Vapaaehtoisille hiilimarkkinoille luodaan parhaillaan uutta terminologiaa ja käytänteitä. Tutkivan journalismin yhdistys palkitsi päästökompensaatiosta kirjoittaneita.

Yle Svenskan toimittaja Jessica Stolzmann jalkautui Ugandaan tutkimaan, miten suomalaisten suurilla summilla tukema paikallinen liesiprojekti toteutui ruohonjuuritasolla. Hän lähti alkujaan selvittämään, voisiko hampurilaisketju tosiaan kompensoida hänen syömänsä hampurilaisen hiilijalanjäljen osallistumalla paikalliseen liesiprojektiin.

Liesiprojektin taustat tuntuivat olevan kunnossa. Yhdysvaltalaisen Impact Carbonin liesiprojekti on Gold Standard -sertifioitu. Noin 40 suomalaistahoa on kompensoinut päästönsä hankkeessa. Oli perustamisasiakirjat, valvontaa ja raportointia.

Ugandalaisnaiset ostivat innoissaan uusia keittimiä, jotka käyttivät vähemmän hiiltä kuin perinteinen ruuanlaitto avotulella. Paikan päällä liesiä näytti olevan laajalti käytössä. Toimittaja pääsi vierailemaan muutamissa kodeissa, joissa liesiin oltiin tyytyväisiä. Käyttäjillä ei kylläkään ollut mitään tietoa siitä, että he osallistuivat johonkin hankkeeseen ja että heidän ostoksensa liittyi päästökompensaatioihin. Selvisi, että myöskään liesien myyjät eivät asiasta maininneet.

Stolzmann muistuttaa, että päästökompensaatioon liittyvien ketjujen pitää olla läpinäkyviä. Gold Standardin ja Impact Carbonin raporttien mukaan kompensaatioprojektissa täytyy pystyä seuraamaan, miten mikäkin päästöhyvitysyksikkö syntyy. Läpinäkyvyydessä ilmeni paikan päällä kuitenkin ongelmia, kuten miten estetään samojen hyvitysten myynti toiseen kompensointiprojektiin tai kahteen kertaan laskeminen.

Päästökompensaation toteutumista arvioitaessa yksi oleellinen kriteeri on ns. lisäisyys. Tämä ehto ei täyttynyt, jos ugandalaisperhe olisi joka tapauksessa ostanut lieden.

Yhdysvaltalainen liesiprojektin omistaja kommentoi Stolzmannille, että Ugandassa on niin kaoottista, ja he laittavat jatkossa tarrat liesiin. Arviolta liesiä olisi myyty jopa miljoona.

Tsekkilista tueksi

Stolzmann ja hänen samasta aiheesta kirjoittavat kollegansa Hanna Nikkanen ja Pauliina Siniauer muistuttavat, että päästökompensaatiosta kirjoitettaessa täytyy muistaa mitattavuus eli kannattaa tarkistaa, voiko kerrottuja asioita mitata luotettavasti. Tärkeää on myös todentaa, millä ajoituksella tavoitteet täyttyvät, sillä esimerkiksi istutetusta taimesta hiiltä sitovaksi puuksi menee arviolta 60–70 vuotta.

Tavoitteiden pitää myös olla pysyviä, ettei vaikkapa hankkeen loputtua saman tien kaadeta istutettuja puita tai ettei metsän suojelu siirrä paikallisia ihmisiä käyttämään metsiä omiin tarpeisiinsa toiselle alueelle.

Kaksoislaskennan riski on suomalainen ilmiö, sillä meillä myös valtio laskee kompensaatiot eli pitää olla tarkkana, etteivät muut toimijat laske valtion jo kertaalleen listaamia asioita toiseen kertaan.

Vapaaehtoisia päästökompensaatioita laskettaessa on tärkeää, että valvonta ja läpinäkyvyys pystytään varmistamaan. Tarkistettavien asioiden listoille kuuluvat myös vastuu ihmisoikeuksien noudattamisesta ja ympäristöstä. Toteutuminen pitää myös pystyä todentamaan. Esimerkkinä tästä kuultiin, kuinka sademetsien alkuperäiskansan edustaja saattoi hyötyä kompensaatioprojektista hammasharjan ja -tahnan verran ja päästä kerran hammaslääkäriin. Ääriesimerkkejä on olleet myös erilaiset istutushankkeet maaperälle, joka ei sovellu juuri niiden lajien kasvatukseen tai istutettavaksi on hankittu paikallisiin oloihin soveltumattomia puulajeja.

Yrityksillä on suuri paine todistaa, että ne toimivat taloudellisesti ja sosiaalisesti vastuullisesti ja ottavat ympäristöasiat huomioon. Vastuullisuusjuttuja kirjoittavien toimittajien kannattaa varmistaa ainakin, onko luvattu hanke toteutunut, onko se lisäinen, onko laskelmissa varauduttu erilaisiin vastoinkäymisiin, mikä on paikallisten asukkaiden rooli, ketä on otettu mukaan toteutukseen, ketkä hankkeesta hyötyvät ja miltä vuodelta ovat viimeisimmät arviointiraportit.

Sertifikaatti on tyhjää parempi

Kansainvälisiä hiilikredittisertifikaatteja eli päästökompensaatiota myyvistä tahoista suurimpia ovat Verra ja Gold Standard. Ne valvovat dokumentaatiota ja ylläpitävät rekistereitä. Kaupan on tavallisia ja premium-tason sertifikaatteja. Yritykset korostavat ulkopuolisten valvojien vastuuta. Käytännössä hanke voi itse palkata jonkun valvomaan toteutusta vaikka parin vuoden ajan.

Stolzmann arvioi, että toisaalta ilman minkäänlaisia sertifikaatteja tilanne olisi vielä villimpi. Markkinoilla toimii myös välikäsiä, kuten South Pole, jotka luovat projekteja ja välittävät niitä eteenpäin.

Päästökompensaatiojuttujen kirjoittajat ovat joutuneet tottumaan siihen, että isojen kompensaatioyritysten viestintäosastot pelottelevat heitä, kriittisiä juttuja halutaan kirjoittaa uudelleen ja asioita yritetään viherpestä. Helsingin Sanomien Pauliina Siniauer kuitenkin rohkaisee, että ei kannata jättää juttua tekemättä, vaikka pelotellaan. Hän myös odottaa jo aikaa, kun joka jutussa ei tarvitse ensin selvittää, mistä päästökompensaatioissa on kyse.

Ala kaipaa sääntelyä

Long Play -verkkomediassa ympäristöjournalismiin liittyvistä jutuista vastaava Hanna Nikkanen alkoi tutkia kotimaista kompensaatiokauppaa noin 1,5 vuotta sitten. Hän huomasi, että meillä trendejä ovat metsien suojelu, talousmetsän käyttökaaren pidennys sekä puiden istutus. Myös näissä piilee lisäisyyteen, ajoitukseen ja kaksoislaskentaan liittyviä ongelmia.

Ongelmia syntyy, sillä hiilinielut lasketaan valtion hiilitaseeseen, metsälaki edellyttää joka tapauksessa, että hakkuiden jälkeen on istutettava taimia ja kuka takaa sen, että nyt toteutetut kompensaatiotoimet ovat olemassa vielä 60 vuoden päästä, kun lisäinen vaikutus toteutuisi.

Hän on huomannut, että suomalaiset kuvittelevat kompensaatioalan olevan valvottua. Hän arvioi, että tällä hetkellä alalla on tarjolla ilmaista rahaa, eikä valvontaa ole, mikä vetää mukaan myös hämäriä toimijoita.

Nikkanen kirjoitti laajan jutun Ilmastokummeista, toimijasta, joka myy taimia istutettavaksi käytöstä poistuneelle turvetuotantoalueelle. Nikkanen selvitti kartta- ja satelliittipalveluiden avulla, että yhtiö oli ilmoittanut istutuspaikaksi ostamansa taimikkoa kasvavan talousmetsän. Sinnikkäiden puhelinmyyntikampanjoiden yksi kohderyhmä olivat yrittäjänaisten omistamat pienyritykset. Hänen arvionsa olikin, että Ilmastokummit keräsi rahaa vain kartuttaakseen omaa metsävarallisuuttaan.

Tutkivan journalismin yhdistys palkitsi vuoden 2022 valtakunnallisella Lumilapio-palkinnolla Jessica Stolzmannin ja Anu Rummukaisen heidän päästöhyvitysjärjestelmän heikkouksista kirjoittamastaan juttukokonaisuudesta.

Ministeriö julkaisi oppaan hyvistä käytännöistä

Päästökompensaatio on jo jäämässä sanana taka-alalle. Ympäristöministeriö käyttää mieluummin käsitettä vapaaehtoiset hiilimarkkinat ja niiden mahdollistamat vapaaehtoiset ilmastoteot.

Ministeriön alkuvuonna julkaisema opas pyrkii parantamaan kotimaisten hiilimarkkinoiden luotettavuutta ja tarjoaa työkaluja niin yrityksille kuin kuluttajille.

Opas listaa hiilimarkkinoiden hyviä käytäntöjä, joita kannustetaan ottamaan käyttöön. Tavoitteena on luoda yhtenäiset pelinsäännöt ja ehkäistä viherpesua.

Linkit:

Ympäristöministeriö julkaisi alkuvuonna oppaan, joka linjaa hyviä käytäntöjä vapaaehtoisille hiilimarkkinoille: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164604/

Ympäristöministeriön Q&A vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden hyvistä käytännöistä: https://ym.fi/kysymyksia-ja-vastauksia-vapaaehtoisten-hiilimarkkinoiden-hyvista-kaytannoista

Jessica Stolzmannin juttu ugandalaisesta liesiprojektista: https://yle.fi/a/3-12445402

Hanna Nikkasen juttu Ilmastokummeista: https://www.longplay.fi/lyhyet/ilmastokummit-maksattanut-asiakkailla-valelaskuja-ja-tulevia-maakauppoja

Finnwatch:
Anekauppaa vai ilmastotekoja? (2021): https://finnwatch.org/fi/julkaisut/anekauppaa-vai-ilmastotekoja

ICVCM, The Integrity Council for the Voluntary Carbon Market: https://icvcm.org/