Arktisen alueen mediakuvastossa toistuvat stereotyyppisesti jääkarhut ja hupeneva jää.
Asiantuntijat tietävät, että yksinkertaistaminen lisää tutkimuksen näkyvyyttä mediassa. Arktisen alueen kysymyksissä toimittajat ja tutkijat tasapainoilevat myös vähemmistökysymysten kanssa.
Poronkasvatusta arktisilla alueilla tutkinut antropologi Florian Stammler on tottunut tekemään yhteistyötä median kanssa. Vuoden 2005 tienoilla työssä tapahtui selkeä käänne, kun alueelta löydettiin maakaasua. Arktista tietoa alettiin tarvita, mikä vaikuttaa nykyisin myös tutkijan arkeen.
”Jamal eli nenetsin kielellä maailman ääri on kuin kaasukehto”, saksalainen Stammler kuvailee.
Hän puhui yhteistyöstä tiedotusvälineiden kanssa maailman tiedetoimittajien konferenssissa Helsingissä kesäkuussa.
Venäjän suurin yhtiö ja maailman suurin maakaasun tuottaja Gazprom käynnisti Jamalin niemimaan kaasuputken rakentamisen vuonna 2007. Virallisesti putki otettiin käyttöön 2008. Jättihanke on sen jälkeen kiinnostanut tiedotusvälineitä ympäri maailmaa.
Öljy, jääkarhut tai tiede
Erityisesti paikallisen nenetsiväestön kohtalo on herättänyt kysymyksiä kaasuntuotannon eettisyydestä. Tyypillisesti alkuperäiskansoja kuvataan öljyja kaasuyhtiöiden uhreina.
Tiedeviestinnän päällikkö Markku Heikkilä Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta sanoo stereotypioiden leimaavan arktista aluetta. Se esitetään joko tieteen ja tutkimuksen kehyksessä, kaivosteollisuuden ja öljylaivojen temmellyskenttänä tai jääkarhujen ja sulavan jään maaperänä.
”Todellisuudessa suurin osa arktisen alueen väestöstä elää kaupungeissa, kuten Murmanskissa”, Heikkilä kertoo.
Energiapolitiikan tutkija Hanna Lempinen Arktisesta keskuksesta sanoo, että hyvän jutun näkökulman ei kärjistä. Vaikka uutisointi on monesti sensaatiohakuista, energiapoliittiset kehityskulut eivät ole yksiselitteisen positiivisia tai negatiivisia.
”Energia ei myöskään ole pelkkää öljyä ja kaasua, vaan uusiutuvia energialähteitä, energiansäästöä ja tehokkuutta”.
Tutkimus ja media symbioosissa
Florian Stammler myöntää, että tutkijan on helppo sympatiseeraata alkuperäiskansoja. On silti tärkeää antaa julkisuuteen mahdollisimman tasapainoinen kuva tilanteesta. Joskus täytyy oikaista mutkia ja jopa osallistua sensaatiohakuisen journalismiin saadakseen tuloksia julki.
Hän käyttää ilmaisua money shots kuvaamaan tilannetta, jossa kenttämatkoja rahoitetaan mediatalojen budjeteilla.
Järjestely palvelee molempia osapuolia. Arktinen tutkimus on osin riippuvainen ulkopuolisesta rahoituksesta, ja kiireiselle mediaväelle kokenut tutkija on luotettava tietolähde. Kun Stammler on toimittajan kanssa reissussa, hän tekee samalla työtään. Stammler vertailee, että yhtä lehtiartikkelia lukee keskimäärin viitisensataa ihmistä, kun vaikkapa BBC:n dokumentti tavoittaa mitä tahansa viiden ja viidenkymmenen miljoonan katsojan välistä.
”Ajattelen, että on joka tapauksessa parempi työskennellä toimittajien apuna kuin mennä itse kameran eteen”.
Annu Hattunen
Kirjoittaja on Aikuiskasvatuksen toimituspäällikkö ja vapaan sivistystyön ammattilainen
Florian Stammler puhui WCSJ2013:n arktisessa seminaarissa.
BBC:n dokumentti Taming a Siberian Reindeer, jossa Stammler avustaa on YouTubessa.
Etsi näkymättömät tarinat
Suomessa Fulbright-apurahalla työskentellyt yhdysvaltalainen toimittaja Rae Ellen Bichell oli maahan saapuessaan kiinnostunut varsin tyypillisistä ympäristöaiheista, kuten ilmastosta, ydinjätteen varastoinnista ja maankohoamisesta.
”Vähitellen aloin päästä näistä stereotypioista irti ja nähdä ympärilläni näkymättömiä tarinoita.”
Bichell on muun muassa perehtynyt kovakuoriaisiin, mikrobeihin, mutaan ja pilviin.
Hän antaa neuvon arktisia aiheista tutkivalle toimittajalle: unohda stereotypiat, lue mahdollisimman paljon taustatietoa, älä dramatisoi.
”Olen myös huomannut, että ihmiset avautuvat Suomessa hitaammin. Yhdysvalloissa haastateltavat ovat heti valmiita kommentoimaan.”
Rae Ellen Bichellin blogi ja Hot Air -radio-ohjelma verkossa: raeellenbichell.wordpress.com