Juri Timonen

Scifiä pursuavat niin elokuvat kuin televisiosarjatkin. Scifiä pitkään tutkinut kirjallisuustieteen tohtori Markku Soikkeli ja scifi-faniudesta väitöskirjansa tehnyt pitkän linjan nykykulttuurintutkija Irma Hirsjärvi pohtivat scifiä ja sen nykyistä asemaa.
Tutkija Irma Hirsjärvi määrittelee scifi-faniuden sanoen sen olevan kiinnostusta kirjallisuuteen, joka spekuloi mahdollisista maailmoista olemassaolevan tiedon varassa ja siten viistovalaisee omaa maailmaamme. ”Scifissä kiehtoo oman väitöstutkimukseni mukaan juuri tuo aivoja kutkuttava ”toiseus”. Itse aikanaan muistan kuinka tajuntani räjähti brittiläisen E. R. Burroughsin Mars-kirjoista, joissa kuvattiin erilaisten kulttuurien kohtaamisia ja toisenlaista ihmisenkaltaisten olentojen lisääntymistä. Tarzan ei niinkään kiinnostanut”, Hirsjärvi muistelee.

Yhteiskuntaa tutkimassa

Scifi, eli tieteisfiktio (englanniksi Science Fiction, sci-fi) on kulttuuri-ilmiö, joka on tullut tutuksi sekä kirjallisuudesta että elokuvista. Luonnontieteellisen ja teknisen kehityksen ohella tieteisfiktiossa pohditaan myös yhteiskunnallisten rakenteiden ja sosiaalisen maailman kehitystä sekä tämän kehityksen seurauksia. Tieteiskirjallisuuden tunnetuimpiin klassikoihin lukeutuvat muun muassa yhteiskunnallisesti kantaa ottavat teokset Vuonna 1984 (George Orwell, Nineteen Eighty-Four, 1949) ja Uljas uusi maailma (Aldous Huxley, Brave New World, 1932). Tieteiskirjallisuus ja -elokuvat yhdistetään kuitenkin useimmiten avaruusaluksiin, maan ulkopuoliseen elämään ja laseraseisiin.
”Syy on ensinnäkin scifin amerikkalaisessa varhaishistoriassa. 1920–1950-lukujen amerikkalainen scifi koostui viihteellisistä ja opettavaisista lehtinovelleista. Niiden aikana muotoutui käsitys lajityyppisyydestä, jonka perusteella alettiin arvioida muunkinlaista tieteellistä spekulaatiota lähellä olevia tarinoita, mukaan lukien utopiat ja dystopiat”, äskettäin julkaistun Tieteiskirjallisuuden käsikirjan kirjoittanut scifitutkija Markku Soikkeli kertoo. Hänen mukaansa myös amerikkalaisten elokuvien markkinointi scifinä tai fantasiana on muokannut suuren yleisön käsitystä siitä, mitä scifi ja fantasia ovat. Soikkelin mukaan menestyneimistä elokuvista 90 prosenttia on markkinoitu scifinä tai fantasiana.

Scifi lajityyppinä

Monien harrastajien mielestä suuri osa tieteiselokuvista ja -televisiosarjoista, kuten Tähtien sota ja Star Trek, ovat enemmän fantasiaa kuin scifiä, koska suurta osaa teknologioista ei voida selittää nykyisen tieteen avulla. Kirjallisuudentutkijalle lajityypit eivät kuitenkaan ole näin tarkkaan rajattuja. Lajityyppi on tutkijalle ennemmin työkalu kuin lokero, johon teos sijoitetaan tutkittavaksi.
”Tutkijalle lajityypit ovat käsitteitä, joiden avulla kuvaillaan aineiston tiettyjä ominaisuuksia, taiteenalan sisäisiä jatkumoita ja kirjallisien tyylien samankaltaisuuksia. Lähes mitä tahansa kirjaa tai elokuvaa voi siis lähestyä kysymyksellä, mikä tässä olisi scifiä tai fantasiaa, kunhan määritelmänsä avulla voi käydä keskustelua aiemman tutkimuksen kanssa”, Markku Soikkeli kuvailee. Hän toteaa myös, että lajityyppien muodostuminen makutottumuksina ja viihdeteollisuuden brändialustoina on oma tutkimuskohteensa.

Scifi ja fantasia ovat löytäneet tiensä myös valtavirtakulttuuriin. Soikkeli kertoo tämän olevan yleistä. Hänen mukaansa genret ovat valtavirtaistuneet kautta linjan. ”Lajeille tyypillisiä trooppeja ja ideoita käytetään vapautuneesti sellaiseen tematiikkaan, mihin ne eivät ole aiemmin kuuluneet. Dekkarin juonen voi löytää Tuula-Liina Variksen avioerotarinasta tai scifistiseen miljööseen törmätä vaikkapa Antti Tuomaisen lähiödekkarissa”, Soikkeli toteaa ja jatkaa: ”Tämä johtuu siitä, että kirjallisuus on globalisoitunut: hyväksytään että realismi on eri kulttuureissa sopimuksenvaraista eri tavoilla. Tuorein ja kiistellyin esimerkkitapaus lienee Kazuo Ishiguron The Buried Giant (2015), joka näyttää fantasiaromaanilta, mutta kätkee monitasoisen allegorian.”
Myös nykykulttuurintutkija Irma Hirsjärvi näkee scifin valtavirtaistuneen. Hänen mukaansa tämä näkyy muun muassa siinä, että teknologia ja tiede ovat tulleet osaksi jokapäiväistä arkea. ”1500-luvun ihmisen mielestähän maailmamme olisi silkkaa magiaa. Nyt arjen kuvaukseen on pakko kirjottaa luontevasti esimerkiksi mediaa ja viestintää koskevaa osuutta. Genrenä scifin keinot ovat tulleet osaksi mainstream-kirjallisuuden ilmaisumuotoja”, Hirsjärvi toteaa.

Tulevaisuutta ennakoimassa

”Erityisesti dystopiat ovat tulleet valtavirraksi siinä määrin, että toiveita on alettu esittää utopioista. Se on minusta positiivinen merkki – tai toivon sen olevan. Dystopioissa ehkä ehdottomasti mainstreamiin kuuluvan Merete Mazzarellan Marraskuu-tulevaisuusdystopian kohdalla muistan ajatelleeni että nyt ollaan siinä tilanteessa että scifi on valtavirrassa”, Hirsjärvi jatkaa.
Hirsjärven mukaan tämänkaltainen kehitys on luontevaa. ”Olisi outoa ellei kirjallisuus heijastaisi tätä hetkeä ja pyrkisi ennakoimaan tulevaisuutta. Siksi näen sen luontevana. Kiinnostavaa on joidenkin ennakointien onnistuminen, näitä ovat useimmiten esimerkit teknologisista innovaatioista, joiden toteutuminen on tiedetty mahdolliseksi, mutta niiden tekemiseen ei vain ole ollut mahdollisuuksia. Esimerkiksi transistorien keksiminen teki monta scifissä ennakoitua asiaa mahdolliseksi.”
”Minua ovat nyt alkaneet kiinnostaa ns. mustat joutsenet – äkilliset ja ennakoimattomat muutokset. Hyvä esimerkki oli koko Euroopan lentoliikenteen lamannut Islannin tulivuorenpurkaus”, eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan muutaman vuoden takaisessa Mustat joutsenet -projektissa mukana ollut Irma Hirsjärvi lisää vielä.
Tutkija Markku Soikkelin mukaan scifi ei ole pelkästään ennustanut teknologista kehitystä, vaan sitä on myös käytetty innovaatioiden lähteenä. ”Esimerkkejä löytyy loputtomiin scifin historiasta. Etenkin Yhdysvalloissa scifin lukeminen on katsottu luonnontieteilijälle kunniakkaaksi harrastukseksi ja scifiin ”ideaproosana” on suhtauduttu arvostaen. Suomessa sama kehitys on alkanut vasta Risto Isomäen ansiosta.”
Tieteen ja tieteisfiktion läheisyys on johtanut joskus myös väärinkäsitykseen, että scifi pyrkisi ennustamaan tulevaisuutta, Soikkeli kertoo. Hänen mukaansa olennaisempi on se kuilu, joka syntyy fiktiivisen maailman ja meidän todellisuutemme välille. Soikkelin mukaan tätä kuilua ei voi täyttää pelkillä vuosilukukohtaisilla oletuksilla muutoksista ja niiden syistä.
Kysyttäessä, voiko muukin kuin teknologiapainotteinen niin sanottu kova scifi vaikuttaa yhteiskuntaamme, tutkija Irma Hirsjärvi toteaa kirjallisuuden vaikuttaneen jo Platonin Valtiosta, Moren Utopiasta tai 1800-luvun utopioista lähtien. ”Viittaan edelliseen vastaukseeni, mutta nostan esiin myös Alvin Tofflerin vanhan lauseen siitä kunka scifi on tulevaisuusshokkia estävää. En kyllä itse asiassa enää tiedä, onko se hyvä juttu. Tämä hullu vuosi saisi George Orwellinkin haukkomaan henkeään.”