Toteuta tärkeä projekti Tiedetoimittajain apurahalla

Tiedeviestinnän alalla toimivien työpaineet ovat kasvaneet, ja oman itsensä kehittäminen ja pidempien projektien toteuttaminen tuntuvat mahdottomilta. Tartu nyt mahdollisuuteen ja hae Suomen tiedetoimittajain liiton apurahaa – usein jo hakemuksen kirjoittaminen kirkastaa suunnitelmasi ja tekee mahdottoman tuntuisesta ajatuksesta totta.

Suomen tiedetoimittajain liitto ry myöntää tiedeviestinnän tehtävissä työskenteleville kohdeapurahoja syventävään työskentelyyn, koulutukseen, kokoukseen tai muuhun ammatilliseen tapahtumaan osallistumiseen, työmatkaan tai laitehankintaan. Kohdeapurahoja voidaan jakaa myös 2–4 hengen pienryhmämatkoille. Kaikki ryhmän jäsenet tekevät omat hakemukset, joissa viitataan yhteiseen matkaan ja mainitaan ryhmän muiden jäsenten nimet. Apurahat ovat aina henkilökohtaisia.
Apurahaa haetaan 16.10.–15.11. TÄLLÄ LOMAKKEELLA.
Emme ota vastaan sähköpostitse tai kirjeitse lähetettyjä hakemuksia. Mikäli koet esim. työnäytteet tai muut lisäliitteet välttämättömiksi, ne voi lähettää sähköpostilla: toimisto@tiedetoimittajat.fi.
Liitto voi jakaa myös ns. media fellows -apurahoja tieteellisten lehtien toimittajille esimerkiksi lehden kehittämiseen tai harjoitteluun/vierailuun koti- tai ulkomaisen tiedelehden toimituksessa. Myös tutkijoiden viestintäosaamisen laajentamista työharjoittelussa voidaan tukea. Apurahaa on myönnetty esimerkiksi toimittajan tai tiedottajan osallistumiseen tutkijaryhmän työhön ja viestintään sekä työkiertoon ja -vaihtoon.
Apurahat ovat verottomia, mutta niistä ilmoitetaan verottajalle. Sen vuoksi hakemuksen pakollisia henkilötietoja ovat viralliset etunimet, henkilötunnus ja kotiosoite. Liiton hallitus päättää apurahoista kokouksessaan 2.12. ja apurahat tulevat maksuun joulukuun puolivälissä.
Tutustu tarkkaan apurahaohjeisiin liiton kotisivujen Toiminta/apurahat ja raportointi-välilehdeltä.
Apurahat rahoitetaan tekijänoikeuskorvauksilla eli valokopiointi- ja digitaalisen kopioinnin korvauksilla. Tästä syystä liitto suosittaa Kopioston valvontavaltakirjan antamista Suomen tiedetoimittajain liitolle.  Valtakirjan voi antaa useammalle Kopioston jäsenjärjestölle, ja Tiedetoimittajain liitolle se annetaan tiedetoimittaja-ominaisuudessa. Sähköisen valtakirjalomakkeen ja lisätietoja löydät tästä LINKISTÄ. Täytä siis lomake, printtaa, allekirjoita ja postita osoitteella: Suomen tiedetoimittajain liitto, Tehdaskatu 6, 24100 Salo.

(Kuva: Jaana Ahlblad)


 

Uusimmat ajankohtaiset

Haaveissa kongressi tai pidempi työprojekti?

Etkö ole pitkään aikaan hakenut Tiedetoimittajain liiton Kopiosto-apurahaa – olisiko nyt aika!   Suomen tiedetoimittajain liitto ry myöntää tiedeviestinnän alalla toimiville kohdeapurahoja syventävään työskentelyyn, koulutukseen, kokoukseen tai muuhun...

Liiton Valon juhlaa vietetään perjantaina 1.3.2024

Tervetuloa Helsinkiin Tiedetoimittajain liiton Valon juhlaan perjantaina 1.3.2024, klo 18-22! Paikka on entinen eli Mäkelänkatu 2:n katutason ravintola Syke. Juhlassa jaetaan Vuoden 2024 tiedetoimittajapalkinto sekä kaksi Vuoden 2024 tiedeviestintäpalkintoa. Palkinnot...

Tiedetoimittajien uratarinat

Ei tuloksia

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.