuuselan tapaukseen liittyen. – On hyvin poikkeuksellista ja täysin tuomittavaa, että lukijoille on tarjottu totena asioita, jotka kirjoittaja on keksinyt omasta päästään. Se ei kuulu journalismiin. Meillä kaikki jutut kulkevat useiden silmien kautta ennen julkaisua, millä pyritään varmistamaan se, ettei juttuihin pääse virheitä tai muita ongelmallisuuksia, Keskinen korostaa.
